mikä mahtaa olla

Kun lukee täällä näitä juttuja, tulee mieleen, että mikä mahtaa olla sosiaaliviranomaisten ja psykiatrien oma kokemus lapsuudesta.

Uskon, että suuri osa alalle hakeutuneista on niitä, jotka on kiikutettu jo vuoden ikäisenä pois kotoa hoitoon. Luultavasti myös heidän äitinsä on aikoinaan kokenut saman kohtalon.Heille ei ole siten voinut kehittyä sisäsyntyistä kokemusta vanhemmuudesta eikä käsitystä perheen normaalista arjesta ja sen vuorovaikutussuhteista, ei käsitystä ongelmien ratkomisesta. Nyt sitten he työssään tekevät päätöksiä toisten elämästä vain oppimansa teorian perusteella.

Ikävintä tässä lienee se, että oma kokemus vanhemmuudesta on hoitopaikan tädit, joiden seurassa lapset ovat viettäneet suurimman osan elämästään ja joihin ovat leimautuneet lapsena. Kun itse on revitty juuristaan, on tosi helppoa repiä toisten lapsia, siinä on jotain tuttua.....
1144
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Natsit ja Stasi käyttivät kollektiivistä syyllisyyskäsittelyä. lasten suojelu lakeja puuhastelleet ihmiset ovat opiskelleet lääketiedettä ja lastenkasvatusta entisessä DDR:ässä ja sitä kautta asiantuntijoina toimineet lakia laadittaessa. Malline on suoraan natsisaksasta tai Stasilta. Kollektiivinen syyllisyyskäsittely, ettei käsittelijällä ole todistetaakkaa. Miksi luulet ettei stasin arkistoja avata?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


viranomaisten oma tausta kirjoitti:

Kun lukee täällä näitä juttuja, tulee mieleen, että mikä mahtaa olla sosiaaliviranomaisten ja psykiatrien oma kokemus lapsuudesta.

Uskon, että suuri osa alalle hakeutuneista on niitä, jotka on kiikutettu jo vuoden ikäisenä pois kotoa hoitoon. Luultavasti myös heidän äitinsä on aikoinaan kokenut saman kohtalon.Heille ei ole siten voinut kehittyä sisäsyntyistä kokemusta vanhemmuudesta eikä käsitystä perheen normaalista arjesta ja sen vuorovaikutussuhteista, ei käsitystä ongelmien ratkomisesta. Nyt sitten he työssään tekevät päätöksiä toisten elämästä vain oppimansa teorian perusteella.

Ikävintä tässä lienee se, että oma kokemus vanhemmuudesta on hoitopaikan tädit, joiden seurassa lapset ovat viettäneet suurimman osan elämästään ja joihin ovat leimautuneet lapsena. Kun itse on revitty juuristaan, on tosi helppoa repiä toisten lapsia, siinä on jotain tuttua.....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu