Asustelipa kerran Petäjänperän kartanon tallissa piskuinen siimahäntä, Sigrid nimeltään. Sigrid oli Sigmund Siimahännän perikunnan pohjimmainen ja jäänyt yksikseen pitämään yllä suvun pitkää perinnettä tallin asukkina. Sigridin sisarukset olivat lähteneet parempien eväiden toivossa sikiämään naapuripitäjiin, kun tallirenki oli kevyemmän elämän toivossa vaihtanut keskirasvaiset juustonkannikat kevytlevitteisiin.
Sigridille kelpasivat hyvin kauranjyvätkin, joita se kävi ahkeraan noukkimassa Pokun pilttuun kuivikkeiden seasta. Eräällä tällaisella ruuanhakumatkalla Sigrid törmäsi Gertrud Kotihiirisdottiriin. Gertrud, joka oli elänyt ennen Sigridiäkin, kantoi kovin huolta jälkikasvustaan, jota edesmenneen Gunnarin suosiollisella avustuksella olikin kertynyt melkoinen katras.
Gertrud oli kovasta kohtalostaan huolimatta huomattavan iloinen ja elämänmyönteinen leskihiiri, mikä teki Sigridiin lähtemättömän vaikutuksen. Totta puhuakseni, Sigrid oli tavattoman rakastunut charmanttiin Gerttuliin, joksi hän mielitiettyään hellästi aatoksissaan nimitti.
Sigridillä oli kuitenkin ongelma. Hän kun sattui olemaan perin ujonpuoleinen hiiri - arka suorastaan, eikä rohjennut tekemään Gerttuliin lähempää tuttavuutta. Gerttulin lempeä katse johdatti kuitenkin Sigridin tien aina uuteen huomiseen ja iltaisin pahnatyynynsä pöyhittyään Sigrid lausui hiljaisen toiveen, että Gerttuli voisi edes hiukan pitää hänestä...
Eräänä myrskyisänä yönä Sigrid heräsi kesken unien outoon valoilmiöön. Siristellen hän yritti tavoittaa valon keskellä näkyvän rottamaisen hahmon. Sigrid ei enää ollut varma, näkikö hän unta vai oliko kaikki totisinta totta, kun varjo alkoi puhua matalalla äänellä: "Olen Robertus Rotistarotin ja olen luonasi, koska haluan antaa sinulle kaiken sen voiman, jota maallisella matkallasi tarvitset. Tänä yönä sinulla on valta luoda edellytykset tehdä elämästäsi mielesi mukainen. Valtasi on rajoittamaton, toimi siis viisaasti."
Tämän sanottuaan valo ja varjo sen myötä hävisivät ja Sigrid jäi yksin pimeään miettimään, mitä voimallaan tekisi. Epäilys ei yltänyt Siimahäntäläisen mieleen, sillä taru Robertus Rotistarotimman hengestä oli kulkenut Siimahäntäin suvussa perintönä isältä pojalle ja äidiltä tyttärelle sukupolvi toisensa perään.
Tiesihän Sigrid, mitä hän elämässään toivoi. Olihan Rikhard Ristilukki saanut monena iltana todistaa Sigridin maailmalle lausuman toiveen, jonka Sigrid ennemmin olisi suonut Gerttulin kuulevan. Sigridillä olisi nyt valta saada Gerttulin huomio osakseen! Onnen avaimet näyttivät olevan Sigridille ojennettuina hopealautasella.
Sigridin arka hiirensydän pamppaili kiivaasti ja hän tunsi hiiren vilistävän pitkin selkäpiitään. Hänen täytyisi vain lausua ääneen toiveensa ja huominen olisi muuttava hänen elämänsä suunnan. Sigrid sulki silmänsä ja näki Gerttulin hymyilevät kasvot luomiensa sisäpintaan heijastuneina. Samassa Sigrid kuuli mielessään Robertuksen hengen toistavan sanat: "Toimi siis viisaasti..."
Sigridistä tuntui, kuin maailmankaikkeus olisi hetkeksi pysähtynyt odottamaan hänen päätöstään. Hän tunsi sisäistä lämpöä ja mielen valoa lausuessaan toiveensa: "Taivas - ja muutama maallinen ystäväni Rikhardin lisäksi - tietää, että sydämeni halajaa saada tuntea vastarakkautta armaisen Gertrudin taholta. Minulla olisi valta tehdä tuo toiveeni todeksi, mutta minulla ei ole siihen sydäntä! Haluan rakastaa puhtain sydämin eikä se olisi enää sitä, jos tekisin Gertrudista tahtoni ja valtani alaisen. Olen arka hiiri eikä minulla ole varaa jättää tätä minulle tarjottua voimain vuodatusta käyttämättä. Toivon siis, että saisin rohkeutta olla avoin ja rakastava ilman hylätyksitulemisen pelkoa."
Aamulla Sigrid heräsi auringon säteiden osuessa lautojen raosta suoraan hänen silmiinsä. Yöllisestä myrskystä ei ollut tietoakaan eikä Sigridillä ollut enää yöllistäkään varmuutta siitä, oliko hän uneksinut kaiken. "Toisaalta", tuumi Sigrid, "niin tai näin, tiedän nyt, mihin huomioni kohdistan ja kaikki siihen tarvittava voima on minussa itsessäni. Olen vahva ja rohkea hiiri, kun niin päätän." Näin ajateltuaan Sigrid suuntasi polkunsa iloisin mielin kohti Pokun pilttuuta ja toivoi sydämestään, että Gerttuliltakin olisivat kauranjyvät loppuneet.
