sSuru.

Mä oon ihan masentunut, kun menetin kaksi koiraa viime vuonna. Ne kuolivat vanhuuteen. Mä ikävöin niit ihan sikana ja olin poissa oleva. Iltaisinkin kiertelin vielä silloin olevan koiran kanssa metsiä ja itkin. Olin jo toipumassa ja olin paljon iloisempi, kun viime viikolla olin käymässä kaupassa
ja jätin koirani ulos tölppään kiinni. Kun tulin ulos kaupasta noin viiden minuutin päästä. Näin kun auto oli pysähtynyt keskelle tietä ja auton alla näkyi jotain ja verta. Ajattelin, että mitäköhän on käynyt ja on varmaan parempi ottaa koira ja häippästä, mutta kun katsoi koiraani sitä ei ollut enää siinä mihkä sen jätin odottamaan. Menin paikalle ja siinä oli vain koirani remmi. Katsoin kummassani remmiä ja tajusin, että koira on karannut. Kun luokseni tuli nainen ja kysyi oliko koira minun. Sitten hän kertoi, että jokun mies oli päästänyt koiran irti ja se oli jäänyt auton alle. Ja sitte vasta tajusin, että se auton alla oli minun koirani. Ryntäsin autoa kohti, mutta poliisi esti aikeeni. Selitin sille koira oli minun. Menin katsomaan kun eräs poliisi oli ottamassa koiraa pois auton alta. Kummakseni koira oli vielä elossa. Poliisi nosti koiran autoonsa ja vei minut eläinlääkärille ja koirani lopettiin syliini. Seuraavana päivänä tuli että mies oli mielenvikainen, joka oli päästänyt koirani irti. ja saisin siitä korvauksia. Rahaa mitä mä rahalla en mä mun kultaa takaisin saa RAHALLE. mun teki mieli huutaa sille poliisille. Mä oon nyt ihan sika masentunut ja koulu menee penkin alle. Kotona koulun jälkeen mä vaan luen.. Mä vaan pakenen kirjoihin... Ennen olin iloinen tyttö joka kulki pitkin metsiä kolme sakenmannin kanssa ja nyt siitä iloisesta ja elämänhaluisesta tytöstä on jäljellä vain heikko kopio...
Runo koirilleni:
"Usein mä tunsin, mua ymmärrä ei
koko maailmassa varmaan kukaan.
Tieni kun metsään ja poluille vei,
vain sinä silloin kelpasit mukaan.
Alla puiden joskus itkinkin
ja sun turkkias niin silitin.

Sä oot mun pieni rakas ystäväin,
juosta kanssas mä sain lailla tuulen.
Niin lämmin tunne herää sisälläin,
kun sun haukkuas vain mä jostain kuulen.

Yhteinen aika pian lopussa on,
sitä hyväksyä on vaikeaa.
Päivät nuo leikin ja riemun auringon
taivaanrannan taakse katoaa.

Kohta sammuu säde viimeinen,
siitä kiinni pitää voi mä en.

Sä oot mun pieni rakas ystäväin,
juosta kanssas mä sain lailla tuulen.
Niin lämmin tunne herää sisälläin,
kun sun haukkuas vain mä jostain kuulen."
6633
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Voimia sulle,uskomattomalta kuulostaa.

Koirillasi on kaikki hyvin nyt,siellä jossakin missä ne saavat kirmata vapaina loppumattomien luiden maailmassa.

Äänestä
  • En muuten oo, tota kirjoittanut... En sitten ollenkaa!

    Äänestä

  • Mä vaa kirjoitti:

    En muuten oo, tota kirjoittanut... En sitten ollenkaa!

    ja vähän muuteltuna pistit niin tänne kuten pulinoihinkin uusiksi.

    Aika inhottavaa provoilla koiran kuolemalla, haetko huomiota satuja keksimällä, sitä en tiedä, mutta todella ruman provon teit.

    Äänestä

  • sen sitten kirjoitti:

    ja vähän muuteltuna pistit niin tänne kuten pulinoihinkin uusiksi.

