lue tästä

Käyttöliittymän yhtenäisyys tarkoittaa sitä, että sama toiminto suoritetaan samalla tavalla eri kerroilla ja eri käyttötilanteissa. Tietokoneen käyttöliittymän yhtenäisyyttä on kolmea eri lajia. Käytettävyys on samalaista ja sama toiminto tehdään samoin saman ohjelman sisällä, samantyyppisten ohjelmistojen eri versioissa ja kokonaan erityyppisissä ohjelmistoissa (2). Viimeiseen lajiin voidaan lukea myös yhtenäisyys eri käyttöliittymien (käyttöjärjestelmien) välillä .

Käyttöliittymän visuaalinen yhtenäisyys tarkoittaa sitä, että esimerkiksi valikot ja valintanapit ovat saman näköisiä kaikissa käyttöympäristön ohjelmistoissa. Käyttäjän ei tarvitse opetella jokaiselle ohjelmalle erikseen kuinka valintoja tehdään. Käyttöliittymän käyttäytymisen yhtenäisyys tarkoittaa sitä, että esimerkiksi käyttäjän tarvitsee opetella osoittaminen vain kerran, sillä tämä sama toiminta toimii kaikissa ohjelmistoissa samalla tavalla (1).

Tekemällä käyttöliittymästä yhtenäinen tavoitellaan muistikuorman vähentämistä ja käyttäjän taitojen siirtymistä käyttötilanteista ja ohjelmistosta toiseen. Tavoitteena on parantaa ohjelmien käytön opittavuutta ja muistettavuutta sekä vähentää virheitä.
1214
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

jonka tekijä ei ole paljon kirjoittanut. Kuullosti ihan nerokkaalta muttei varmaan auta paljon tositilanteessa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


urpo 2 kirjoitti:

Käyttöliittymän yhtenäisyys tarkoittaa sitä, että sama toiminto suoritetaan samalla tavalla eri kerroilla ja eri käyttötilanteissa. Tietokoneen käyttöliittymän yhtenäisyyttä on kolmea eri lajia. Käytettävyys on samalaista ja sama toiminto tehdään samoin saman ohjelman sisällä, samantyyppisten ohjelmistojen eri versioissa ja kokonaan erityyppisissä ohjelmistoissa (2). Viimeiseen lajiin voidaan lukea myös yhtenäisyys eri käyttöliittymien (käyttöjärjestelmien) välillä .

Käyttöliittymän visuaalinen yhtenäisyys tarkoittaa sitä, että esimerkiksi valikot ja valintanapit ovat saman näköisiä kaikissa käyttöympäristön ohjelmistoissa. Käyttäjän ei tarvitse opetella jokaiselle ohjelmalle erikseen kuinka valintoja tehdään. Käyttöliittymän käyttäytymisen yhtenäisyys tarkoittaa sitä, että esimerkiksi käyttäjän tarvitsee opetella osoittaminen vain kerran, sillä tämä sama toiminta toimii kaikissa ohjelmistoissa samalla tavalla (1).

Tekemällä käyttöliittymästä yhtenäinen tavoitellaan muistikuorman vähentämistä ja käyttäjän taitojen siirtymistä käyttötilanteista ja ohjelmistosta toiseen. Tavoitteena on parantaa ohjelmien käytön opittavuutta ja muistettavuutta sekä vähentää virheitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu