taas ministeriö myöntänyt aiheettomia suden kaato lupia!!!!!tulkaa suomeen eu päättäjät ja lopettakaa tämä teurastus.aion tehdä eu-tuomioistuimeen siviili kantelun susien tappamisesta.
suuri vääryys
55
1938
Vastaukset
- pitkä p.. ja
p... kanteluinesi!!! Sudenkaatoluvat eivät koskaan ole aiheettomia!!! Ja varsinkin nyt, kun sudet pyörivät ihmisten pihoissa, ja ovat muutenkin "kesyyntyneet" ne on todella ammuttava ja mieluiten tosi pian!
Muuta vaikka Venäjälle, siellä riittää sullekin susia halattavaksi asti, sillä toivattavasti pian ei Suomessa niitä niin paljoa ole!!
Hyvä ministeriö, ja kiitokset, jatkakaa vain samaan tahtiin (tänään kuusi lupaa)!!!- Katotaan auttaako.
On se hyvä että jossakin nämä junttiset uskaltaa panna hanttiin EU:le, ettei tulisi ihan susien ja muiden suurpetojen reservaattia. Onne sinne viestiä vieneet, viekööt lisää.
- Susipalstalainen
Kai kaikki tajusivat että tämä oli vain huono provo?
Jos ei ollut provo niin silloinkaan ei tällaisiin turhiin "heittoihin" kannata vastata -vaikka vastasin tosin minäkin, mutta en provosoitunut =)
Jos oikeasti joku luulee että tekemällä kanteen johonkin EU:n instanssiin, voi oikeasti vaikuttaa johonkin, niin onnea vain.
Sinne ne kannepaperit hukkuvat muiden miljardien paperien joukkoon. - tatu53
kirjoitteletko kehä 3:sen sisäpuolelta ?
- susille rauhaa
ei kaikki susien tappamiseen kyllästyneet asu etelä-suomessa.olen kerännyt jo 578 nimeä susien suojelun käynnistävään projektiin mukaan.mukana mm:254 metsästäjää.kohta pannaan paperit eteenpäin niin saadaan susille niiden ansaitsema rauha
- Tehdä MYÖS
EU:n tuomioistuimeen ilmoitus teistä susihyysääjistä, kun ootte aivan tahallanne hankaloittaneet- ilman minkäänlaista korvausta aiheuttamastanne jatkuvasta riesasta,- syrjäkylien asukkaiden elämää.
Satoja koiria on ihmiset joutuneet etsimään, että mihin ne on joutuneet, niiden susien tähden ja siihen huvennut aika on poissa muista töistä, saatikka sitten se, että lasten liikunta on rajoitettua, kun eivät voi olla omassa pihapiirissäkään leikkimässä, eivätkä voi edes mennä laskettelemaan vapaasti tutuille vaarojen rinteille saatikka sitten, että pääsisivät koulumatkansa pelkäämättä, että tuleeko susia perään.
Jos kaikki haitat pistetään jonoon, kertyy kuule aikamoinen lasku, mutta niistä susista ei ole ollut pienintäkään apua missään, edes luonnon tasapainon kannalta katsottuna.
Tämä on fagta, sillä yritätte kaikin valheellisin keinoin ja erittäin typerän romantiikan avulla jopa höpöttää, että susi on niin suloinen, että niitä pitää olla ainakin tuhat.
Siis yhtä haistapaskan iljettävää sontaa ootte suoltaneet.- iso mies
lopeta nyt hyvä mies tollanen paskanpuhuminen.missäpäin suomes asut??kiinnostaa todella tollanen paikka missä lapset ei voi ulkoilla susien takia.onkohan sulla lääkitys ihan kohdallaan!taidat kuulua niihin joka näkee susia joka päivä omassa pihassaan(lukekaa luulosairaat).itse asun vilkkaalla suurpeto alueella ja lapset ja koirat ulkoilevat joka päivä useita tunteja eikä niitä tarvi koko ajan olla kyttäämässä.
- tatu53
iso mies kirjoitti:

päin se sun suurpetoalue on,kiinnostais tosiaan !
- ainakin
tatu53 kirjoitti:
päin se sun suurpetoalue on,kiinnostais tosiaan !
kuljetetaan reilut 50 lasta kotipihoilta koulunpihaan, koska sudet pyörivät pihoilla ja kotiteillä. TV1, maakuntauutiset ja radio uutisoivat tästä marraskuun alussa 2006. Samaten ainakin Lemin kunnassa kuljetetaan muutamia lapsia susiuhan vuoksi kouluun ja takaisin.
