Possirama Bay

Tulipahan käytyä Bulgarian Sunny Beach:lla. Varmasti on monia, jotka pitävät paikasta, mutta meillä meni yli. Pitäisi löytää rauhaa ja luontoa. Karpathos tuntuu hyvältä. Olemme päätymässä Possirama Bay huoneistohotelliin. Toisena vaihtoehtona oli Calypso Bay. Kokemuksia näistä olisi kiva saada.
3389
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Olin Karpatoksella pari vuotta sitten, pieni
tuulinen ja yllättävän epäystävällinen saari.
En mene sinne uudestaan.
Mutta jos haet alkuperäistä lähellä olevaa
saarta niin suosittelen Thassosta.

Äänestä
  • Itse olen lomaillut aika monella (yli 10) Kreikan saarella ja viime vuonna olin ensimmäistä kertaa Karpathoksella. Vielä siihen aikaan, jolloin on suurin ruuhka eli elokuussa. Ja silti ihmisillä riitti ystävällisyyttä ja palveluhalua, toisin kuin monessa muussa paikassa. Toukokuuksi on sinne uusi matka varattu.
    Olen siis täysin eri mieltä edellisen kirjoittajan kanssa. Samaa mieltä olen kuitenkin Thassoksesta. Mutta yhtä "alkuperäisiä" ovat kyllä kummatkin paikat.

    Äänestä

Olin myös viimekesänä elokuun lopussa karpathoksella- ja kokemukseni saaresta tosi hyvä, lähtisin uudelleen!

Oli todella lämmintä, silloin ei tuullut lainkaan(vaikka sitä olisi hieman välillä kaivannutkin)

Palvelu oli kaikin puolin ystävällistä!!
Olimme sunrise hotellissa, mikä melko vaatimaton, mutta meille se kyllä kelpasi. Loma oli ihana;)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Karpathos kirjoitti:

Tulipahan käytyä Bulgarian Sunny Beach:lla. Varmasti on monia, jotka pitävät paikasta, mutta meillä meni yli. Pitäisi löytää rauhaa ja luontoa. Karpathos tuntuu hyvältä. Olemme päätymässä Possirama Bay huoneistohotelliin. Toisena vaihtoehtona oli Calypso Bay. Kokemuksia näistä olisi kiva saada.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu