menkat on per***stä

Mulla alkoi menkat yli viisi vuotta sitten ja olen alusta lähtien ollut todella tympiintynyt niihin. Niiden aikana olo on erittäin epämiellyttävä, ihan sama mitä tekisi. Tamponin käyttö luo hieman inhimillisiä olosuhteita verrattuna siteisiin, mutta ei tamponitkaan maailmaa pelasta. Olen muistaakseni jostain kuullut, että emättimeen voisi asettaa jonkun laitteen/jutun ja se estäisi menkat, mutta halutessaan sen voisi poistaa, eli lastensaanti tulevaisuudessa olisi mahdollista. Tietäisikö kukaan mikä mahdollisesti olisi kyseessä?

Olen jo aiemmin huomannut rinnoissani jonkin tapaisia kyhmyjä ja tänään tarkastelin niitä kunnolla. Toisessa rinnassa oleva kyhmy on isompi kuin toisessa, mutta molemmat ovat kovia ja liikkuvat rinnan sisällä jos niitä liikuttelee. Aikaisempien keskustelujen perusteella ne lienevät aivan normaaleja, mutta miltä syöpäkasvain sitten konkreettisesti tuntuisi kädellä tunnustelemalla? Miten se eroaa tuollaisesta "normaalista" kyhmystä/rasvapatista?

Kuten jo mainitsin, kuukautiseni alkoivat viisi vuotta sitten, ja silloin olin fyysisesti täysin kehittymätön. Siis rintoja minulla ei ollut nimeksikään. Siitä ne sitten hieman kasvoivat, niin että juuri kehtasin käyttää A-kuppia, oikeaa kokoa lähempänä olisi ollut AA. Kuitenkin nyt lähipäivinä olen ollut huomaavinani että ne olisivat hieman kasvaneet ja minusta tuntuu että ne saattaisivat vielä kasvaakin tästä.. Miten mahdollista on, että rinnat ylipäätään muuttuvat näinkin pitkän ajan jälkeen menkkojen alkamisesta? Olisiko mahdollista, että kehoni olisi yhtäkkiä alkanut tuottaa jotain hormonia, joka sitten keräisi rasvaa tuolle seudulle? Lähipäivinä on ollut myös itku hyvin herkässä, vaikka mitään kriisiä ei ole sattunut. Maailman pienimmät ja yksinkertaisimmatkin asiat saavat kyynelehtimään. Se on hieman kammoksuttavaa, en tajuu.
5584
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Olen myös kuullut, että nainen ei oikeasti "tarvitsisi" kuin muutamat menkat vuodessa. En kyllä usko, että ainakaan vielä Suomessa olisi käytössä mitään "laitetta" tai vastaavaa.
Silloin kun rintani alkoivat kasvaa, rinnoissani oli myös "kyhmyjä" ja ne aristivat.

Minkä ikäinen edes olet?

Äänestä
  • 16-vuotias, pian 17 täytän..

    Äänestä

voi muuttua montakin kertaa elämän varrella. Itselläni on menkat olleet samoin vastenmielistä aikaa. Apua saa niihin oloihin hieman terveyskaupan kyseisistä tuotteista. Se on kohdallani ollut selvä helpotus. Rinnat kavoi vielä vuosien myötä yli kolmekymppisenä. Hemmottele itseäsi noina ikävinä päivinä ja ole itsellesi armeliaampi. Ei silloin tarvitse kaiken sujua, kuten muulloin, jos olo on apea. Tärkeä huomio on myös mahdollisesti tarvittava rautalisävalmiste, ettei anemia pääse pahentamaan entisestään kurjaa oloa. On se totta, että riesa on menkkojen muodossa naisille annettu, mutta eivät ne ylipääsemätön ongelma ole.

Äänestä

Mulla oli vielä 5v kuukautisten alkamisesta AA-kuppi. Nyt "isona" on B. Rinnat kehittyy lopulliseen muotoonsa vasta kun alkaa olla ikää ja rasvakudosta, ja eka raskaus auttaa myös.

Emättimeen voi laittaa kuukautisten ajaksi kuukupin, tietoa saa http://www.kuukuppikunta.net . Olen ollut ihan onnessani sen jälkeen kun löysin kupin, koska tamponi kuivatti ja siteet haisevat ja hiertävät, olipa kuinka kallis merkki vain.

Tuo yksi kupinräppänä on aina olemassa, just tänään katselin kaupassa jonkun sideostoksia ja ajattelin, että eipä noitakaan ole tarvinnut. Mä siis desinfioin sitä keittämällä, ja pesen apteekin Avecydillä, vaihtoväli on 2 kertaa vuorokaudessa (!!). Loppu hiivatulehdukset kokonaan, eikä tuu yöllä lakanoille, kuten silloin, kun tamponi joskus vuosi yli. Ihan älyhelppoa, ja se inhottava epähygieeninen olo ja ainainen sätkyminen ohivuotojen takia on loppuneet kokonaan. Hehkutinko liikaa? Heh. Mutta siis kuppi on ollut tämän naisen hermojen pelastus.

Äänestä

Sellaista laitetta ei ole olemassakaan, jonka emättimeen laittamisella menkat voisi poistaa. Menkat johtuvat munasarjojen tuottamista hormoneista, jotka taas tottelevat aivoista tulevia käskyjä. Näillä hormoneilla on kehossasi satoja tehtäviä kuukautisten lisäksi. Kemiallisesti toki voidaan muokata vaikka mitä toimintoa kehossa, useimmiten sellainen vain on järjetöntä haitallisuutensa vuoksi. Erilaiset ehkäisyvalmisteet vaikuttavat myös menkkoihin.

Hormonikierukka on lähin "laitettasi" muistuttava asia, tosin se laitetaan kohtuun. Se sisältää keinotekoista keltarauhashormonia (ei samaa, kuin omasi), ja sen vaikutuksesta kohdun limakalvo menee "lepotilaan". Tämä usein lopulta niukentaa kuukautisia merkittävästi tai saa ne jopa loppumaan. Emättimeen laitettavista asioista taas tulee kuukuppi mieleen, mutta se on vain kuukautissuoja.

Joku tuossa alla sanoi, että naisella ei "tarvitse" olla kuukautisia kuin parit vuodessa. Teknisesti, ei tarvitsekaan. Olennaisempaa on riittävä hormonitoiminta, ei niinkään kuukautiset. Usein vain toimivat kuukatiset ovat merkki terveestä hormonitoiminnasta. Nykyään on mahdollista syödä tauotta ehkäisypillereitä siten, että kuukautiset tulevat vain muutaman kerran vuodessa. Tätä on väitetty luonnolliseksi, koska mm. luonnonkansoilla kuukautiset saattavat tulla harvoin johtuen tiheistä raskauksista, imetyksestä ja aliravitsemuksesta. On kuitenkin aivan eri asia, poistetaanko menkat noilla keinoilla vai pillereillä. Pillerit siis toimivat lopettamalla oman hormonitoiminnan ja korvaamalla sen synteettisillä hormoneilla. Tämä ei ole keholle sama, kuin raskaus tai imetys. Joillekin sopii hormonien jatkuva syönti, mutta monilla tauoton käyttö aiheuttaa sivuoireita lisää.

Rintasi muuttuvat läpi elämän, samoin hormonitoimintasi. Rinnat vastaavat herkästi hormonaalisiin muutoksiin. Myös kuukautisia edeltävä oireyhtymä (PMS) voi turvottaa rintoja ja aiheuttaa mielialanvaihtelua.

Pattien tai syöpäpattien eroavaisuuksista tuskin voi tietää, ellei ole ollut itsellä sellaista. Ja nekin voivat olla yksilöllisiä. Olennaista on rintojen tarkastelu usein, että opit tuntemaan normaalit pattisi, ja huomaat, jos tulee uusia ja muista poikkeavia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


inhottaa kirjoitti:

Mulla alkoi menkat yli viisi vuotta sitten ja olen alusta lähtien ollut todella tympiintynyt niihin. Niiden aikana olo on erittäin epämiellyttävä, ihan sama mitä tekisi. Tamponin käyttö luo hieman inhimillisiä olosuhteita verrattuna siteisiin, mutta ei tamponitkaan maailmaa pelasta. Olen muistaakseni jostain kuullut, että emättimeen voisi asettaa jonkun laitteen/jutun ja se estäisi menkat, mutta halutessaan sen voisi poistaa, eli lastensaanti tulevaisuudessa olisi mahdollista. Tietäisikö kukaan mikä mahdollisesti olisi kyseessä?

Olen jo aiemmin huomannut rinnoissani jonkin tapaisia kyhmyjä ja tänään tarkastelin niitä kunnolla. Toisessa rinnassa oleva kyhmy on isompi kuin toisessa, mutta molemmat ovat kovia ja liikkuvat rinnan sisällä jos niitä liikuttelee. Aikaisempien keskustelujen perusteella ne lienevät aivan normaaleja, mutta miltä syöpäkasvain sitten konkreettisesti tuntuisi kädellä tunnustelemalla? Miten se eroaa tuollaisesta "normaalista" kyhmystä/rasvapatista?

Kuten jo mainitsin, kuukautiseni alkoivat viisi vuotta sitten, ja silloin olin fyysisesti täysin kehittymätön. Siis rintoja minulla ei ollut nimeksikään. Siitä ne sitten hieman kasvoivat, niin että juuri kehtasin käyttää A-kuppia, oikeaa kokoa lähempänä olisi ollut AA. Kuitenkin nyt lähipäivinä olen ollut huomaavinani että ne olisivat hieman kasvaneet ja minusta tuntuu että ne saattaisivat vielä kasvaakin tästä.. Miten mahdollista on, että rinnat ylipäätään muuttuvat näinkin pitkän ajan jälkeen menkkojen alkamisesta? Olisiko mahdollista, että kehoni olisi yhtäkkiä alkanut tuottaa jotain hormonia, joka sitten keräisi rasvaa tuolle seudulle? Lähipäivinä on ollut myös itku hyvin herkässä, vaikka mitään kriisiä ei ole sattunut. Maailman pienimmät ja yksinkertaisimmatkin asiat saavat kyynelehtimään. Se on hieman kammoksuttavaa, en tajuu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu