Olisi mahdollista ehkä päästä töihin kunnossapidon työnjohtajaksi tai sitten toimistoon suunnittelijaksi, mutta en oikein osaa päättää kumpi työ kannattaisi valita(jos siis sattuu tulemaan valituksi molempiin).
Suunnittelijan töitä olen jo hieman tehnyt ja ne ovat mielenkiintoisia ja mukavan leppoisia, mutta työ on yksinäistä pakertamista.
Työnjohtajan työtä olen seurannut vain alaisen asemassa ja jotenkin on sellainen kuva että työ saattaa olla stressaavaa, mutta palkka on parempi.
No kuitenkin, voisiko joku vastavalmistunut esimiestehtävissä oleva inssi hieman kertoa työn hyvistä ja huonoista puolista?

Vastaukset 1
Vanhimmat
Moro !
Huonoja puolia ovat aamu herääminen klo 6.00 ja työmaalla viimeistään 6.45. Jolloin jaat ammattimiehille työt (työt suunitellaan ja/tai tehdään aikataulujen mukaisesti viim. ed. päivänä pienet työmaat). Isoissa mennään viikkoaikataulujen mukaisesti). Tulevatko tt. ma-päivänä niin se on eri asia ...
Lisäksi vastuualueiden työnjohtotehtävät joka päivä...
Kokoukset 1-2 krt viikossa ja vastuualueiden raporttien laadinta vtj:lle yms.
Tässä muutama kohta toivon muilta lisää...
t. Arska