Maksumieheksi on joutumassa kyseiset kunnat, vaikka se on EU:n ja susihyysääjien vika, jotta susia on liikaa.
Eipä ole kuulema ilmoittautunut viherpiiperöitä kuljetusten maksajiksi, eikä hoitamaan koulukuljetuksia!!!!
Eikä kukaan täysjärkinen laita lastaan yksin tai kaksinkaan samalle synkälle metsätielle susien seuraksi, EI vaikka ne vaarattomia olisivatkin.
Eikä ole kuulema näkynyt hippihyppiäisiäkään lenkkeilemässä kyseisillä alueilla... - ettei susista
ole kenellekään mitään iloa, vaan ainoastaan haittaa ja kustannuksia.
Esimerkiksi ne hiton kauniit susiaidat maksavat "maltaita" ja ovathan ne (aidat) tosi sööttejä..., ihan yhtä sööttejä kuin sudetkin. - tatu53
ainakin kirjoitti:
kuljetetaan reilut 50 lasta kotipihoilta koulunpihaan, koska sudet pyörivät pihoilla ja kotiteillä. TV1, maakuntauutiset ja radio uutisoivat tästä marraskuun alussa 2006. Samaten ainakin Lemin kunnassa kuljetetaan muutamia lapsia susiuhan vuoksi kouluun ja takaisin.
Maksumieheksi on joutumassa kyseiset kunnat, vaikka se on EU:n ja susihyysääjien vika, jotta susia on liikaa.
Eipä ole kuulema ilmoittautunut viherpiiperöitä kuljetusten maksajiksi, eikä hoitamaan koulukuljetuksia!!!!
Eikä kukaan täysjärkinen laita lastaan yksin tai kaksinkaan samalle synkälle metsätielle susien seuraksi, EI vaikka ne vaarattomia olisivatkin.
Eikä ole kuulema näkynyt hippihyppiäisiäkään lenkkeilemässä kyseisillä alueilla...että siellä päin on hukkia,kävin viime syksynä lintumetällä vähän siellä päin,juukan suunnalla,jätän ensi syksynä käymättä,en laita pystykorvaani susille syötäväksi.pienten koululaisten puolesta harmittaa/huolestuttaa nykyinen susikannan suuruus.
- kiinnostuneelle
tatu53 kirjoitti:
päin se sun suurpetoalue on,kiinnostais tosiaan !
asun täällä tohmajärvellä.täällä sudet ovat tuttu näky tuossa pellolla ja karhut myös.mutta ei niistä koskaan ole mitään haittaa ollut.7-vuotias jämtlanninpystykorvamme tekee kesäisin harvase viikko nenäkkäin tuttavuutta karhun kanssa.olen itsekkin yrittänyt päästä autolla pellolle kuvaamaan mutta otso karkaa aina kun kamera räpsähtää.
- varmaankin
iso mies kirjoitti:
lopeta nyt hyvä mies tollanen paskanpuhuminen.missäpäin suomes asut??kiinnostaa todella tollanen paikka missä lapset ei voi ulkoilla susien takia.onkohan sulla lääkitys ihan kohdallaan!taidat kuulua niihin joka näkee susia joka päivä omassa pihassaan(lukekaa luulosairaat).itse asun vilkkaalla suurpeto alueella ja lapset ja koirat ulkoilevat joka päivä useita tunteja eikä niitä tarvi koko ajan olla kyttäämässä.
KAINUUSSA ja olen samaa mieltä kanssasi, että SIELLÄ (ainakin Sotkamo-Kajaani suunnalla) on tilaa susille. Ajelin meinaan sillä suunnalla äskettäin ja eihän siellä ollut talon taloa... Sillä susialueella voi toki JOSKUS joku susi pihaan eksyä, sieltä korpialueelta, eikä siitä ole merkittavää haittaa (?, sinun mielestäsi?). Mutta toista on täällä Losomäki-Mäntyjärvi-Kortteinen suunnalla (uudella susialueella), jossa on kyliä ja taloja vähän väliä. Tuohon L-M-K alueelle mahtuu siis kolme isompaa kylää noin 30-40 km:n välille, ja näissä kylissä on vielä muutamia pienempiä kyläkeskittymiä. Ja susia piisaa ihan pihoille ja teille asti, koska oikeita korpialueita täällä ei ole. Sudenjälki- ja näköhavaintoja on päivittäin (huom. ei siis välttämättä öittäin) talojen lähellä...
- nyt taas
kiinnostuneelle kirjoitti:
asun täällä tohmajärvellä.täällä sudet ovat tuttu näky tuossa pellolla ja karhut myös.mutta ei niistä koskaan ole mitään haittaa ollut.7-vuotias jämtlanninpystykorvamme tekee kesäisin harvase viikko nenäkkäin tuttavuutta karhun kanssa.olen itsekkin yrittänyt päästä autolla pellolle kuvaamaan mutta otso karkaa aina kun kamera räpsähtää.
karhuista! Eihän niistä olekaan koiralle mitään haittaa. Mutta miten kävi Kaavilla koirakokeessa olleelle jämtlanninpystikselle??? Kuva löytyy kyllä netistä. Jos haluat, voin "kaivaa" sinulle sen osoitteen...?
- tatu53
nyt taas kirjoitti:

se osoite olisi ?
- Ne sitten
iso mies kirjoitti:
lopeta nyt hyvä mies tollanen paskanpuhuminen.missäpäin suomes asut??kiinnostaa todella tollanen paikka missä lapset ei voi ulkoilla susien takia.onkohan sulla lääkitys ihan kohdallaan!taidat kuulua niihin joka näkee susia joka päivä omassa pihassaan(lukekaa luulosairaat).itse asun vilkkaalla suurpeto alueella ja lapset ja koirat ulkoilevat joka päivä useita tunteja eikä niitä tarvi koko ajan olla kyttäämässä.
Koirat lopulta pihasta joutuvatkin susien repimäksi. Vai minkälaisella nurkkakiinni toisessa talossa taajamassa sinä asut, mutta toista se on siellä, missä on kilometri matkaa toiseen taloon ja usein löytyy uusia susien jälkiä pihan ympäriltä.
Joten nielehän sinä paskapuheesi, äläkä ryvi siinä kovin pitkälle. - urpoja kaikki
Ne sitten kirjoitti:
Koirat lopulta pihasta joutuvatkin susien repimäksi. Vai minkälaisella nurkkakiinni toisessa talossa taajamassa sinä asut, mutta toista se on siellä, missä on kilometri matkaa toiseen taloon ja usein löytyy uusia susien jälkiä pihan ympäriltä.
Joten nielehän sinä paskapuheesi, äläkä ryvi siinä kovin pitkälle.itse asun tien päässä ja matkaa läheisimpään taloon on linnuntietä 800 metriä.petojen kanssa täytyy vain oppia elämään,sitä isä on opettanu minulle 60-luvulta lähtien itse kuulun paikalliseen metsästys seuraan mutta koskaan ei mieleeni ole tullut ampua sutta vaikka sen vanhan navetan kulmilta olen yllättänytkin.
- näkyville.
nyt taas kirjoitti:
karhuista! Eihän niistä olekaan koiralle mitään haittaa. Mutta miten kävi Kaavilla koirakokeessa olleelle jämtlanninpystikselle??? Kuva löytyy kyllä netistä. Jos haluat, voin "kaivaa" sinulle sen osoitteen...?
pistähän kuva tosiaankin näkyville.itseltäkin löytyy 2 jämttiä.
- Se siellä
urpoja kaikki kirjoitti:
itse asun tien päässä ja matkaa läheisimpään taloon on linnuntietä 800 metriä.petojen kanssa täytyy vain oppia elämään,sitä isä on opettanu minulle 60-luvulta lähtien itse kuulun paikalliseen metsästys seuraan mutta koskaan ei mieleeni ole tullut ampua sutta vaikka sen vanhan navetan kulmilta olen yllättänytkin.
vanhan navetan kulmilla mahtoi kurkistella?
Ehkäpä muinasusina vain kämmäili ja limmaili, eikä yhtään kytänny sinun koiria revittäväkseen.
Ja mitä perskelettä sinä siinä sitten pötjyilet, vai oikein isi sanoi. Voii kertakaikkiaan. Meehän kerro isisi juttuja niille, joilta juuri on koira revitty omalta pihalta. - ::)
Se siellä kirjoitti:
vanhan navetan kulmilla mahtoi kurkistella?
Ehkäpä muinasusina vain kämmäili ja limmaili, eikä yhtään kytänny sinun koiria revittäväkseen.
