kosteutta ikkunoiden

Talo valmistui ja muutettiin viime marraskuussa. Talossa on vesikiertoinen lattialämmitys Tehowatilla ja ilmanvaihto Enerventin Pingviinillä (120 ECE).

Olen tietoinen, ettei pyöriväkennoinen ilmanvaihtokone poista talosta kosteutta niin kuin ristiinvirtauskennoinen ja olen tietoinen, ettei uudesta talosta kosteus poistu aivan justiinsa, mutta silti olen vähän yllättynyt, että talon kaikkien ikkunoiden alareunoissa on kosteutta (pisaroita) nyt 26 asteen pakkasella. Ikkunat eivät ole muuten jäässä eivätkä huurussa. Ikkunat on asennettu seinien sisäpintojen tasaan ja tuloilmaventtiilit ovat ikkunoiden kohdalla siellä missä niiden kuuluukin olla. Ikkunat ovat selektiivit argonkaasulla eli ihan hyvät niiden pitäisi olla.

Ilmanvaihto on säädetty ammattilaisen toimesta, laittoi tulevan ja menevän aika lähelle toisiaan, eroa noin 5 %. Laitteet ovat toimineet ok ja minusta ilmanvaihtokoneen valinta oli ihan hyvä ratkaisu, tosin tämä kosteusjuttu vähän yllätti. Ilmeisesti kyseessä on ohimenevä ilmiö?
91980
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Uudessa talossa on aina kosteutta, joka poistuu rakenteista ajan kanssa. Ensi talvena tuskin enää huurtuu.

Äänestä

On ajattelusi; pikkuhiljaa alkaa rakenteelinen kosteus poistua ja pääsette ns. normaaliin tilanteeseen.

Toki kannattaa, kun väkeä on kotosalla ja/tai veden kanssa lutraillaan, käyttää konetta täysillä.

Äänestä

Näyttäisi nyt 26 asteen pakkasella kosteutta olevan noin 65 %. Eilen saunottiin ja pyykättiin kovasti, mikä varmasti vaikuttaa asiaan.

Äänestä
  • Talvella suhteellisen kosteuden pitäisi pysyä mieluummin alle 40 %.

    Sinulla on sisäilman kastepiste jossain +13°C asteen tienoilla ts. ilmasta tiivistyy kosteutta vedeksi kaikille tätä viileämmille pinnoille. Ja niitähän saattaa kunnon pakkasilla löytyä jostain muualtakin kuin ikkunoiden alareunasta ... esim. ulkoseinällä olevien kaappien takaa tai ulkonurkista.

    Yli 50 % lukemat ovat OK vain kesällä.

    Taitaa olla ilmanvaihto säästövaihteella?

    Äänestä

..sen kosteuden?

Vertasin just saunaan tarkoitetun kosteusmittarin lukuja normaaliin huonelämpötilaan tarkoitettuun digimittariin ja ero oli huima: "saunamittari" näytti olkkarissa 52% vastaavassa paikassa digiversio 34%.

Meillä koneena Pelican, ja pitää tasaisia 32-38% lukemia.

Jos sulla normaalilla huonelämpötilaan kalibroidulla mittarilla kosteus on tota luokkaa niin laita kierroksia myllyyn esimerkiksi yöajaksi, muuten pesii...

Äänestä
  • Ihan analoginen huonekosteusmittari jossain seinään kiinnitettävässä setissä. Lukematarkkuus 1 %, mutta mittatarkkuus lienee jotain 10 %??? Otin Ramirentilta betoxin kuivurin, eiköhän ala liika kosteus poistumaan. Kävin myös lvi liikkeessä ja muutamme talosta poistoa vähän isommalle. Jospa se tästä...

    Äänestä

Asuttu talossa reilu 2v. ja sama ongelma koko asumisajan. Kun pakkanen nousee n. 20 asteeseen alkaa edellä mainitsemasi ongelma. Kone on Enerventin Pingviini, maahantuoja mukaan vastaavia ongelmia ei ole esiintynyt, mutta tämän tyyppisiä viestejä esiintyy näillä keskustelupalstoilla silloin tällöin. Talosta on säädetty ilmanvaihto rakennusvaiheessa ennen käyttöönottoa ja lisäksi säädöt tarkastettiin viime talvena => kaikki siltä osin OK. LVI -suunnittelijan mukaan tällä merkillä esiintynyt em. ongelmaa aiemminkin. Vaikuttaa vahvasti siltä että kyseinen laite on täysi p...ska ja maahantuojalla ei ole pitoja laitteen suhteen.

Äänestä
  • Kannattaisi varmaan tarkistaa kokonaistasapaino.
    Vaikuttaa, että säädöt eivät ole kohdallaan vaan alipainetta olisi lisättävä. Nykyinen tilanne saattaa olla jopa ylipaineinen.

    Tukkeutunut poistoilmasuodatin, likainen kenno tai vajaateholla toimiva poistopuhallin saattavat saada aikaan myös tämän. Huoneiden väliset ilmavirran siirtymäaukot pitää olla myös riittävän väljät.

    Äänestä

Kokeileppa, että kaikki putket on oikeisiin paikkoihin asennettu.

Eli WC:n, saunan ja kylpyhuoneen putket imevät ja makuuhuoneiden puhaltavat.

Ja sitten pitäis vielä tarkistaa, ettei kone vian kierrätä sisäilmaa (siis ei vaihda ilmaa!)

Jos talo on kerran uusi niin hyvinkin tuommonen voi sattua. TUolla näyttikin olevan jollain vähän samantapainen ongelma.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


alareunassa kirjoitti:

Talo valmistui ja muutettiin viime marraskuussa. Talossa on vesikiertoinen lattialämmitys Tehowatilla ja ilmanvaihto Enerventin Pingviinillä (120 ECE).

Olen tietoinen, ettei pyöriväkennoinen ilmanvaihtokone poista talosta kosteutta niin kuin ristiinvirtauskennoinen ja olen tietoinen, ettei uudesta talosta kosteus poistu aivan justiinsa, mutta silti olen vähän yllättynyt, että talon kaikkien ikkunoiden alareunoissa on kosteutta (pisaroita) nyt 26 asteen pakkasella. Ikkunat eivät ole muuten jäässä eivätkä huurussa. Ikkunat on asennettu seinien sisäpintojen tasaan ja tuloilmaventtiilit ovat ikkunoiden kohdalla siellä missä niiden kuuluukin olla. Ikkunat ovat selektiivit argonkaasulla eli ihan hyvät niiden pitäisi olla.

Ilmanvaihto on säädetty ammattilaisen toimesta, laittoi tulevan ja menevän aika lähelle toisiaan, eroa noin 5 %. Laitteet ovat toimineet ok ja minusta ilmanvaihtokoneen valinta oli ihan hyvä ratkaisu, tosin tämä kosteusjuttu vähän yllätti. Ilmeisesti kyseessä on ohimenevä ilmiö?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu