Te jotka olette eronneet miehestänne lapsen ollessa alle vuoden vanha, kuinka olette pärjänneet yksinhuoltajana?
eronneet
äidit!
11754
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Neuvoahan ei saisi tällä tavalla mutta...
En ole eronnut lapseni isästä pysyvästi, kun vauva oli noin pieni. Olimme hetken vain erillämme. Annan vinkiksi, että odota nyt ainakin parivuotiaaksi asti ennen kuin teet mitään päätöksiä. Silloin helpottaa.
Varsinkin jos kyseessä on perheen ensimmäinen lapsi, niin arjen muutos on niin valtava että se hämmentää molempia. Mies voi tuolloin vaikuttaa itsekkäältä, poissaolevalta jne. ja äidin olo on turvaton. Kyllähän siitä ero käy mielessä, kun tuntuu ihan yksinhuoltajalta miehenkin kanssa. Ja se on kuule esim. aika yleistä, ettei mies ole varsinkaan ensimmäisen lapsen kanssa täysin valmis yövalvomisiin, toimeen tarttumiseen heti paikalla yms. Miehesikin opettelee isyyttä sillä erotuksella, ettei hänen hormoneissaan ole tapahtunut mitään tapaukseen valmistavaa.
Eli jos miehesi ei hakkaa, ryyppää tai petä kroonisesti niin älä mieti eroa. Pidä myös huoli ehkäisystä. Taidatte olla koko perhe hieman väsyneitä.
"Eli jos miehesi ei hakkaa, ryyppää tai petä kroonisesti niin älä mieti eroa. Pidä myös huoli ehkäisystä. Taidatte olla koko perhe hieman väsyneitä."
Miten sinä voit jaella neuvoja kannattaako erota vai ei? Ethän sinä tiedä kysyjän perhe tilanteesta/parisuhteesta mitään! Ja oletko sitä mieltä että yhdessä on pysyttävä lapsen takia vaikka ei esim. rakkautta enää olisikaan? Jos äiti on parisuhteessa onneton niin se heijastuu myös lapseen, varsinkin kun kyseessä on vauva. Ja ei kysytty pitäisikö erota, vaan millaista on olla yksin!
En siis ole sitä mieltä että sinun pitäisi erota tai olla eroamatta, se on oma asiasi, mutta minä jäin jo raskausaikana yksin ja erinomaisesti ollaan pärjätty. Neiti nyt 1½ vuotias. En ole missään vaiheessa kokenut tilannettani mitenkään raskaaksi vaikka kaikki joutuu yksin hoitamaan. Olenkin monesti miettinyt kun kuuntelen muita pareja, että ihanaa olla yksin kun ei tarvitse tapella siitä kumpi on vaihtanut enemmän vaippoja tai kumpi kylvettää useammin. Tietty se on niin ihmisestä kiinni miten sen yksinhuoltajuuden kokee, mutta me ollaan onnellisia näin!
No ei tuo sinunkaan vastaus aivan puolueeton ollut! Olin lukevinani rivien välistä, että sinä puolustelet omaa ratkaisuasi raivokkaasti, kun joku uskaltaa kyseenalaistaa sen.
"En ole missään vaiheessa kokenut tilannettani mitenkään raskaaksi vaikka kaikki joutuu yksin hoitamaan."
- Olitko nyt aivan rehellinen?
"Olenkin monesti miettinyt kun kuuntelen muita pareja, että ihanaa olla yksin kun ei tarvitse tapella siitä kumpi on vaihtanut enemmän vaippoja tai kumpi kylvettää useammin."
- Happamia, sanoi kettu pihlajanmarjoista?
Kuten sanoin itsekin tekstini alussa, toisia ei pitäisi mennä neuvomaan. Kerroin vain omasta kokemuksestani, miten meillä kävi ja miten asiat ratkaistiin. En ole todellakaan niin tyhmä, että luulisin, että kaikkien tarina päättyy yhtä "onnellisesti". Lukiko tuossa keskustelussa, että vain eroonsa tyytyväiset saavat kommentoida?
