Ei uutta...

...Täs on kuitenki uutinen neverlandia koskien: Poptähti Michael Jacksonin maineikas Neverland Ranch voi saada lähiaikoina uuden julkkisomistajan, mikäli Jacksonin suunnitelmat toteutuvat. Hän on nimittäin tarjonnut tilaansa Victoria ja David Beckhamille, jotka etsivät parhaillaan asuinpaikkaa Yhdysvalloista, The Sun -lehti kertoo.

Puolitoista vuotta sitten tilaltaan pois muuttanut poppari haluaisi Neverlandistaan 16 miljoonaa euroa. Hän on pyytänyt kiinteistövälittäjäänsä esittelemään tilaansa Victoria Beckhamille, joka on parhaillaan Yhdysvalloissa etsimässä perheelleen asuntoa.

Ranchin kaukainen sijainti lienee kuitenkin ongelma, sillä se sijaitsee peräti 250 kilometrin päässä Davidin uuden Los Angeles Galaxy -joukkueen kotikentältä. Tiluksien hinta osuisi juuri sopivasti perheen määräämän hintahaitarin yläpäähän.

Tällä hetkellä Victorian ykkösvaihtoehtona on 11,4 miljoonan euron asunto, jonka omistaa poptähti Lionel Richie.

(kopioitu Starasta)
2269
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Beckhamit ei ole ostamassa Neverlandia. Perjantain iltalehden mukaan Victoria on sanonut, että voi käydä katsomassa kuuluisaa tilaa, mutta ei edes harkitse sen ostamista... Koska se on niin kaukana kaikesta glamourista ja muista julkkiksista.

Äänestä
  • Eivätkös Beckhamit sen takia ole muuttamassa Los Angelesiin (jos oikein muistan), että saavat pojalleen parhainta hoitoa epilepsiaan? Joten senkin puoleen Neverland on vähän syrjässä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


...mut... kirjoitti:

...Täs on kuitenki uutinen neverlandia koskien: Poptähti Michael Jacksonin maineikas Neverland Ranch voi saada lähiaikoina uuden julkkisomistajan, mikäli Jacksonin suunnitelmat toteutuvat. Hän on nimittäin tarjonnut tilaansa Victoria ja David Beckhamille, jotka etsivät parhaillaan asuinpaikkaa Yhdysvalloista, The Sun -lehti kertoo.

Puolitoista vuotta sitten tilaltaan pois muuttanut poppari haluaisi Neverlandistaan 16 miljoonaa euroa. Hän on pyytänyt kiinteistövälittäjäänsä esittelemään tilaansa Victoria Beckhamille, joka on parhaillaan Yhdysvalloissa etsimässä perheelleen asuntoa.

Ranchin kaukainen sijainti lienee kuitenkin ongelma, sillä se sijaitsee peräti 250 kilometrin päässä Davidin uuden Los Angeles Galaxy -joukkueen kotikentältä. Tiluksien hinta osuisi juuri sopivasti perheen määräämän hintahaitarin yläpäähän.

Tällä hetkellä Victorian ykkösvaihtoehtona on 11,4 miljoonan euron asunto, jonka omistaa poptähti Lionel Richie.

(kopioitu Starasta)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu