Myykää siis kämppänne itse, niin pääsemme ehkä joku päivä eroon näistä välittäjä-hyeenoista, joiden "ammattitaitoon" kuuluu ainoastaan ihmisten pelottelu ja kusetus. Meillä Suomessa kun yksityiset henkilöt saavat tehdä asuntokauppaa (thank god!). Esim. Briteissä kauppoja tehdessä molemmilla osapuolilla pitää olla juristit mukana, jotka sitten keskustelevat keskenään. Hankalaksi ja kalliiksi menee.
Asunnon myyminen ei kummoisia toimenpiteitä vaadi:
1) tilaa isännöitsijältä isännöitsijätodistus, yhtiöjärjestys ja viimeisimmän yhtiökokouksen kokouskutsu (josta näkyy yhtiön tulos ja tase). Tämä maksaa muutaman kymmenen euroa, isännöitsijästä riippuen.
2) tunge nämä kolme edellä mainittua dokumenttia kopiokoneeseen ja tulosta niitä riittävä määrä asunnosta kiinnostuneille ostajille.
3) laita ilmoitus Oikotielle internettiin. Tämä maksaa 65 euroa ja ilmoitus on voimassa kuukauden.
4) jos saat kämpästäsi tarjouksen ja hyväksyt sen, pyydä ostajaa järjestemään tapaaminen hänen valitsemassaan pankkikonttorissa. Pyydä myös ostajalta hänen henkilötietonsa, joita tarvitset kohdassa 5.
5) hae googlaamalla tai vaikkapa laki.fi -sivuilta osakehuoneistoa koskeva kauppakirjamalli ja täytä se sekä omilla että ostajan tiedoilla. Myös osakehuoneistoa koskevat tiedot tulee tietysti täyttää. Tulosta näitä kolme kappaletta siten, että ostaja saa kaksi, joista toisen hän voi viedä isännöitsijälle.
5) kun tapaamisajankohta on selvillä, pyydä omaa pankkiasi siirtämään osakekirjat ostajan pankkikonttoriin.
6) tapaa sovittuna aikana ostaja hänen pankkikonttorissaan. Pankkivirkailija tarkastaa dokumentit (isännöitsijätodistuksen, kauppakirjan, osakekirjat) ja jos kaikki on kunnossa, hän joko siirtää rahat tilillesi tai antaa pankkivekselin käteen. Sinä puolestasi allekirjoitat osakekirjoihin tehdyn siirtomerkinnän sekä tietysti kauppakirjat, joihin tulee myös ostajan allekirjoitukset.
7) kävelet kotiin (tai ota vaikkapa taksi) ja hymyile leveästi: säästit ed. mainituilla toimenpiteillä useita tuhansia euroja :)

Vastaukset 6
Vanhimmat
aina tehnyt, välittäjää ei tarvita ja varsinkaan, kun niillä ei ole mitään muuta vastuuta kaupan kohteesta,kuin se, että myyntitiedot oikein,jotka se on periaatteessa saanut sinulta ja isännöitsijältä.Myykää itse,se on todella helppoa.
Paperi A4, siihen pari digikuvaa värilaserilla töissä ja teksti myytävänä... Alareunaan pystyyn puhelinnumeroita riviin, ja vähän leikkaa piirrä askartele juttuja.... Lappu kadun toisella puolella olevan kaupan ilmoitustaululle, ja kämppä myyty alle viikossa. Paperit tehtiin pankissa, makso jotain 85e. Saatiin mitä pyydettiin. Oli toki "kohtuuhinta" kun ei ollu välittäjää välissä. Niin ja kosteusmittaukset tehtiin jo aiemmin, niin oli helppo edetä kaupoissa.
Jotain pitää aina kommentoida.Viittaan tässä omiin kokemuksiin.
1)Ihmiset ostavat helpommin lkv-välitysfirman kautta.
2)Itse määrittelin oman asuntoni hinnan 30% alakanttiin!Olisin menettänyt helposti uuden auton hinnan.
3)Kannattaa valita oikea välittäjä.Antamalla asunto useamman välittäjän arvioitavaksi,saat samalla tuntumaa välittäjän osaamisesta.Itse löysin taidoiltaan välitystaidon ääripäät.
Nettihän on pullollaan asuntoja, joista voi ottaa hintavertailuun pohjaa. Jos ei siis asu aivan korvessa, niin eiköhän Oikotieltä tai Etuovesta löyty samalta alueelta vertailukohteita. Tuo 30% pieleen mennyt arviointi kuulostaa siis melko suurelle heitolle.
Ja jos ei usko omaan kykyynsä asunnon hinnan arvioinnissa, niin ainahan voi pyytää vaikkapa kolmelta eri välittäjältä hinta-arviot. Ne kun eivät maksa mitään. Pitää vaan muistaa tämän jälkeen tallentaa näiden välittäjien puhelinnumerot "älä vastaa" -nimen alle, sillä voit olla varma, että puhelin tulee arvioinnin jälkeen pirisemään tauotta. Sitten kun kämppä on mennyt kaupaksi, niin kannattaa toki vastata ja kertoa, että sai asunnon myytyä hienosti itse ja hyviin tapoihin kuuluu myös kiittää siitä saamastaan ilmaisesta hinta-arviosta :)
Itse tein näin ja sain asunnostani itse myymällä noiden kolmen välittäjän hinta-arvioiden keskiarvon. Arviot eivät heittäneet kovinkaan paljoa toisistaan.
öljyt mun autoon. Sulta se varmaan käy näppärästi. Turhaahan mä käytän autoani Veholla kun se amatöörillä hoituu käden käänteessä.Käyt vaa vähän urkkimassa mallia, mihin reikään sitä öljyä kaadetaan ja miten vanha saadaan ulos. Mä luotan suhun, kyll sä osaat...eiks niih?
Auton öljynvaihto ei ole vaikeaa sekään, mutta valitettavasti kaikkia muita huoltotoimenpiteitä en pysty tekemään - eikä se kannatakaan. Saat myydessäsi autostasi paremman hinnan, kun siinä on huoltovihko, josta löytyy merkkihuollon leimat.
Vaikka olenkin sitä mieltä, että merkkihuollot ovat osittain kusetusta nekin, eli monet huoltokohteet jätetään tarkastamatta jne, niin siltikin pidän heitä sentään oman alansa ammattilaisina, eli tietotaito tarvittaessa löytyy. Asunnonvälittäjän sen sijaan ei tarvitse osata yhtikäs mitään - ja sen kyllä huomaa.