Theres a place...

Ties monetta vuotta olemassa ollut masennus koputtaa taas oveen.Välillä menee ohitte,mutta sitten kun se iskee,se tuntuu itkuna kurkussa ja ylivoimasena. Elämä vois mennä paljon pahemminkin,mutta myös paljon paremmin.Ystäviä,kavereita ja ihana poikaystävä on,mutta miten voi silti olla samaan aikaan niin yksinäinen olo??Tunteet laskee ja nousee muutaman sekunnin välein iloisen ja surullisen välillä ja se tekee asiasta vielä vaikeamman.Ei ole kiinni siitä,ettenkö itse olisi pyytänyt apua.Voi kun joku tulisi,ottaisi kädestä kiinni,sanoisi auttavansa ja lupaisi,että en ikinä enää tuntisi yksinäiseksi oloa..