siis...
mun pappa oli lähtenyt meiltä ajamaan kotiinsa myllykosken lähelle. hän oli ajamassa eskolan-mäen suunnalla.
yhtäkkiä alkoi jostain tulemaan sumua, ja pappa hidasti vauhtia.
hän ajoi pieneen tunneliin, jonka jälkeen hänen edessään oleva auto katosi jonnekkin, ja pappa vilkaisi sivupeiliin, ja huomasi että takana tulleen auton valotkin hiipuivat, ja koko auto hävisi johonkin. pappa ajoi aina tätä reittiä kotiin, ja hän tiesi tarkalleen, että ennen tätä tunnelia ei ollut ainoatakaan risteystä.
kun pappa vilkaisi taas eteen, hän huomasi olevansa mustassa yössä, vaikka ennen sumun tuloa oli ollut täysin valoisaa.
pappa näki edessään suuren vuoren, jonka rinteillä oli valoja, ja pieniä kyliä.
"kaikki oli kuin jostain etelästä" hän kertoi minulle.
pappa harhaili pitkään... ...sanoi ajaneensa jo tunteja edessään tuo salaperäinen vuori.
sitten ilma kirkastui, oli jälleen valoisaa, ja pappa tajusi olevansa tykkimäen kohdalla, hän katsoi kelloon, ja huomasi sen olevan vain minuutin enemmän siitä, kun hän eksyi sumuun.
tultuaan kotiin, hän tarkisti päivämäärän, ja se oli täysin sama kuin silloin, kun hän oli lähtenyt meiltä...
...sitten pari kuukautta myöhemmin meinasin itse joutua samaan tilanteeseen, kun olin ajamassa samalla paikalla eskolan-mäellä.
yhtäkkiä eteeni ui omituisen muotoinen sumupilvi.
en nähnyt vähään aikaan mitään, mutta hetken kuluttua huomasin olevani jossain aivan muualla, kuin sumun tullessa eteeni.
mistä moiset matkailut voisivat kenties johtua?

Vastaukset 3
Vanhimmat
Siis onko tää kouvolassa? ite ajelen aikas usein siitä samaa reittiä...joskus on sumu yllättänyt
kouvolassahan se :-/
ei se oo sumua, se on lsd-usvaa...