Sigridille kelpasivat hyvin kauranjyvätkin, joita se kävi ahkeraan noukkimassa Pokun pilttuun kuivikkeiden seasta. Eräällä tällaisella ruuanhakumatkalla Sigrid törmäsi Gertrud Kotihiirisdottiriin. Gertrud, joka oli elänyt ennen Sigridiäkin, kantoi kovin huolta jälkikasvustaan, jota edesmenneen Gunnarin suosiollisella avustuksella olikin kertynyt melkoinen katras.
Gertrud oli kovasta kohtalostaan huolimatta huomattavan iloinen ja elämänmyönteinen leskihiiri, mikä teki Sigridiin lähtemättömän vaikutuksen. Totta puhuakseni, Sigrid oli tavattoman rakastunut charmanttiin Gerttuliin, joksi hän mielitiettyään hellästi aatoksissaan nimitti.
Sigridillä oli kuitenkin ongelma. Hän kun sattui olemaan perin ujonpuoleinen hiiri - arka suorastaan, eikä rohjennut tekemään Gerttuliin lähempää tuttavuutta. Gerttulin lempeä katse johdatti kuitenkin Sigridin tien aina uuteen huomiseen ja iltaisin pahnatyynynsä pöyhittyään Sigrid lausui hiljaisen toiveen, että Gerttuli voisi edes hiukan pitää hänestä...
Eräänä myrskyisänä yönä Sigrid heräsi kesken unien outoon valoilmiöön. Siristellen hän yritti tavoittaa valon keskellä näkyvän rottamaisen hahmon. Sigrid ei enää ollut varma, näkikö hän unta vai oliko kaikki totisinta totta, kun varjo alkoi puhua matalalla äänellä: "Olen Robertus Rotistarotin ja olen luonasi, koska haluan antaa sinulle kaiken sen voiman, jota maallisella matkallasi tarvitset. Tänä yönä sinulla on valta luoda edellytykset tehdä elämästäsi mielesi mukainen. Valtasi on rajoittamaton, toimi siis viisaasti."
Tämän sanottuaan valo ja varjo sen myötä hävisivät ja Sigrid jäi yksin pimeään miettimään, mitä voimallaan tekisi. Epäilys ei yltänyt Siimahäntäläisen mieleen, sillä taru Robertus Rotistarotimman hengestä oli kulkenut Siimahäntäin suvussa perintönä isältä pojalle ja äidiltä tyttärelle sukupolvi toisensa perään.
Tiesihän Sigrid, mitä hän elämässään toivoi. Olihan Rikhard Ristilukki saanut monena iltana todistaa Sigridin maailmalle lausuman toiveen, jonka Sigrid ennemmin olisi suonut Gerttulin kuulevan. Sigridillä olisi nyt valta saada Gerttulin huomio osakseen! Onnen avaimet näyttivät olevan Sigridille ojennettuina hopealautasella.
Sigridin arka hiirensydän pamppaili kiivaasti ja hän tunsi hiiren vilistävän pitkin selkäpiitään. Hänen täytyisi vain lausua ääneen toiveensa ja huominen olisi muuttava hänen elämänsä suunnan. Sigrid sulki silmänsä ja näki Gerttulin hymyilevät kasvot luomiensa sisäpintaan heijastuneina. Samassa Sigrid kuuli mielessään Robertuksen hengen toistavan sanat: "Toimi siis viisaasti..."
Sigridistä tuntui, kuin maailmankaikkeus olisi hetkeksi pysähtynyt odottamaan hänen päätöstään. Hän tunsi sisäistä lämpöä ja mielen valoa lausuessaan toiveensa: "Taivas - ja muutama maallinen ystäväni Rikhardin lisäksi - tietää, että sydämeni halajaa saada tuntea vastarakkautta armaisen Gertrudin taholta. Minulla olisi valta tehdä tuo toiveeni todeksi, mutta minulla ei ole siihen sydäntä! Haluan rakastaa puhtain sydämin eikä se olisi enää sitä, jos tekisin Gertrudista tahtoni ja valtani alaisen. Olen arka hiiri eikä minulla ole varaa jättää tätä minulle tarjottua voimain vuodatusta käyttämättä. Toivon siis, että saisin rohkeutta olla avoin ja rakastava ilman hylätyksitulemisen pelkoa."
Aamulla Sigrid heräsi auringon säteiden osuessa lautojen raosta suoraan hänen silmiinsä. Yöllisestä myrskystä ei ollut tietoakaan eikä Sigridillä ollut enää yöllistäkään varmuutta siitä, oliko hän uneksinut kaiken. "Toisaalta", tuumi Sigrid, "niin tai näin, tiedän nyt, mihin huomioni kohdistan ja kaikki siihen tarvittava voima on minussa itsessäni. Olen vahva ja rohkea hiiri, kun niin päätän." Näin ajateltuaan Sigrid suuntasi polkunsa iloisin mielin kohti Pokun pilttuuta ja toivoi sydämestään, että Gerttuliltakin olisivat kauranjyvät loppuneet.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.