    Aika inhottavaa provoilla koiran kuolemalla, haetko huomiota satuja keksimällä, sitä en tiedä, mutta todella ruman provon teit.

    En ole mittään kopsannur tai mitään mist syytät... itte oot VITUN pervo kakara..

    Äänestä

  • sSuru.,, kirjoitti:

    En ole mittään kopsannur tai mitään mist syytät... itte oot VITUN pervo kakara..

    eikä tuo ylempänä linkitetty viesti ole sinun niin miten ihmeessä se, viikko ennen sinun viestiäsi kirjoitettuna, on samanlainen kuin sinun omasi, kolme sakua joista kaksi kuoli viimevuonna ja nyt se kolmas jne jne.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


sSuru.,, kirjoitti:

Mä oon ihan masentunut, kun menetin kaksi koiraa viime vuonna. Ne kuolivat vanhuuteen. Mä ikävöin niit ihan sikana ja olin poissa oleva. Iltaisinkin kiertelin vielä silloin olevan koiran kanssa metsiä ja itkin. Olin jo toipumassa ja olin paljon iloisempi, kun viime viikolla olin käymässä kaupassa
ja jätin koirani ulos tölppään kiinni. Kun tulin ulos kaupasta noin viiden minuutin päästä. Näin kun auto oli pysähtynyt keskelle tietä ja auton alla näkyi jotain ja verta. Ajattelin, että mitäköhän on käynyt ja on varmaan parempi ottaa koira ja häippästä, mutta kun katsoi koiraani sitä ei ollut enää siinä mihkä sen jätin odottamaan. Menin paikalle ja siinä oli vain koirani remmi. Katsoin kummassani remmiä ja tajusin, että koira on karannut. Kun luokseni tuli nainen ja kysyi oliko koira minun. Sitten hän kertoi, että jokun mies oli päästänyt koiran irti ja se oli jäänyt auton alle. Ja sitte vasta tajusin, että se auton alla oli minun koirani. Ryntäsin autoa kohti, mutta poliisi esti aikeeni. Selitin sille koira oli minun. Menin katsomaan kun eräs poliisi oli ottamassa koiraa pois auton alta. Kummakseni koira oli vielä elossa. Poliisi nosti koiran autoonsa ja vei minut eläinlääkärille ja koirani lopettiin syliini. Seuraavana päivänä tuli että mies oli mielenvikainen, joka oli päästänyt koirani irti. ja saisin siitä korvauksia. Rahaa mitä mä rahalla en mä mun kultaa takaisin saa RAHALLE. mun teki mieli huutaa sille poliisille. Mä oon nyt ihan sika masentunut ja koulu menee penkin alle. Kotona koulun jälkeen mä vaan luen.. Mä vaan pakenen kirjoihin... Ennen olin iloinen tyttö joka kulki pitkin metsiä kolme sakenmannin kanssa ja nyt siitä iloisesta ja elämänhaluisesta tytöstä on jäljellä vain heikko kopio...
Runo koirilleni:
"Usein mä tunsin, mua ymmärrä ei
koko maailmassa varmaan kukaan.
Tieni kun metsään ja poluille vei,
vain sinä silloin kelpasit mukaan.
Alla puiden joskus itkinkin
ja sun turkkias niin silitin.

Sä oot mun pieni rakas ystäväin,
juosta kanssas mä sain lailla tuulen.
Niin lämmin tunne herää sisälläin,
kun sun haukkuas vain mä jostain kuulen.

Yhteinen aika pian lopussa on,
sitä hyväksyä on vaikeaa.
Päivät nuo leikin ja riemun auringon
taivaanrannan taakse katoaa.

Kohta sammuu säde viimeinen,
siitä kiinni pitää voi mä en.

Sä oot mun pieni rakas ystäväin,
juosta kanssas mä sain lailla tuulen.
Niin lämmin tunne herää sisälläin,
kun sun haukkuas vain mä jostain kuulen."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu