Joko

voisi velliä kokeilla...mitä suosittelette? Ei meinaa illalla rueta nukkumaan, huutaa vaan. Saattaa tunnin nukkua syönnin päälle ja huuto alkaa taas, sitten kun tissiä/Nannia antaa lisää nukahtaa...eli voisin kuvitella että on nälkä..? Oletteko jo antaneet perunaa tai porkkanaa 3kk vanhalle, kun päivälläkin tuntuu että tissin tai nannin jälkeen tunnin päästä pitää olla taas syöttämässa, ei itse pääse mihinkään asioille yms kun aina nieti että ruokapaikka matkan varrella..?
7490
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Minä annoin peruna-porkkanavelliä ensi kerran vauvan ollessa hieman yli 3kk , iltaisin ennen nukkumaanmenoa.

Äänestä

Minä olen aloittanut soseet 3 kk ikäiselle. Noin pienelle kannattaa kuitenkin aloittaa aika varovatsi, ja antaa samaa sosetta viikon verran ennen kuin kokeilet uutta. Soseen määrää voi kyllä alkaa lisäämään jo parin päivän jälkeen, jos se tuntuu vauvalle käyvän ja kelpaavan.

Olen huomannut, että jopa aamupäivällä syötetty sose auttaa siihen että vauva jaksaa nukkua yöllä paremmin. Eli sitä kiinteää ei tarvitse heti alkaa antamaan illalla. Voi käydä niikin, että jos vauva saa illalla juuri ennen nukkumaanmenoa liian raskasta ruokaa, hän nukkuu sen vuoksi levottomasti.

Äänestä

En antaisi vielä noin pienelle velliä.
Iltaisin vauvat tankkaavat yötä varten ja voi olla ettei tuo yksi satsi vaan riitä pojallesi.
Teillä saattaa myös vaan olla sellainen tiheämmän imun kausi.

Juttele asiasta neuvolassa.

Ohessa muutama linkki myös asiasta:

http://www.hernekeppi.fi/kantsu/tietoa.html

"Vauva on varsinkin iltaisin itkuinen ja kärttyinen.

Imetystukilistan kotisivuilla on aiheesta hyvä artikkeli http://www.lapsiperhe.net/imetystukilista/faq/kello.php josta näkee, että pienen vauvan iltalevottomuudet ovat enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Moni vauva juo tässä vaiheessa tarjottuja lisämaitoja, mutta moni vauva ottaa tuttipullosta maitoa, vaikka ei olisi nälkäinenkään(tuttipullo valuttaa maitoa vauvan suuhun, jonka on pakko niellä sinne tulleet maidot, ettei hän tikahdu) ja tällaiset varmuuden vuoksi lisämaitopullot voivat hämmästyttävän nopeasti johtaa lisämaitokierteeseen, joka ihan oikeasti sitten vähentää äidin omaa maitomäärää."

Lisäruokien antamisesta vauvoille:

http://www.espoo.fi/default.asp?path=1;28;11866;11404;10024;10156;10165;10211;10142

http://www.imetystukilista.net/faq/kiintea.php

Tsemppiä ja voimia.

Äänestä
  • siinä on että sitä vauvaa pitää huudattaa?? Meillä alotettiin vellit 2 kuukauden ikäsenä koska tytsy itki iltasin nälkäänsä. Siitä lähtien nukkunut 12 tunnin yöunet. Nyt tytsy 4 kk ja vetäny sosetta jo kuukauden. Edelleen nukutaan 12 tuntia.

    Ja neuvolas tähän ei sanottu YHTÄÄ MITÄÄ.

    Äänestä

  • baby06 kirjoitti:

    siinä on että sitä vauvaa pitää huudattaa?? Meillä alotettiin vellit 2 kuukauden ikäsenä koska tytsy itki iltasin nälkäänsä. Siitä lähtien nukkunut 12 tunnin yöunet. Nyt tytsy 4 kk ja vetäny sosetta jo kuukauden. Edelleen nukutaan 12 tuntia.

    Ja neuvolas tähän ei sanottu YHTÄÄ MITÄÄ.

    ja vaikka yleisten suositusten vastaisesti :-)
    Joten antakaa vaikka kalakukkoa 2 kuukautiselle,
    jos ilmiselvästi vaatii sitä. Kyllähän äiti tietää,
    mikä lapselleen on hyväksi.

    Hyväksi vai hyväksi? luepä seuraava linkki.

    http://www.tietoviikko.fi/doc.ot?d_id=268302

    "Tutkimuksen mukaan imeväisruokinnan kansalliset ja kansainväliset suositukset toteutuvat Suomessa huonosti. Täysimetyksen kesto oli keskimäärin 1,5 kuukautta, kun suositus on 6 kuukautta. Vain joka toinen lapsi sai vielä puolen vuoden iässä äidinmaitoa.

    Ensimmäisiä lisäruokia ja maitovalmisteita lapset saivat suositeltua aiemmin. Perheiden sosioekonomiset erot heijastuvat vahvasti imeväisruokintaan: yli 30-vuotiaan, hyvin koulutetun ja tupakoimattoman äidin tyttövauvalla on suurin todennäköisyys tulla ruokituksi suositusten mukaisesti."

    Ei ole minun lapseni, mutta jos kysytään,
    niin kai saa vastata?

    Iltaisin nälkäänsä? Luepa tuo edellisessä viestissä ollut Hernekepin linkki...

    Äänestä

Meillä myös poika 3 kk ja pari viikkoa annettu joka ilta ennen nukkumaan menoa hiukan maissivelliä ja päälle vielä vähän tuttelia (tissiä ei ole syönyt kuukauteen ollenkaan, maidon nousu ollut laiskaa alusta asti, nykyään ei tule enää ollenkaan). On muuten ollut hyvin itkuinen ja kiukkuinen, tuttelia menee kerralla jo niin isoja määriä (150-200 ml!) että aloittelemme soseitakin jo pian. Eilen neuvolassa kerroin vellimaistelusta ja sanoi vain, että jos se pitää tyytyväisenä niin voin antaa vastedeskin. Ennen herättiin 2-3 kertaa syömään, nyt korkeintaan kerran syödään, pari kertaa ähistään tutin katoamista ja kokonaisia öitä on ollut ihana äidinkin nukkua! :)

Äänestä

syötettiin maissisosetta, kun oma maito rupes hupenemaan, mutta en viitsinyt pulloon siirtyä, kun halusin jatkaa imetystä edes osittaisena ja aiemmin kun pari kertaa oli pullosta annettu maitoa, meinas poika ruveta kieltäytymään rinnasta...

Mitään haittaa ei tästä ole aiheutunut, mahavaivat vähenivät jopa, kun ei ollut enää pelkällä maidolla, eli ilmeisesti kiinteä ruoka jotenkin hajotti kuplia, tms.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


3 kk pojalle kirjoitti:

voisi velliä kokeilla...mitä suosittelette? Ei meinaa illalla rueta nukkumaan, huutaa vaan. Saattaa tunnin nukkua syönnin päälle ja huuto alkaa taas, sitten kun tissiä/Nannia antaa lisää nukahtaa...eli voisin kuvitella että on nälkä..? Oletteko jo antaneet perunaa tai porkkanaa 3kk vanhalle, kun päivälläkin tuntuu että tissin tai nannin jälkeen tunnin päästä pitää olla taas syöttämässa, ei itse pääse mihinkään asioille yms kun aina nieti että ruokapaikka matkan varrella..?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu