Siljan MERELLÄ kanta-asiakas lehti oli sisällötään pelkää TALLINKia, todella iso pettymys. Samoin se että bonus matkojen pistemäärät nousevat kesän alussa. Muutenkin tuntuu että TALLINK yrittää ajaa koko systeemin alas. No itse siirryn käyttämään finnairia kun kuljen Tukholmaan ja Seacatteja tai eckeröä kun matkustan tallinnaan. Hotelli ja lennot varattu jo ensi kuulle tukholmaan.
Siljan Merellä lehti
Minä tässä
131522
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Itekin selailin lehden läpi, mutta jotenkin ei vain tehnyt mieli varata matkaa. Ei tee mieli enää edes haaveilla matkasta. Hyttiluokituskin on muuttunut, mutta se nyt ei haitannut. Ehkä seuraavassa lehdessä on enemmän luettavaa. Nyt painottui Tallinnaan, ennen ollut Tukholma.
Ihan samaa mieltä.
Sisällöltään lehti oli pelkkää Tallinnan mainosta Tallinkin menopelein. Lensi mokoma lipare samantien paperinkeräykseen.
Minusta Merellä lehti ei sisällölliseltä anniltaan eronnut juurikaan aikaisemmista, lukuunottamatta Tallinkia koskevaa juttua. Myös Silja Symphonyn henkilökuntaa käsittelevä juttu pisti silmään; miksihän juuri Silja Symphonyn henkilökunta kertoi onnellisuuttaa työssään? ;)
Tämä nyt oli odotettavissa, eikä minua ainakaan haittaa se, että vastaisuudessa Tallinkin ja Siljan esitteet näyttää olevan yhdistetty, niin kuin tänä keväänä. (Hain matkatoimistosta Tallink Silja esitteen)
Ja mitä haittaa on siitä, että Tallinnaan tulee tarjolle uusia matkoja ja hotellitarjouksia myös Club Silja asiakkaille? Mitä vikaa on siinä, että Club Siljalaiset saavat tarjousintaisia matkoja Superfastille? Tai mitä haittaa on siitä, jos saa Club Silja pisteitä Tallinkin laivoiltakin? Tai ketä liikuttaa se, että menivät jopa hyttiluokan nimet muuttamaan niinkin vaikeiksi kuin A, B ja C?
Ainakin suomalaisille telakoille ja niiden alihankkijoile Tallink on tarjonnut huomattavasti työtä ja uusinut Pohjois-Itämerellä kulkevaa matkustajalaivastoa huomattavasti. Siinä mielessä Tallinkin vaikutukset Suomen talouteen eivät ole pelkästään negatiivisia.
Toivon/odotan silti ehdottomasti, että suomalaiset ja ruotsalaiset saavat pitää työnsä vastaisuudessakin, mutta se taitaa olla hyvikin todennäköistä, että kun Tallinkille valmistuu uusia aluksia, perässä liehuu joku muu kuin Suomen tai Ruotsin lippu.
Mutta ku se Tallinna EI kiinnosta.
Siellä ovat suomalaiset juosseet jo vuosikausia, varsinkin silloin, kun hintataso vielä oli edullinen. Nykyään ovat jo pikkuhiljaa hinnoitelleet itsensä ulos.
Aivan kuin nyt TallinkSiljalla oltaisiin herätty markkinoimaan, kuinka ihmeellinen maa Viro on! Ja kissan paskat!
ei muuten ole enään yhtää telakkaa kaikki on myyty ulkomaalaiseen omistukseen ja varmasti näiden toiminta lopetetaan jossain vaiheessa täällä.
ClubSiljasta sen verran että aikoinaan maksoi jäsenyydestä Siljan kanta-asiakas ojelmassa en TALLINKin kanta-asiakkuudesta. Jatkossakaan en matkusta niillä aluksilla joilla on Tallink teksti kyljessään ja henkilöstö huonosti suomea tai ruotsia puhuvaa. Tallinnassa olen käynyt kerran 1998 enkä toiste mene.
Te Siljan kantikset olette nyt Tallinkin omaisuutta.
systeemistä, se on mitä on.
Kokeilkaa paremminkin kotimaista VIKING LINEn laadukkaaksi osoittaunutta palveluosaamista, itse tämän asian olen todennut jo vuosia sitten !!
Jos Viking on Ahvenanmaalainen yritys edelleen ei siis SUOMALAINEN, huom. Itsehallinto ahvenanmaalla.
Et ole tainnut paljon kouluja käydä..
Viking Line on suomalainen yritys jonka pääkonttori on Ahvenanmaalla (joka edelleen on osa Suomea) Ahvenanmaan itsehallintoasia ei liity tähän asiaan mitenkään.. :)
Kaikki ahvenanmaalaiset ovat Suomen kansalaisia.
Tiedän että rautalangasta vääntöä mutta ilmeisesti tarvitset sitä..
jos ahvenanmaa ei ole osa suomea, miksi pahuksessa sieltä on suomen eduskunnassa yksi ihminen päättämässä SUOMEN asioista, otapa selvää asiasta ja kerro meillekin mihin valtioon ahvenanmaa kuuluu !
Viking Line on avoin pörssiyhtiö, jonka osakkeita voi omistaa ihan kuka tahansa, sinäkin!
viking linen kotimaisuutta,kun yhtiön kotisatama on suomen rajojen sisällä. Kotipaikkaan ei siis vaikuta mistä osakkeenomistajat ovat kotoisin.
> eduskunnassa yksi ihminen päättämässä SUOMEN asioista
Eipä ole muistakaan pikkupaikkakunnista välttämättä sen enempää edustajia eduskunnasta. Turusta toivoisi, ettei olisi yhtään.