Ja mitä perskelettä sinä siinä sitten pötjyilet, vai oikein isi sanoi. Voii kertakaikkiaan. Meehän kerro isisi juttuja niille, joilta juuri on koira revitty omalta pihalta.sehän on hyvä että juuri sinun koirasi on syöty.alat jo ärsyttää typerine juttuinesi.toivottavasti susi toi koirasi pään kuistillesi odottamaan.pitääkö sitä koiraa ehdoin tahdoin pitää irti alueella jolla liikkuu susia?40 asteen pakkasella pihan perälle hylkäämäsi koira varmasti toivookin pääsevänsä suden lämpimään vatsaan.oma vikasi jos et eläinystävästäsi pysty huolehtimaan,älä siitä täälä ruikuta!
- ossoote on:
näkyville. kirjoitti:
pistähän kuva tosiaankin näkyville.itseltäkin löytyy 2 jämttiä.
- kylläää
ossoote on: kirjoitti:
tuota kuvaa katsellessaan on koiran omistajan hyvä mennä itseensä ja miettiä mihin rakkaan ja uskollisen ystävänsä päästi.koiraa kohtaan tunnen sääliä mutta omistajaa kohtaan lähinnä sanoin kuvaamatonta vihaa!kyllä kokeneen metsänkulkijan luulisi tietävän missä hukka liikkuu.tyhmä mies en paremmin sano!!!!!!!löytyykö lisöö linkkejä vastaaviin kuviin
- tunteeton!!
kylläää kirjoitti:

Paikka oli etukäteen todettu , ettei susia pitänyt olla!! Mutta ne pirut, kun liikkuvat niin nopeaan.
Metsästyskoirat on tarkoitettu metsästykseen, ja niihin kuuluu koirakokeet!!
KOIRILLA ON OIKEUS SIIHEN!!! Samoin, kuin ihmisillä ja koirilla ulkona liikkumiseen!!!!!
Susilla ei ole oikeutta TERRORISOIDA ihmisiä, koiria eikä ketään!!!!!!!!!!
Ja kyllä niitä linkkejä löytyy, kun netistä kaivelet, jos haluat verenhimoasi tyydyttää!!! - jopas jotakin
tunteeton!! kirjoitti:
Paikka oli etukäteen todettu , ettei susia pitänyt olla!! Mutta ne pirut, kun liikkuvat niin nopeaan.
Metsästyskoirat on tarkoitettu metsästykseen, ja niihin kuuluu koirakokeet!!
KOIRILLA ON OIKEUS SIIHEN!!! Samoin, kuin ihmisillä ja koirilla ulkona liikkumiseen!!!!!
Susilla ei ole oikeutta TERRORISOIDA ihmisiä, koiria eikä ketään!!!!!!!!!!
Ja kyllä niitä linkkejä löytyy, kun netistä kaivelet, jos haluat verenhimoasi tyydyttää!!!kylläpä on kovat puheet pehmosella pojalla.sanoin että säälin koiraa en omistajaa.ja palatakseni edelliseen viestiini....kyllä kokenut ja maastot tunteva metsämies tietää susien kulkureitit.ihan omaa tyhmyyttä jos koiransa pedoille syöttää.oma jämtti ollut kaksi kertaa suden kanssa vastakkain ja aina hukka lähtenyt karkuun.hyvä koira ja hyvä osoitus siitä että koirakin pärjää sudelle kunhan vaan luonnetta löytyy
- koira sudelle
jopas jotakin kirjoitti:
kylläpä on kovat puheet pehmosella pojalla.sanoin että säälin koiraa en omistajaa.ja palatakseni edelliseen viestiini....kyllä kokenut ja maastot tunteva metsämies tietää susien kulkureitit.ihan omaa tyhmyyttä jos koiransa pedoille syöttää.oma jämtti ollut kaksi kertaa suden kanssa vastakkain ja aina hukka lähtenyt karkuun.hyvä koira ja hyvä osoitus siitä että koirakin pärjää sudelle kunhan vaan luonnetta löytyy
kun vastassa on lauma. Tuossa Kaavin tapauksessa 4-5 sutta!!!
Ja onhan se useaan kertaan nähty, että susien liikkeitä EI voi täysin ennustaa. On niitä jokunen koira hukan ruuaksi päätynyt.
Minulla ei muuten ole koiraa eikä asetta, en siis metsästä, en edes susia! - .ertukka.
tunteeton!! kirjoitti:
Paikka oli etukäteen todettu , ettei susia pitänyt olla!! Mutta ne pirut, kun liikkuvat niin nopeaan.
