Menipä -06 Corollastakin (-06 1.4 hatcback) tunkki heti ensimmäisessä renkaiden vaihdossa viime syksynä. Toisen renkaan kohdalla jo alkoi jumittaa ja viimeistä renkasta vaihdettaessa oli jo jengat ihan lopussa, hyvä kun auton alas sai. Onko muilla ollu vastaavaa ongelmaa nykyisissä Corolloissa?
Corolla tunkki
???
3732
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Tunkkeja on näemmä mennyt -05 Corolloista ainakin. Oireilevat juuri jumittamalla. Pitäisi olla merkkihuollolla tiedossa, joten käy vaatimassa takuuseen uusi.
tehtaallekin, että käyttäisivät 50c enemmän tunkin tekoon.
Ainakin farkun-04 mukana tuli täysin kelvoton tunkki. Se vääntyi mutkalle käytettäessä.
Vaihdoin sen takuuna Vantaalaisessa merkkiliikkeessä ja sain aivan samanlaisen kelvottoman tilalle. Asia oli heille outo, ihmettelivät kuinka tunkissa voi olla vikaa.
En jaksanut enää kolmatta pas--a hakea vaan
ostin tarvikeliikkeestä samanmallisen tunkin (9 euroa). Sen jälkeen ei ole ollut ongelmia.