Terveisiä lämpimästä Nerjasta!

KUN lentoemo kaupitteli aurinkovoiteita Malagan -lennolla, se tuntui lähinnä vitsiltä. Joku mies lausuikin ääneen että "eihän sitä tiedä onko siellä aurinkoakaan". Mutta olihan sitä, kaksikymmentä astetta kun saavuttiin kentälle. Kun oli majoituttu pieneen Bajamar (lausu:bahamar) hotelliin, käyty syömässä kiinalaisessa ravintolassa ihan rannalla ja kävelty pitkin merenrantakatua, alkoi niin ihanasti ramaista, että oikaisimme itsemme puistonpenkeille. Aurinko lämmitti suloisesti, ihmiset kävelivät hiljakseen ohitsemme jutellen saksaksi, englanniksi, suomeksi, espanjaksi. Aaltojen uupumaton laulu tuuditti uneen. Aivan ihanaa. Ajattelimme, että matkan huippuhetki tuli koettua ensimmäisenä päivänä. Lämpö tuli ihan pyytämättä ja tilaamatta, me olimme lähteneet vain hakemaan ympäristön vaihdosta.
Illalla kävimme yömyssyllä irlantilaisessa pubissa, kaikki muut asiakkaat olivat englanninkielisiä. Iltaelämä näytti aika laimealta.

LAUANTAI -aamuna lähdimme opastetulle kierrokselle vanhaan kaupunkiin. Nuorempana olisin hävennyt kulkea oppaan perässä mutta elämä kouluttaa. Hyvä opas antaa hyödyllistä perustietoa matkakohteesta. Vaikka kaupungissa on vain n. 20-30.000 asukasta, keskusta on laaja verrattuna esim. Tampereeseen, jossa on vain yksi katu. Nerjan (lausu nerha) kadut menevät niin ovelasti että kun aikoo tehdä vain pienen kävelyretken niin huomaa kävelleensä kilometrikaupalla.

Parveke Eurooppaan on turistielämän keskus. Siitä kun lähtee alas rappusia vasemmalle maista katsoen, pääsee polulle, joka seurailee rantoja. Aivan upeita maisemia! Välillä näyttää siltä että polku päättyy mutta kun kurkistaa kulman taa niin siellähän se jatkuu. Rinteestä voi tippua kiviä tms.niskaan ja polun päässä olikin kieltotaulu joten omalla vastuulla siellä ihmiset seikkailevat. Rannalla on rauhallisia poukamia, joissa ei ainakaan näin sesongin ulkopuolella ollut kuin muutama ihminen. Sinne asettauduimme mukavasti makaamaan selkä kallioseinämää vasten. Pian tuli kiinalainen mies tarjoamaan akupunktiohierontaa. Matkakaverini innostui asiasta ja pian minuakin hieroi kiinalainen tyttö. Jalkapohjat ja hartiat hierottiin, aurinko lämmitti, aallot löivät rantaan, palmut huojuivat, kaktukset ja bougainvillet ym. kukkivat. Ei, kyllä tämä taitaakin olla tämän matkan huippuhetki, totesimme yhteen ääneen.

Illalla haimme iltaelämää ja odottelimme pari tuntia elävää musiikkia englantilaisessa pubissa. Flamingopaikat olivat kiinni. Riu -hotellissa oli flamingo-esitys, mutta ehdimme paikalle vasta viime minuuteilla. Tulihan sinne pubiin sitten puolilta öin oikein söde espanjalainen laulaja. Yleisönä oli pääasiassa hyvin nuoria espanjalaisia ja hieman meitä turisteja. Espanjalaistytöillä näytti olevan muodissa oikein lyhyt roiskeläppä.

SUNNUNTAI -aamuna kävelimme kirpputorille. Se oli jollakin pelikentällä vuorten välissä. Nerjahan on vuorten kainalossa eikä sieltä montaa tasaista paikkaa löydy. Ostoksia tehtiin eurolla ja kahdella. Siellä oli elävää musikkia, kaksi haitarinsoittajaa ja yksi viulisti. Aurinko paistoi.
Sitten lähdimme hotellille vaihtamaan vaatteita ja katolista messua katsomaan Eurooppa-aukion kirkkoon, olikohan se San Sebastianin kirkko? Matkalla tapasimme suomalaisen taiteilijan joka pyysi meitä seuraavana päivänä väripeili-kotikutsuille. Teimme treffit suihkulähteelle.