Metsästyskoirat on tarkoitettu metsästykseen, ja niihin kuuluu koirakokeet!!
KOIRILLA ON OIKEUS SIIHEN!!! Samoin, kuin ihmisillä ja koirilla ulkona liikkumiseen!!!!!
Susilla ei ole oikeutta TERRORISOIDA ihmisiä, koiria eikä ketään!!!!!!!!!!
Ja kyllä niitä linkkejä löytyy, kun netistä kaivelet, jos haluat verenhimoasi tyydyttää!!!pojat vaa valittaa.kyl hukkien kaa pystyy olee,ite metsästelen "hukka"alueella.eikä suurempaa haittaa.pitää välillä vaihtaa karkiampaa piippuu.jo on taas rauhallista.susi on viisas eläin mutta kuolee monesti omaan viisauteensa.eihän koira ole suden persiiseen tarkoitettu.turha esim.ampua ilmaa,ei sudet sitä säiky,,,,,,tehkää töitä poijaat muutoin hukka teijät perii.
- SusiBuudeli
jopas jotakin kirjoitti:
kylläpä on kovat puheet pehmosella pojalla.sanoin että säälin koiraa en omistajaa.ja palatakseni edelliseen viestiini....kyllä kokenut ja maastot tunteva metsämies tietää susien kulkureitit.ihan omaa tyhmyyttä jos koiransa pedoille syöttää.oma jämtti ollut kaksi kertaa suden kanssa vastakkain ja aina hukka lähtenyt karkuun.hyvä koira ja hyvä osoitus siitä että koirakin pärjää sudelle kunhan vaan luonnetta löytyy
Mun perhoskoira syö sun jämtlantilaisen iltapalaksi.
Se söi eilen hirven ja toissapaivänä karhun.
Ei kuule sun koira sudelle pärjää. - KOITAT JUNTATA
::) kirjoitti:
sehän on hyvä että juuri sinun koirasi on syöty.alat jo ärsyttää typerine juttuinesi.toivottavasti susi toi koirasi pään kuistillesi odottamaan.pitääkö sitä koiraa ehdoin tahdoin pitää irti alueella jolla liikkuu susia?40 asteen pakkasella pihan perälle hylkäämäsi koira varmasti toivookin pääsevänsä suden lämpimään vatsaan.oma vikasi jos et eläinystävästäsi pysty huolehtimaan,älä siitä täälä ruikuta!
Toisten päähän. Se on kuule meleko outo juttu, että sinä lotraat sieltä omaa typerää mielikuvituksetonta paskaa ja koitat uskoa sen toisten elämäntavoiksi.
Minä pidän parempaa huolta koirastani, kun sinä, sitä todistaa sinun moukkamaisuutesi tekstisi kautta!
Oot harvinaisen pöljä, mutta pahinta pöljyyttä on se jottet oo sitä edes huomannu.
Kaikkea paskaa sitä pitää ihmisille joidenkin lässyttää, muka pitää oppia elämään villipetojen kanssa, kun ne on niin suloisia! Hlhähähhääh. - Kimppuun
kylläää kirjoitti:
tuota kuvaa katsellessaan on koiran omistajan hyvä mennä itseensä ja miettiä mihin rakkaan ja uskollisen ystävänsä päästi.koiraa kohtaan tunnen sääliä mutta omistajaa kohtaan lähinnä sanoin kuvaamatonta vihaa!kyllä kokeneen metsänkulkijan luulisi tietävän missä hukka liikkuu.tyhmä mies en paremmin sano!!!!!!!löytyykö lisöö linkkejä vastaaviin kuviin
Hyökkää joku, niin MUISTA sitten sanasi ja ota kuva. Sitten voit sitä ihastella ja sanoa, että HYVÄ KUVA.
Melekonen mönttiäinen, kun kuvaa kehuu, ja varmaan tulostit sen kuvan keittiösi seinälle. - ihan oikein
Kimppuun kirjoitti:
Hyökkää joku, niin MUISTA sitten sanasi ja ota kuva. Sitten voit sitä ihastella ja sanoa, että HYVÄ KUVA.
Melekonen mönttiäinen, kun kuvaa kehuu, ja varmaan tulostit sen kuvan keittiösi seinälle.mielestäni se oli hyvä kuva ja haluan edelleen korostaa sinulle mönttiäinen,että säälin kyllä koiraa mutta sen omistajalle tuo oli varmaan hyvä opetus!!
