Näkyy olevan näillä pikku terroristin aluilla olevan ilmakivääri tai vastaava, joten olisi parempi katsella vähän ympärille. Eikö näiden poikien vanhemmat todellakaan tiedä mitä jälkikasvu puuhailee?! Kolme kaverusta pyörillä ja/tai mopolla liikkeellä. Menevät aina tuonne kotiniemeen päin. Nimet kyllä tiedetään mutta minkäs teet?
Kytölän termiiteillä ilmakivääri tai vastaava!
Ei voi kuin ihmetellä!
4481
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Onko ne sua ampunut vai miksi siitä ilmakosta raivoat?
Niille idiooteille ei voi antaa edes vesipyssyä. Jonkun silmät menee, pikkulinnut saavat kyytiä ja ihmisten autot kylkeensä. Ei se ilmakko terveissä käsissä ongelma ole mutta kun tietäisit nämä kusipäät niin huolissasi olisit itsekkin.
Iskit valittamalla ennen kuin mitään tapahtui ainoana olettamuksena että kun kerran ilmakko on niin sitä myös käytetään väärin. Samanlaisia ennakoivia iskuja tekee tietysti suurvallatkin eli et nyt ihan väärässäkään voi olla.
Mutta eikös valittaminen ole sitä, että valitetaan omaa kurjuuttaan? Huolissaan olo toisten ja oman terveyden puolesta ei ole valittamista. Katsotaan nyt mitä tapahtuu, toivottavasti ei vakavaa.