Olet kyllä harvinaisen ilkeä, huonon itsetunnon omaava, omaan napaan tuijottava ihminen. Jos lapsellasi on ongelmia jossakin vaiheessa, niin mieti mistä se johtuu. Ei välttämättä erostasi vaan tuosta tyhmästä, aggressiivisesta käyttäytymisestäsi. Sinulla ei pitäisi olla lapsia ollenkaan.
Et kehota eroamaan tai olemaan eroamatta, mutta kuitenkaan et kestä kuunnella ihmisistä, jotka onnistuivat säilyttämään liittonsa??? Mikä maa, mikä valuutta??
Taidat olla juuri niitä surullisia tapauksia, jotka hakevat Diapameja, kun seksi ei lähtenytkään käyntiin heti entiseen malliin synnytyslaitokselta tultaessa. Tai kun miehellä ja sulla ei ole tsansseja käydä enää leffassa ja rakkaus kuolee. Nyt sitten mennään ympäri kaupunkia miesten perässä ja lapselle esitellään joka kuukausi uusi poikaystävä. Hyvä tyttö! :DDD
Myönnän että olin kiukkuinen lukiessani ensimmäisen vastauksen, sillä en ymmärrä miksi ihmisten pitäisi olla "väkisin" yhdessä lapsen takia? Ja tottakai olisi hienoa jos olisi kunnon mies apuna, mutta ehkä siksi juuri olen yksin koska käytän mielummin kaikki aikani lapsen kanssa, enkä todellakaan kerkeä juosta miehissä! Tämä siis tuolla kakkosvastaajalle! Ja lapsi on ykkösijalla, joten "kriteerit" miesten suhteenkin on noussut eli en ketä tahansa taapparusta vierelleni kaipaa! Ja rehellisesti kyllä voin sanoa että missään vaiheessa ei ole ollut raskasta! Liekö johtunut sitten "kiltistä" lapsesta vaiko hyvästä kasvatuksesta;)
Tuohon vielä kun sanoin ettei tarvitse tapella vaipanvaihdoista yms, niin tarkoitin sitä että kun olen tottunut esim. ne 5-6 vaippaa päivässä vaihtamaan se on itsestäänselvyys. Mutta jos olisi se mies ja silloin tekisin kotihommat ja hoitaisin vauvan lähes yksinään niin samat hommat tuntuisi raskaammalta koska olettaa että se toinenkin tekisi jotain.. huoh.. olipa sekava kirjoitus! Mutta siis tietenkin on AINA parempi jos pystytään yhdessä jatkamaan, mutta aina kun se ei ole mahdollista!
miks ihmees pari vuotiaaks pitäisi odottaa? Vauva ottaa eron helpommin koska vauvalla ja äidillä on niin vahva side, mutta pari vuotias on ehtinyt muodostaa jo tiivin isä suhteen ja ero on näin ollen paljon isompi juttu lapselle ja tuon ikäiselle on vielä aika hankala selittää miksi isä lähtee..
Ei lapsen vuoksi tuota paria vuotta kannata odotella, mutta parisuhteen vuoksi. Jaksaminen helpottaa yleensä kun lapsi on parivuotias, ja silloin vanhemmillakin on taas aivan eri tavalla aikaa toisilleen. Mielestäni kannattaisi yrittää ainakin siihen asti, ja katsoa miltä toisen naama tuntuu tuossa vaiheessa. Kokemusta on!
löytää...? siis ihan oikeesti!
ooteko pikkasen eksyneet aiheesta.
luimme ystäväni kanssa tätä ketjua,ja kyllä on säälittävää porukkaa..
ap kysyi että onko eronneita äitejä? mitä v****a te sitten tällasista asioista puhutte.kukaan ei ole vastanneet kysymykseen.että kun ottaa aivoon teiän pelleilyt!!!!
paras ystäväni erosi miehestään,kun vauva oli 2kk vanha.hänellä sujuu vauvan hoitaminen paljon paremmin nyt,kun ei tarvitse kokoajan riidellä miehensä kanssa!
hän ei ole ihan oikeasti koskaan ollut onnellisempi!!
kaikkea hyvää ap:lle!!
ja kerroin että missään vaiheessa ei ole ollut raskasta ja viittasin juuri tuohon et ihanaa olla yksin ku ei tarvi mistään asioista tapella ja paskathan siinä heti niskaan sai!
sitten!
viestisi meni varmaankin ohi minulta!