Katolinen messu oli yllättävän väritön.Jopa luterilaiseen saati ortodoksisiin menoihin verrattuna. Ihmiset tietysti tekivät ristinmerkkejä ja jotkut polvistuivat penkin eteen tullessaan. Aluksi joku nainen ihan tavallisissa vaatteissa puhui jotakin. Sitten tuli pappi valkoisessa kaavussaan. Musiikkia ei ollut ennenkuin alkoi ehtoollinen tai vastaava. Silloin lauloi naiskuoro. Viiniä ei annettu, mutta pappi siunasi alttarin eteen menneet. Lopuksi pappi ilmeisesti kehoitti kaikkia kättelemään lähelläolevia koska vieressäni ollut vanha, ryppyinen mies ja edessä olleet tyylikkäät rouvat kättelivät meitä. Oli hieman pokassa pitämistä.

MAANANTAI -aamuna kävelimme tippukiviluolille. Ihan mielenkiintoista, mutta ei siellä toista kertaa tarvitse käydä. Söimme matkan parhaan aterian siinä alueella olevassa isossa ravintolassa. Merinäköala, aurinko paistoi, miestarjoilija. Kalaa grillattuna ja toista taikinassa, pikkusimpukoita tomaatissa, perunajuttua ja villiriisiä, ja ensin oli syöty mix-salaattia. Kaikki valkoviinin kera ja jälkiruuaksi Malaga -viiniä. No, maksoi juomarahoineen 60 euroa. Mutta oli se sen arvoista...

Oikaisimme bussia odotellessa nurmikolle appelsiinipuiden varjoon. Ja taas oli niin kiire että ehdimme hotellille vain vaihtamaan vaatteita. Ja sitten treffeille. Oikeaa suihkulähdettä ei löytynyt mutta puhelimet toimivat ja ahtauduimme illan emännän autoon. Takapenkillä oli jo Maija, taiteilija joka on asunut jo pitkään Andalusiassa, ja toinen vieras.

Ne olivat kuin suomalaiset kahvikutsut, emäntä oli leiponut, vieraita oli 18. Parvekkeelta näkyi tammikuussa meri ja sininen taivas ja aurinko. Vieraat olivat Nerjan suomalaisia, jotka asuvat enemmän tai vähemmän vakituisesti Nerjassa. Mielenkiintoista. Matkakaverini alkoi jo kysellä asuntojen hintoja ja kuukausivuokria. Sieltä menimme tämän miestaiteilijan, Peen mukana hänen luokseen väripeili-istuntoon. Mielenkiintoinen päivä tämäkin.

TIISTAIna oli kokopäiväretki Granadaan. Upeita vuoristomaisemia. Alhambran linnassa kävimme, pari tuntia oli vapaata aikaa. Olihan se vähän kuin työpäivä kun piti olla määrättyyn aikaan määrätyssä paikassa. Linnareissusta sai kyllä enemmän irti oppaan johdolla. Mutta muuten olisi ehkä kannattanut mennä ominpäin bussilla. Se on siellä halpaa lystiä.

KESKIVIIKKOna ajattelimme pitää lepopäivän, lojuimme rannalla ihan uimapuvuissa, kahlasimme rantavedessä. Jokunen uimarikin näkyi, vesi oli ehkä 16 asteista. Rantahiekka on juuri sopivan karkeaa, siinä on pieniä pyöreiksi hioutuneita kiviä. Matkakaverilla alkoi olla auringonpistoksen oireita ja piti lähteä pois auringosta. Söimme oikein hyvän paellan rantaravintolassa Riu -hotellin lähellä. Ja sitten taas vaatteita vaihtamaan ja taksilla Maron kylään jossa alkoi San Antonin pyhimysjuhla klo 20. Pikkupojat paukuttelivat raketteja jo etukäteen. Valkeaksi kalkitun kirkon vieressä oli juhlateltta ja lasten pomppulinna ja vastapäätä kapakka. Kirkonkellot kilkattivat, kirkosta marssi 6 miehen kantamana valkoisilla liljoilla ja sinisillä kukilla koristettu jalusta, jossa oli San Antonin patsas. Sen edessä käveli 3 valkoisiin puettua pappia. Viininpunaisiin pukeutunut orkesteri soitti, pieni poika marssi ensimmäisenä ja kantoi viiriä. Väki liittyi kulkueeseen, me myös. Kaikki kyläläiset vauvasta vaariin olivat mukana, ainakin omilla parvekkeillaan. Myös kotikutsuilla olleita suomalaisia tapasimme, tuntui oikein kodikkaalta.Sikäläinen kylähän on kuin pieni valkeaksi kalkittu, tiiviisti rakennettu kaupunki.

