Tätä palstaa kun lukee, alkaa yhä enemmän tuntua siltä, että tänne kirjoittelevat ns. "katkerat" exät (erityisesti ne naiset, joiden miehet haisevat naikkoset ovat vieneet) eivät elämässään ole kokeneet muita lämpimiä tunteita kuin ne, joita ex-puolison kanssa jossain vaiheessa ovat kokeneet. Olisiko lapsuudessa hylätyksi tulemista, rakkaudettomuutta ja huomion puutetta? Onko ex lapsena vannonut, että kun hänellä joskus on koti ja perhe, ne pysyvät maailman tappiin vain siksi, että hänellä itsellään näitä ei ollut?
Vai mikä saa katkeran exän sulkemaan silmänsä maailmalta ja ennen kaikkea entisen puolisonsa toteamukselta, ettei enää rakasta häntä eikä halua elää hänen kanssaan. Miksi ex jatkaa, kuin mitään ei olisi tapahtunut? Onko ero hänen tapauksessaan se viimeinen oljenkorsi, joka katkaisee kamelin selän?
Vai onko hän vain läheisriippuvainen?
Vai mikä saa katkeran exän sulkemaan silmänsä maailmalta ja ennen kaikkea entisen puolisonsa toteamukselta, ettei enää rakasta häntä eikä halua elää hänen kanssaan. Miksi ex jatkaa, kuin mitään ei olisi tapahtunut? Onko ero hänen tapauksessaan se viimeinen oljenkorsi, joka katkaisee kamelin selän?
Vai onko hän vain läheisriippuvainen?
Vastaukset 9
Vanhimmat
"katkeran exän" vika? En tiedä mitä sivuja sinä olet lukenut, mutta mielestäni täällä suurin osa on katkeria nyksiä joiden pitää keksiä milloin mistäkin valittamisen aihetta. Ja kun miehen lapset ovat hankalia, niin vika on AINA (näiden naikkosten mukaan) ex:ssä! Eihän heissä itsessään ja siinä ukossaan ole mitään vikaa! Eiväthän he ikinä tee mitään väärin lasta kohtaan. Hehän VAIN yrittävät korjata lapsissa sitä mitä se ex on ehtinyt lapsissa "tuhota"!
Kannattasko vilkaista peiliin ennenkuin uliset ja syyttelet täällä ketään! Toi sun touhu on tosi ala-arvoista!
enemmänkin koetaan nuo exät riesaksi häiriköintineen, sekä kuinka jakavat oikeuksia sen mukaan ex miehilleen sattuuko heitä miellyttämään miehen nykyinen elämä, ja siihen kuuluvat ihmiset!!jos ei miellytä,ei tartte isin sitten tavata lapsiaan, kun äiti näin päättää, siinä ei isillä ole nokan koputtamista!! tosin jos ex mies järjestää elämänsä niin kuin ex sanelee, ja unohtaa onnensa, niin sitten saattaa pyhä äiti antaa tavata lapsia!!!
mitä ihmettä se kuuluu todellakaan enään exälle miten se ex mies elää tyydyttävää elämää, ja jos ei halua että siihen ex kuuluu mitenkään muuten kun lapsien äitinä!!
minäkin nyksänä ihmettelen mieheni exää, minunko vikani se on ettei mieheni halua enään autella häntä jokapäiväisissä asioissa, tai ei haluakkaan syömään joka vuosi sitä kuuluisaa kasviskeittoo tm..miksi ihmeessä todellakin roikutaan ja kiusataan, eikä ymmäretä aikuisen miehen puhetta ja toiveita!!!suoraan sanottuna kun ex mies sanoo EI KIINNOSTA, EN RAKASTA SINUA ENÄÄN; ANNA OLLA!!!ex vaimo tulkitsee: nyksä sekottanu miehen pään, nyksän vika kun mies ei häntä rakasta, mies hylkäsi LAPSET jne..että kenen kannattais vilkasta peiliin, ja etsii itsestäänkin sitä syyllistä eikä niistä " heisevista naisista"!!!
ja miksiköhän ne nyksät sitten vaikuttaa paljon lastenkin asioihin, no koska mies yleensä tätä toivoo, ja hullu exä vielä oikeen lasten nimissä kun terrorisoi, niin voiko aikuinen muuta kun puutttua ja ihmetellä..
NYKSÄT sanoo! Miksei ne miehet sitten ole täällä valittamassa niistä existään??? Sitä sopii pohtia!
Nää palstat on täällä perhe ja lapsi-osioissa ollut aika naispainotteisia. Sitäpaitsi jos menee tuolle yh-palstalle, niin siellä valitetaan lapsista,existä,rahasta,ajasta...kaikesta ihan samalla tavalla. Ihmiset taitavat vain yksinkertaisesti dumpata kaikki negatiiviset tunteensa tälläisiin paikkoihin, jossa voidaan kasvottomasti loukata koko ryhmää, jota se vihan kohde sattuu edustamaan ja olemaan osa...mutta vain osa.
yksinomaa näissä naikkosissa. Ei ne isät koe omia lapsia täällä riesaksi, haiseviksi, hulluiksi ym, ja entistä vaimoa mielenvikaiseksi! Naikkosethan täällä mesoo!
