siihen tulokseen että suurin osa tämän palstan kirjoittajista on täysiä idiootteja.
Eikö Rattijuoppo ole oikea rosvo? Rattijuopot tappavat vuosittain enemmän ihmisiä kuin murhaajat ja tappajat yhteensä. Lisäksi tulevat sadat, ellei tuhannet, vakavasti loukkaantuneet. Mutta tätähän se helvetin merkonomi liisatussa mazdassaan ei tule koskaan ymmärtämään koska elämä pyörii oman navan ympärillä.
ja kaikki poliisithan ovat luonnollisesti täysiä ääliöitä. Ei riitä vaikka on mensan jäsenkortti lompakossa, niin kun se on virkamerkin vieressä niin älykkyysosamäärä ei voi olla apinaa korkeampi. Tämänhän tietää jokainen Tradenomi. Sekään ei auta että poliisikouluun on vaikeampi päästä kuin moneen yliopistoon ja poliisioppilaiden joukosta löytyy niin tohtoria, maisteria, lakimiestä, insinööriä, sairaanhoitajaa. Muistan omilta kouluajoilta tytön joka perusopintojen aikana väitteli tohtoriksi. Mutta hänkin on täysi idiootti kun vetää virkapuvun päälle, näinhän se menee, eikö?
Muualla länsimaissa poliisin arvostus on aivan toisella tasolla ja se näkyy myös palkassa. Kai se lakko olisi ainoa vaihtoehto, vaikka sitten laiton sellainen. Siinähän olisi merkonomilla pää pyörällä kun nokkaan tulisi joka kadunkulmalla ja kaikki omaisuus häviää kuin tuhka tuuleen. Eikä olisi ketään kelle mennä itkemään.
Kiitos ja anteeksi...

Vastaukset 4
Vanhimmat
Ei oteta paineita. Suomi-24 on niitä harvoja foorumeita joita seurataan ahkerasti ja ainoita foorumeita missä ammattikoulun asteella tai heikommallakin tasolla ajatteleva laumasielu kykenee itseään ilmaisemaan, vaikkakin varsin kehnosti, useinmiten epäonnistuen.
Turha sitä on vuodattaa tuntojaan täällä ammattilaisen (mitä juuri nyt teen!). Kyllä kansa tietää! (Hih!) Työtämme ei tietenkään arvosta ne joihin päivittäin eduskuntamme säätämiä, tarpeellisia lakeja kohdistamme. Antaa roskasakin purkautua. Itkua ja ininää, siihen tämä on turvallinen paikka. Se ei meitä työllistä. Eikä rotalle tule pipiä.
ja mitään et voi näille idiooteille ja se näkyy koskevan.
älä tukehdu itseesi.
pitäisi voida?? viimeiset kaksi riviä hymynkareen kirjoituksessa kertovat kaiken...
Suomi on jo poliisivaltio. Nuo virkapukuiset apinat polkevat yksityisen ihmisen oikeusturvan/oikeuskäsityksen ojan pohjalle teoillaan. Poliisikoulun yhtenä valintakriteerinä varmaan onkin että, hullu saa olla muttei tyhmä tarvii olla!