Itse olen kovin hiljainen ja tosi ujo, mikä ei varmaan kovin hyväksi ole esim. sosiaalityöntekijän ammatissa? Haluisin myös tietää mikä sosiaali- ja terveysala soveltuu ihmiselle, jolla on piikki- ja verikammo?
Voiko luonteeltaan ujo mennä..
..opiskelemaan sosiaali-tai...
31562
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Itsekin olin ihan SIKAUJO kun menin ammattikorkeeseen sairaanhoitajaks opiskelemaan, kaikki esiintymistilanteet tunneilla oli ihan kauheita ja harjoitteluissakin esim. raporttien pitämiset ja sitten ne arviointitilanteet, sainkin joskus aika huonoja arviointeja harjoittelusta siksi kun olin niin hiljainen. Kyllä sitä vaan sitten kun se opiskelijan rooli valmistumisen jälkeen jää niin viimeistään lähtee se ujouskin. Ja esim. asiakkaille on helppo jutella mutta sairaalassa esim. muille hoitajille ei ollut, koska tiesi että nyt arvioidaan...
Inhosin kyllä harjoitteluja.
Mutta sähän voisit lähtee vaik jotain näitä sosiaalipuolen juttuja mitä AMKissa on, onhan siellä joku linja...Tosin kyllä sä varmaan pääsisit neula ym. kammoistas eroon ihan vaan opettelemalla.
Ei kannata antaa ton ujouden rajoittaa jossei nyt siis IHAN sellanen syrjäänvetäytyvä tyyppi ole.
Jos on piikki- ja verikammo, niin sosionomi on parempi vaihtoehto kuin esim. sairaanhoitaja ja kätilö. Sosionomi voi työskennellä eri-ikäisten ihmisten kanssa erilaisissa paikoissa, niin se hiljaisten ja ujojen pärjääminen voi onnistuakin - varsinkin jos tiedät pärjääväsi aikuisten/lasten/vanhusten kanssa paremmin kuin niistä toisten.
Toiset ovat vain perusluonteeltaan ujompia kuin toiset, ehkä jopa introverttejä, muttei se tätä työtä estä. Kerran minäkin olen saanut kommenttia kertoessani olevani ujo, että miten ihmeessä minut valittiin tähän kouluun. Opiskelen eka vuotta sosionomiksi. Mitä sitten jos olen hiukan ujompi ja hiljaisempi, ei kaikki tykkää liian puheliaista ja päällekäyvistä ihmisistä (tosin osaan olla sellainen eri tilanteessa :) Ystävät ja perhe välillä ihmettelee, kuin juttua tulee ja tulee, mutta minkäs teet kun opiskelet paikkakunnalla yksinäsi ja tuttuja näkee harvoin.) Mutta ekassa työharjoittelussa olen nyt. Kestää 10 viikkoa. Tosi kivaa on ollut ja mielelläni jäisin tänne päiväkotiin enkä tulisi enää koulun penkille. (Kait suuntudun lapsiin ja saan lastentarhan opettaja amk-nimikkeen.) Kaipaisi enemmän käytäntöä eikä niitä iänikuisia 5-10 sivusia esseitä mitä pitää välillä vääntää.
Kyllä ujostakin ihmisestä löytyy sosiaalisuutta.
Minusta helpointa on olla tekemisessä ns. eri ikäryhmän kanssa kuin itse on. Eli lapset ja keski-ikäiset/vanhukset. Hankalampi on keskustella vertaisryhmän eli omanikäisten parikymppisten kanssa, silloin jotenkin nousee se ujous ja huono itsetunto jostain. Heh. Mutta tosiaan ujokin voi olla sosiaalnen ja tykätä tehdä töitä eri ihmisten kanssa. Luulen, että olen myös aika helposti lähestyttävä sillä ventovieraat helposti eksyy juttusille. :)
Elämässä kaikki on hei mahdollista!
Älä mieti juttuja mitä "et voi" tehdä vaan mieti mitä haluat tehdä ja tee!
Onnea valitsemallesi tielle!