Sitten kun niitä vähön kouluttaa ja sanoo elämän realiteettejä, niin HOTPOP, on piru merrassa! Heitä EI SAA HAUKKUA, heistä ei saa puhua pahaa, hehän ovat miehen pelastajia!(Tai niin ne kuvitelevat)! Kuka heitä todesta ottaa, ei kukaan, näyttää siltä et kaikki vaan haluu heitä huudattaa, kun naikkosten katkeruus on niin syvältä!
Aivoinvaliidi!!!! Miten kehtaat vääristää asioita?? Tuollaiset tapaukset pitäisi lukita tiukasti lukkojen taa! Pidät kaikkia muita idiotteina! Mutta tyhmyydessäsi ja yksinkertaisuudessasi et tajua, etteivät suinkaan kaikki ole HYVÄKSIKÄYTETTÄVINÄ!
Lopeta, tai se lopetetaan
MINKÄ TAKIA IHMISET HYVÄT OOTTA TOLLAASIA???ITE OLEN EXÄ JA NYKSÄ JA ON SIIS EKSIÄ JA NYKSIÄ MOLEMMILLA....MUTTA EI MEIL TUALLAASTA MENOA OLE!!!! TULEN HYVIN TOIMEEN MOLEMPIEN EXIEN KANSSA JA NYKSIEN SE ON KUULE ASENNE KYSYMYS KUINKA ASIAT OTTAA.JA MOLEMMILLA ON LAPSIA EDELLISESTÄ LIITOSTA MINUN OMAT ASUVAT KANSSAMME JA ISÄNNÄN OMAT TULEVAT AINA KUIN VAAN PÄÄSEVÄT..PIDEMPI MATKA.JA SITT ON YHTEISIÄKI LAPSIA JA KAIKKIA KOHTELEN SAMALLA LAILLA KETÄÄN VÄHEKSYMÄTTÄ...OPETELKAA ELÄMÄÄN,NIIN SE ON PALJON HAUSKEMPAA!!!!!!!!!!!!!!!!
ei saada koskaan selkeetä linjaa,exät ja nyksät,molemmat solvaavat vuorollaan toista ja vikoja etsitään aina toisesta!!!sitä ei auta kun sopeutua =)
minä en anna häiritä että mieheni exä kaataa kaiken minun, nyksän niskaan, kaikki on luonnollisesti minun vika, jopa hänen henkilökohtainen oma aikansa, mutta en jaksa välittää ja lähtee sotajalalle!!!kyllä minua saa arvostella ja sättiä, itse tiedän missä mennään!!
joillain on helpompi elää kun kaiken saa pistää muiden syyksi, ja tällä nostaa itseään korkeuksiin, omia vikoja ei ole, kun ne viat on aina muissa!! minä en elä niin, mutta jos exä näin elää, niin ihan oma valinta!!
hän aikoinaan mokasi oman liittonsa, sekin minun vika, vaikkei minusta silloin ollut kuulutkaan, enkä minä hänestä, nyt olen perheenrikkoja!!minun takiani mieheni ei antanut hänelle anteeksi!! no joo, ehkä exä ei ymmärrä että mieskin on elävä ja tunteva olento, jolla myös omat mielipiteet!!
miksi ei osata oivaltaa että OMA ELÄMÄ ON ELETTÄVÄ ITSE!!!!ei kukaan elä sitä puolestasi, ei kukaan tee mokia puolestasi,eikä kukaan voi päättää toisen elämästä,ei edes exä ex miehestän, vaikka ihanat lapset yhdistää!!
en halua haukkua exiä,nyksiä, ja lapsillahan tässä ei ole mitään tekemistä, lapsiaan ajattelevat vanhemmat eivät käyttäydy kuten kostonhimoiset hyeenat, ja pidä lapsia pelinappuloina joilla satutetaan ja uhataan!!!
minä elän elämääni, olen siihen tyytyväinen, hyväksyn mieheni lapset ja menneisyyden kuin omani, ja annan exän todellakin elää tyylillään, joskus se oma peilikuva vaan on kohdattava!!
sanoa sulle ettei rakasta.Koska loppu pelissä olet vaan laastari ja se jolla voi präystäillä exälle ett "olen onnellinen ja menee hyvin",vaikka loppujen lopuksi öisin satelee ikävä viestejä jne.
Siispä niin=).
Kumminkanhan päin se onkaan.
Eiköhän se oman lapsen äiti tai isä ole aina sydämessä sijalla 1. siitä ei pääse yli eikä ympäri.