- hävettää puolestasi
KOITAT JUNTATA kirjoitti:
Toisten päähän. Se on kuule meleko outo juttu, että sinä lotraat sieltä omaa typerää mielikuvituksetonta paskaa ja koitat uskoa sen toisten elämäntavoiksi.
Minä pidän parempaa huolta koirastani, kun sinä, sitä todistaa sinun moukkamaisuutesi tekstisi kautta!
Oot harvinaisen pöljä, mutta pahinta pöljyyttä on se jottet oo sitä edes huomannu.
Kaikkea paskaa sitä pitää ihmisille joidenkin lässyttää, muka pitää oppia elämään villipetojen kanssa, kun ne on niin suloisia! Hlhähähhääh.pöljä?mitä se tarkottaa?taidat olla joku pohojalaanen mustahattupääisäntä:kyllä sääliksi käy teitä puhevammasia.opettele poika puhumaan ennenkuin täällä huutelet.ja vielä lopuksi:OPETTELE ELÄMÄÄN SUURPETOJEN KANSSA.NIITÄ ON AINA OLLUT JA TULEE AINA OLEMAAN JA SILLE SINÄ MITÄTTÖMÄN PIENI PERÄKYLIEN.PYSSYTARZAN ET VOI YHTIKÄS MITÄÄN!
- MaailmanNapa
hävettää puolestasi kirjoitti:
pöljä?mitä se tarkottaa?taidat olla joku pohojalaanen mustahattupääisäntä:kyllä sääliksi käy teitä puhevammasia.opettele poika puhumaan ennenkuin täällä huutelet.ja vielä lopuksi:OPETTELE ELÄMÄÄN SUURPETOJEN KANSSA.NIITÄ ON AINA OLLUT JA TULEE AINA OLEMAAN JA SILLE SINÄ MITÄTTÖMÄN PIENI PERÄKYLIEN.PYSSYTARZAN ET VOI YHTIKÄS MITÄÄN!
Minäpä oonkii kaupunkista, minä oonkii maailmannapa.
Muut ei oo mittään, minä oon keisari.
Älkää sieltä maalta yhtää huuelko.
Mää oonki nähny pullasorsan ja pulun mää oonki luonnontietäjä.
Kyllä kaupungeissa älymystö jyllää...
Ihan häikäisee tuo älyn loiste, mikä iltaisin kaupungeissa yötaivaan valaisee. =)
Tarkoitit kai: opettele poika kirjoittamaan ? - pohojalaanen
MaailmanNapa kirjoitti:
Minäpä oonkii kaupunkista, minä oonkii maailmannapa.
Muut ei oo mittään, minä oon keisari.
Älkää sieltä maalta yhtää huuelko.
Mää oonki nähny pullasorsan ja pulun mää oonki luonnontietäjä.
Kyllä kaupungeissa älymystö jyllää...
Ihan häikäisee tuo älyn loiste, mikä iltaisin kaupungeissa yötaivaan valaisee. =)
Tarkoitit kai: opettele poika kirjoittamaan ?kyllä te "juha-miedot" ootte tyhmiä
- MaailmanNapa
pohojalaanen kirjoitti:
kyllä te "juha-miedot" ootte tyhmiä
Ai sinä tunnet kirjoittajan henkilökohtaisesti joten tiedät miten hän puhuu.
Haa taidatkin olla tollo.
Minä en ole pohjanmaalta päinkään.
Ja Juha Mieto no kova jätkä, jollaista sinusta ei tule koskaan.
Mutta hei, miten tämä kaikki liittyy luonnonsuojeluun ? - huh huh
MaailmanNapa kirjoitti:
Ai sinä tunnet kirjoittajan henkilökohtaisesti joten tiedät miten hän puhuu.
Haa taidatkin olla tollo.
Minä en ole pohjanmaalta päinkään.
Ja Juha Mieto no kova jätkä, jollaista sinusta ei tule koskaan.
Mutta hei, miten tämä kaikki liittyy luonnonsuojeluun ?sillä tavalla että sinä olet puhevikanen urpo!
- MaailmanNapa
huh huh kirjoitti:
sillä tavalla että sinä olet puhevikanen urpo!
Voi tuota katkeran pienen ihmisen tilitystä.
Sinäpä tunnut olevan analfabeetti !!
Mutta mitenkä tämä liittyy tähän palstaan ?
Sinä kuuluisit jollekin toiselle palstalle, en vain tiedä mihin. Opettele ensin kirjoittamaan ja käy peruskoulu loppuun. Jos vahingossa olet päättötodistuksen peruskoulusta saanut, niin voisit käydä koulusi uudestaan. Koulusi opettajat pitäisi haastaa oikeuteen valtion varojen haaskauksesta.
Näinhän se tuntuu olevan, että kaikki ihmiset eivät kuulu älyllisiin olentoihin. Mutta hei, teitä alikehittyneitäkin tarvitaan, ilman teitä alkoholin- ja tupakantuottajat menisivät konkurssiin.
Ja "puhevikanen" kirjoitetaan sattumoisin puhevikainen. Joten viitaten edelliseen opettele kirjoittamaan että sinusta saa selvää.
No oliko nyt hyvä, harmittaako sinua nyt vielä enemmän ?
Jos jatkossa keskityttäisiin vaikka niihin petoeläimiin, eikä asuinpaikkoihin ja murteisiin.
Faktahan on että susia on paikoitellen liikaa, joka on pahasta jopa suden itsensä kannalta.
Susikannan hallitsematon kasvu ei palvele kenenkään etuja, ei suojelijoiden eikä susivihaajien. - mitä ne on?
MaailmanNapa kirjoitti:
Voi tuota katkeran pienen ihmisen tilitystä.
Sinäpä tunnut olevan analfabeetti !!
Mutta mitenkä tämä liittyy tähän palstaan ?
Sinä kuuluisit jollekin toiselle palstalle, en vain tiedä mihin. Opettele ensin kirjoittamaan ja käy peruskoulu loppuun. Jos vahingossa olet päättötodistuksen peruskoulusta saanut, niin voisit käydä koulusi uudestaan. Koulusi opettajat pitäisi haastaa oikeuteen valtion varojen haaskauksesta.
Näinhän se tuntuu olevan, että kaikki ihmiset eivät kuulu älyllisiin olentoihin. Mutta hei, teitä alikehittyneitäkin tarvitaan, ilman teitä alkoholin- ja tupakantuottajat menisivät konkurssiin.
Ja "puhevikanen" kirjoitetaan sattumoisin puhevikainen. Joten viitaten edelliseen opettele kirjoittamaan että sinusta saa selvää.
No oliko nyt hyvä, harmittaako sinua nyt vielä enemmän ?
Jos jatkossa keskityttäisiin vaikka niihin petoeläimiin, eikä asuinpaikkoihin ja murteisiin.
Faktahan on että susia on paikoitellen liikaa, joka on pahasta jopa suden itsensä kannalta.
Susikannan hallitsematon kasvu ei palvele kenenkään etuja, ei suojelijoiden eikä susivihaajien.miksi minua tässä harmittaisi????sinähän se et puhua osaa saatana maajussi!tokkiisa,pöljä????mitä tollaset sanat tarkottaa.eihän niitä löydä edes sanakirjasta.
- MaailmanNapa
mitä ne on? kirjoitti:
miksi minua tässä harmittaisi????sinähän se et puhua osaa saatana maajussi!tokkiisa,pöljä????mitä tollaset sanat tarkottaa.eihän niitä löydä edes sanakirjasta.
Sanaa tollanen ei myöskään löydy sanakirjasta, sieltä löytyy sana tuollainen.
Joten ethän sinäkään kirjakieltä taida. Murretta se sinunkin "sönkötyksesi" taitaa olla =)
Kertoisitko miten tämä kirjoittamasi liittyy mihinkään ?
Ja käytä sanaa tarkoittaa äläkä sanaa "tarkottaa".
Et ressukka osaa edelleenkään kirjoittaa.
Etkö tiedä mikä on murre ?
Minkä ikäinen oikein olet ? Sinun ikäisesi pitäisi olla jo nukkumassa, nyt äkkiä sänkyyn ennen kuin äiti herää.
- Leipäjonoon
Tällaisella maalla, missä leipäjonot kasvaa, ja vanhukset jätetään heitteille, ei ole varaa syöttää susille yhtäkään kiloa hirven, taikka metsäpeuran paistia, vaan jakaa nekin siellä leipäjonossa tarvitseville ihmisille.
- päässä vikaa
kuka tässä paisteista on puhunu paskahousu??susien tekemiä tuhoja eläimille (koirille) saataisin vähennettyä jos metsästäjät jättäisivät esin lihaisia luita ja jalkoja metsään susille.
- lihainen luu
päässä vikaa kirjoitti:
kuka tässä paisteista on puhunu paskahousu??susien tekemiä tuhoja eläimille (koirille) saataisin vähennettyä jos metsästäjät jättäisivät esin lihaisia luita ja jalkoja metsään susille.
Mihin luulet että hirvien ja peurojen suolet yms. joutuvat, "kaatopaikallekko ?
Aivan totta kaatopaikalleppa hyvinkin, nimittäin sinne metsään missä eläin on kaadettu.
- Hyvä lappeenranta
Jälleen yksi susi vähemmän. Tulee töitä kantelun tekijöille!!! Eivätkä ehdi höpötellä täällä keskustelupalstoilla...
- honma
toinen vielä pitäs reijittää ni eivät uskaltas tulla pihoihin pyörimään.
- .ertukka.
honma kirjoitti:
toinen vielä pitäs reijittää ni eivät uskaltas tulla pihoihin pyörimään.
kyl toinenkii kaadetaa,voi myös lasku mennä sekas jos piiperöt häiritsee.
- kelju koo
Kyllä oot idiootti!!Oikea kusipää!!Aasi!!
- rommauttaja
rauhallisesti voan otetaan ni hyvä tulloo. elä keljukoo ota niin vakavasti nuita hörhöjä.niitä riittää. kirjotellaan myö voan asiallisesti.
- raukkaa
kyllä on kovat puheet noin pehmosella pojalla.pitää hakkeroida sut esiin niin katotaan ja siistitään tollanen suu
- joku kummajainen
että ne kaadot loppuis siihe että lupaa ei myönnetä.
kyl oot pelle. Ne sudet kaatuu joko luvalla tai ilman.. ja porukal maksetaa sakko jos kiinni jäähää.
laittele sie vaa niit valituksia oikee urakal mänee. ei auta mittää =)- ha hahahah
sinähän se fiksu mies olet!jo on kovat puheet noin pehmosella miehellä.olethan tietoinen että jokaisesta kirjoittamastasi kommentista jää serveriin talteen ip-osoite!!vitun urpo!kohta jo poliisi ovellesi kolkuttaa.toivon sydämmeni pohjasta että susi raatelisi sinun koirasi tai jonkun läheisesi ihmisen.se olisi oikeutettua tollaselle urpolle.varo.....on pimeää......sinua vaanitaan.....ja kun sitä vähiten odotat niin sillon se iskee!
- se vasta
ha hahahah kirjoitti:

urpo poliisin pelkääjä olet. Että oikein poliisi jo tulee, voikauheata.
- kirjaston

koneella.
- anonyymiproxy

Tiedätkö mikä on proxy ?
IP-osoitteella ei ole paskankaan väliä...
Poliisilla on muutakin oikeasti tärkeää tekemistä... - paskahousu
se vasta kirjoitti:
urpo poliisin pelkääjä olet. Että oikein poliisi jo tulee, voikauheata.
niin kyllä virkavalta sinutkin kuriin laittaa.olethan tietoinen että susia koskevia säädöksiä tiukennettiin uoden alusta.suden suojelua tullaan tehostamaan entisestään ja se helvetin hyvä.saadan tollaset pyssyllä heiluvat pikku-pojat pois eläimiä häiritsemästä.toivottavasti susi syö juuri sinun koirasi tai jonkun läheisesi ihmisen
- .ertukka.
ha hahahah kirjoitti:
sinähän se fiksu mies olet!jo on kovat puheet noin pehmosella miehellä.olethan tietoinen että jokaisesta kirjoittamastasi kommentista jää serveriin talteen ip-osoite!!vitun urpo!kohta jo poliisi ovellesi kolkuttaa.toivon sydämmeni pohjasta että susi raatelisi sinun koirasi tai jonkun läheisesi ihmisen.se olisi oikeutettua tollaselle urpolle.varo.....on pimeää......sinua vaanitaan.....ja kun sitä vähiten odotat niin sillon se iskee!
hui!nyt ne polliisit sit kävi.kiitteliit vaa nopeasta toiminnasta.jne.
- hohoh
.ertukka. kirjoitti:
hui!nyt ne polliisit sit kävi.kiitteliit vaa nopeasta toiminnasta.jne.
kyllä sinutkin kuriin saadaan.odota vaan.tollaset pyssy sankarit laitetaan kyllä kuriin ennemmin tai myöhemmin ja tavalla tai toisella
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1631473Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä271311Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on691293Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2151154- 1271086
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3191027Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️2261022- 42949
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että278933- 72915