Miten muilla?

Itsellä yksinhuoltajuus,ja lapsiakin useampi.
Ex asuu uudessa suhteessaan toisella paikkakunnalla.

Tapaamisten aikana,jolloin lapset ovat isällään olleet,on siellä olo ollut usein tappelua(isä vastaan uusi vaimo,tai vaimo haukkunut lapsia..sekä isä suuttunut lapsille kurkusta kiinni pitäen..ja nostanut seinälle!)...saman tarinan on useampi lapsi minulle kertonut.
Tuo isä "mursi"myös yhdeltä pojalta sormet,kun poika ei halunnut käyttää kahta isän koiraa lenkillä.
Nuo kaikki olen kuullut nyt jälkeenpäin...

Avioliiton aikana en pitänyt miehen tavasta "tissutella"alkoholia,ja tahti jatkuu yhä..sillä uusi vaimo on samanlainen "tissuttelija".

Olen kysynyt eivätkö he voisi olla juomatta ees sinä viikonloppuna,kun lapset ovat siellä?Sillä
lapset eivät ole siihen kotona tottuneet,eivätkä
hyväksy aamusta iltaan tapahtuvaa alkoholin juomista...Eivät kuulema voi.

Tapaamisia "isä" on siirtänyt useinkin,ja nyt laittoi viestin ettei ota lapsia enää lainkaan, koska on niin vihainen minulle.Ei halua antaa minulle vapaa-aikaa..

Se aika jolloin lapset ovat isällään,ei kuulema ole minun vapaa-aikaani(hänen mielestään)...
Minun ei kuulu pitää vapaata lainkaan...niin tuo kertoi minulle.

Todettakoon tässä että lapsia on 5,ja minun ainoa vapaa-aikani/menoni on ollut vain niinä aikoina jolloin ex on suvainnut ottaa lapsia luokseen.
Itse en ole koskaan voinut suunnitella tai sopia "menojani" etukäteen..koska ei voi olla varma milloin ex hakee lapsia..vai eikö hae??
Hän kun ei vastaa viesteihin,ei puheluihin...

En voi ymmärtää exän tapaa kohdella lapsia.
Lapset eivät voi valita vanhempiaan,mutta hän itse valitsi aikoinaan vanhemmuuden.
Vanhemmuutta on myös välittäminen...miksei hän välitä omistaan?

On kuulema minun syyni että lasten siellä ollessa tulee riitatilanteita.
Olen selittänyt tuolle ihmiselle että lapset ovat murrosikäisiä,silloin kuuluu kapinoida vanhempia vastaan..kyseenalaistaa kaikki.Ja että samanlaista
se on minulla jokaikisenä päivänä.

Ilmoitti ettei kuulema ota vastentahtoisia lapsia sinne...totuus kuitenkin on,että jos jättäisin antamatta...olisin hyvin pian oikeudessa siitä vastaamassa.

Miettinyt oon miten kaikessa asiat kääntyy aina minua vasten?
En ole heidän elämäänsä puuttunut,ainoastaan kertonut sen mitä lapset ovat kertoneet minulle.
Ja kyseenalaistanut tuon juomisen,ja lasten satuttamiset.Ne kun eivät kuulu normaaliin elämään!
4552
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Älä nyt ainakaan tarjoa lapsiasi exäsi luo, jos ei itse kysy!!
Minulla oli aikoinaan vähän samanlainen juttu, mutta oli vain niin, että lapset kokivat, ettei isä heistä välittänyt, kun he olivat siellä. Minä en enää "suosittanut" lasten menemistä sinne, ja niimpä exä ei "muistanut" ottaa lapsiaan ollenkaan.
Tänäpäivänä "ne" lapseni ovat jo isoja, eivätkä ole vuosiin olleet isäänsä yhteydessä, ja ihan hyviä ihmisiä on lapsistani tullut. Eivät ole katkeria minulle, etteivät "päässeet" isänsä luo, isä on heille ihan hälläväliä juttu. Eivät soittele tms. vaikka on omat puhelimet jne...
Tsemppiä sinulle ja voimia "koitoksiin"!!!

Äänestä

Valvottujen tapaamisten järjestämistä, jatkossa, kerta lapsia pahoinpidellään (toivottavasti pystytte näyttämään toteen) sekä alkoholismia ( edelleen näyttöä löydyttävä) on kuviossa.

Yhteyttä vaan lastenvalvojaan ja sitä kautta vyyhtiä purkamaan. Eräs keino on "saada housut nilkoissa" kiinni, sopii sos.viraston päivystyksen kanssa "tupatarkastuksesta" ex:n luona, kun lapset ovat hänellä ja "tilanne päällä". Toki teet sen lasten tietämättä, etteivät paljasta "juonitteluasi".

Toinen vaihtoehto on jo nyt, jos katsot todisteiden riittävän, viemästä/päästämästä lapsia exä:n luokse. Yhteyttä vaan kunnan sosiaalitoimen lastenvalvojaan, asian saattamiseksi exä:n tietoon.