Muutaman kymmenen metrin välein oli ilotulitus, kuin isot tähtisadetikut olisivat kieppuneet ja pyörineet ja paukkuneet ristinmuotoisessa telineessä. Rannassa oli valtava ilotulitus, sitten taas jatkettiin vaellusta. Kaksi tuntia se kesti.Lopuksi San Anton vietiin kirkkoon,siellä laulettiin yhteislaulu, huudettiin Viva San Anton, ja jaettiin liljat naisille. Ja sitten alkoi varsinainen juhlinta.Juhlateltassa soitti kolmimiehinen orkesteri aivan upeasti, tanssittiin,juotiin ja syötiin huikopalaa. Eräs mies kävi juttelemassa kanssamme. Kuultuaan,että olemme vain viikon matkalla, hän teki klassisen kaulankatkaisuliikkeen. Olimme samaa mieltä.

Vieläkö jaksat? TORSTAIna oli Frigilianan kylässä markkinat. Sinne menimme taxilla naapureiden kanssa. Markkinat oli pian katsastettu ja lähdimme vaeltamaan ylöspäin vuorenrinnettä talojen ohitse kiemurrelleen. Tasanteilla kitkettiin kasvimaita. Eläinten suojakin oli matkan varrella, ovi avoinna. Välillä näytti siltä,että tie päättyy, mutta taas löytyivät uudet portaat. Ihania puutarhoja, yksi ravintolakin. Sitten raput loppuivat, jatkoimme polkua pitkin. Nyt kasvusto muuttui pieniksi männyiksi. Niistä sai tukea kun pysähtyi katsomaan aina vain paranevia maisemia. Vuoren päällä meitä vastaan tuli kaksi aasia. Ne olivat siellä laitumella. Tulivat ilmeisti pyytämään makupaloja, hieman pelotti että purevat.

Vielä kävimme kävelyllä kylässä. Oli siestan aika ja kaupat kiinni ja kadut lähes tyhjiä. Kirkon ovikin oli kiinni mutta hautausmaan portti oli avoinna. Siellä oli vainajien marmoriset kerrostalot. Ilmeisesti kaikki tuhkataan ja haudataan suvuittain omiin koloihinsa. Kaunista oli, kukat olivat tekokukkia. Vainajien syntymävuosi kerrottiin ja ikä kuollessa. Oli pieniä patsaita koristeena, joitakin valokuviakin.

Tarkoitus oli kävellä paluumatka mutta oli aika kuuma ja kävelykiintiö täynnä. Toisella kertaa sitten. Bussi maksoi 94 senttiä. Illalla vielä kävimme syömässä oikein hyvän kala-aterian melkein hotellin nurkan takana La Marinassa.40 euroa viineineen ja jälkiruokineen. Bueno!

Seuraavasta aamusta en halua kertoa mitään. Siis LÄHTÖaamusta. Voi EI! Kerron mieluummin siitä isosta vihreästä papukaijasta eläinkaupassa.

Kuljimme eräänä aamuna eläinkaupan ohi, ovi oli auki. Papukaija huuteli seuranpuutteessa "hola hola!"(hei hei!) Minä vastasin että "hola hola!" Papukaija alkoi selittää jotakin espanjaksi. "En osaa espanjaa, puhu suomea", huusin. Lintu oli hetken hiljaa ja sanoi sitten: "moro moro!"

Tuollaiset pienet episodit ovat melkein matkojen parasta antia. Niinkuin se, kun eräänä iltana etsimme paikkaa jossa saisimme Malaga -viiniä kauniissa ympäristössä. Sitten löytyi paikka jossa oli vaikka minkälaisia viinejä ja malagaa tuli hanasta. Oli aika lämmintä ja joimme sitä ulkona tynnyripöytien äärellä. Sitten tarjoilijapoika toi tilaamatta ja pyytämättä meille pieniä leipiä joissa oli paikallista paprikanpunaista salamia päällä. Si! Ja ne ystävälliset papat jotka pyytämättä ohjasivat meitä tippukiviluolien luona oikeaan bussiin. Ja öisessä Maron kylässä paikalle johon taxi saapui. Ja, ja...Kaikkea ei voi kertoa. Menkää itse katsomaan!