Ja varoituksen sana: Älä suurentele asioita, kerro vain tiedossa olevia faktoja. Mutu tai muu "rajatieto" voi kääntyä, ja kääntyykin vedättäjää vastaan; Enenmin tai myöhemmin. Pysy j o h d o n m u k a i s e s t i totuudessa, äläkä menetä hermojasi.

Äänestä

voi pakottaa isänsä luo, jos ovat yli 12v.
Itsellä sama tilanne, ainoastaan, että isällä ei ole uutta vaimoa. Isä ei tissuttele, vaan vetää joka vkl:ppu täyet kännit. Tyttö 11v. ilmoitti isälleen, että ei tule enää, jos juominen ei lopu. On nyt kuulemma juonut vaan vähän, kun lapset hällä on. Meillä 4 lasta ja 2 nuorinta on isällään joka toinen vkl:ppu. Vanhemmat ei suostu isälleen menemään. Ei mullakaan ole koskaan vapaata, mut ei se mulle ole ongelma. Nautin lasten seurasta kotona.

Äänestä

Mene lastenvalvojan luo tai lastensuojeluun. Kyllä pitäisi siellä auttaa. Ja muista säilyttää kaikki tekstarit jotka koskee lapsia tai sinua. Ne ovat hyvä todistusaineistoa. Koita jaksaa!!!Jospa se uusi vaimo on tämän takan eli käskee isän haukkua sua ym. Minulla on kokemusta siitä ja se jatkuu.Mut yritän olla ajattelematta sitä.Joka on vaikeeta....

Äänestä

Kommentoi aloitusta


äippä42v. kirjoitti:

Itsellä yksinhuoltajuus,ja lapsiakin useampi.
Ex asuu uudessa suhteessaan toisella paikkakunnalla.

Tapaamisten aikana,jolloin lapset ovat isällään olleet,on siellä olo ollut usein tappelua(isä vastaan uusi vaimo,tai vaimo haukkunut lapsia..sekä isä suuttunut lapsille kurkusta kiinni pitäen..ja nostanut seinälle!)...saman tarinan on useampi lapsi minulle kertonut.
Tuo isä "mursi"myös yhdeltä pojalta sormet,kun poika ei halunnut käyttää kahta isän koiraa lenkillä.
Nuo kaikki olen kuullut nyt jälkeenpäin...

Avioliiton aikana en pitänyt miehen tavasta "tissutella"alkoholia,ja tahti jatkuu yhä..sillä uusi vaimo on samanlainen "tissuttelija".

Olen kysynyt eivätkö he voisi olla juomatta ees sinä viikonloppuna,kun lapset ovat siellä?Sillä
lapset eivät ole siihen kotona tottuneet,eivätkä
hyväksy aamusta iltaan tapahtuvaa alkoholin juomista...Eivät kuulema voi.

Tapaamisia "isä" on siirtänyt useinkin,ja nyt laittoi viestin ettei ota lapsia enää lainkaan, koska on niin vihainen minulle.Ei halua antaa minulle vapaa-aikaa..

Se aika jolloin lapset ovat isällään,ei kuulema ole minun vapaa-aikaani(hänen mielestään)...
Minun ei kuulu pitää vapaata lainkaan...niin tuo kertoi minulle.

Todettakoon tässä että lapsia on 5,ja minun ainoa vapaa-aikani/menoni on ollut vain niinä aikoina jolloin ex on suvainnut ottaa lapsia luokseen.
Itse en ole koskaan voinut suunnitella tai sopia "menojani" etukäteen..koska ei voi olla varma milloin ex hakee lapsia..vai eikö hae??
Hän kun ei vastaa viesteihin,ei puheluihin...

En voi ymmärtää exän tapaa kohdella lapsia.
Lapset eivät voi valita vanhempiaan,mutta hän itse valitsi aikoinaan vanhemmuuden.
Vanhemmuutta on myös välittäminen...miksei hän välitä omistaan?

On kuulema minun syyni että lasten siellä ollessa tulee riitatilanteita.
Olen selittänyt tuolle ihmiselle että lapset ovat murrosikäisiä,silloin kuuluu kapinoida vanhempia vastaan..kyseenalaistaa kaikki.Ja että samanlaista
se on minulla jokaikisenä päivänä.

Ilmoitti ettei kuulema ota vastentahtoisia lapsia sinne...totuus kuitenkin on,että jos jättäisin antamatta...olisin hyvin pian oikeudessa siitä vastaamassa.

Miettinyt oon miten kaikessa asiat kääntyy aina minua vasten?
En ole heidän elämäänsä puuttunut,ainoastaan kertonut sen mitä lapset ovat kertoneet minulle.
Ja kyseenalaistanut tuon juomisen,ja lasten satuttamiset.Ne kun eivät kuulu normaaliin elämään!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu