Onko muilla viime kesänä kyseisellä maalilla maalanneista huomanneet mitään erikoista maalipinnoissa? Itse huomasin viime kesänä täysin uuteen ja kuivaan puuhun maalatun maalin olevan joka puolelta tummassa homeessa. Onkohan maalista jäänyt vahingossa homeenestoaine pois, vai onko kyse vain poikkeuksellisen kostean syksyn aiheuttamasta ongelmasta? Onko muilla uutta maalausurakkaa tiedossa ensi kesänäkin?
Teknoksen talomaali homehtuu?
91
57928
Vastaukset
- Aitamaalari
Maali Teknoksen Wintex ja sama ongelma. Minä itse asiassa aloitin keskustelun "aita homeessa", ja kovasti kiinnostaisi nyt selvittää, johtaako homejäljet maalitehtaalle, vai voiko ilmiöön olla muu selitys. Pelkkä lämmin, kostea syksy ei riitä selitykseksi, sillä silloin hometta voisi olettaa löytyvän muualtakin kuin näistä viime kesänä maalatuista pinnoista. Hometta on todella runsaasti, eli normaalista ilmiöstä ei voi olla kyse.
- Anonyymi
Maalasit öljymaalilla, ei kannata uskoa vanhojen äijien öljymaalikehuja, silloin oli kunnon homeenestoaineet sekotettuna maaliin, öljy on homeen ruokaa ja takaa maalin nopean homehtumisen. Koin tuon itsekin karvaasti tehon kanssa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Maalasit öljymaalilla, ei kannata uskoa vanhojen äijien öljymaalikehuja, silloin oli kunnon homeenestoaineet sekotettuna maaliin, öljy on homeen ruokaa ja takaa maalin nopean homehtumisen. Koin tuon itsekin karvaasti tehon kanssa.
Vanha äijä kommentoi.
Kuulehan nyt.
Vanhan äijän miehuusvuosina maalit oli laadukkaita, toisin on nyt.
Ei tarvitse kun kävellä uudistaloalueella pari vuotta perustamisen jälkeen, niin sokea Reettakin näkee, että jotain pitäis tehdä.
Noihin sun öljysepustuksiin en muuta sano, kun pankaa vernissaa sekaan, jos haluatte hyvän öljyperustan maaliin.
Älkää missään nimessä laittako pelkkää pellavaöljyä.....! Se homehtuu jo seuraavana kesänä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vanha äijä kommentoi.
Kuulehan nyt.
Vanhan äijän miehuusvuosina maalit oli laadukkaita, toisin on nyt.
Ei tarvitse kun kävellä uudistaloalueella pari vuotta perustamisen jälkeen, niin sokea Reettakin näkee, että jotain pitäis tehdä.
Noihin sun öljysepustuksiin en muuta sano, kun pankaa vernissaa sekaan, jos haluatte hyvän öljyperustan maaliin.
Älkää missään nimessä laittako pelkkää pellavaöljyä.....! Se homehtuu jo seuraavana kesänä.Aikoinaan maaleissa oli sidosaineena lyijyvalkoista, joka itsessään oli sen verran myrkyllistä, ettei siinä mikään kasvanut. Nykyisin tätä ei saa käyttää, joten maalit homehtuvat.
- Taivaanrannan maalari
Onkohan tuo kalliskin ainesosa tuollainen homeenestoaine ja laitetaanko sellaista varmasti kaikkiin maaleihin? Pystytäänkö asia selvittämään esimerkiksi maalinäytteiden persteella? Kenellä olisi maalia jäänyt purkin pohjaan?
- Ihmettelijä´
Onkohan EU kieltänyt homeenestoaineiden käytön maaleissa kun kaikki maalit lahosuojia myöten homehtuu.
- Homejuuston ystävä
Myös meillä aita uunituore aita kauttaaltaan homeessa. Talo maalattu edellisenä kesänä Wintexillä, siinä ei hometta ole yhtään. Pihavarasto taas maalattu toisen maalitehtaan maalilla viime kesänä ja siinäkään ei ole mitään. Teknoksen vastaus reklamaatioon nosti sen verran niskakarvoja pystyyn, että ihan periaatteesta tekisi mieli kerätä kommentteja ympäri Suomea ja uskoisin niitä kyllä löytyvänkin.
Missä päin Suomea muut ovat maalailleet takuuvarmasti homehtuvalla Teknoksen maalilla?- reklamaatioon
Millainen vastaus oli reklamaatioon?
Halusivatko tutkia asiaa tarkemmin? - homejuuston ystävä
reklamaatioon kirjoitti:
Millainen vastaus oli reklamaatioon?
Halusivatko tutkia asiaa tarkemmin?Tehtaan kanta oli tyly. Heidän tuotteensa täyttävät kaikki sille asetetut määräykset. Homeenestoaineiden pitoisuuksia on rajoitettu, syksy ollut "otollinen" etc. Edes aidoista lähetetyt kuvat eivät vakuuttaneet heitä. Kirjeessä vielä muistettiin mainita, että kuluttaja-asiamies/valituslautakunta on poikkeuksetta hylännyt tällaisia asioita koskevat valitukset. No, sehän juuri pistää miettimään, että olisiko meidän naapurusto kenties se, kenen valitus voittaa. Alueellamme on nimittäin sadan metrin säteellä 4 taloa, jotka kaikki ovat maalanneet Teknoksen maalilla ja kaikilla on aidat homeessa. Jota ei ole tapahtunut kenelläkään muulle samalla alueella viime kesänä maalanneelle.
-Homeenestoaineiden pitoisuuksia on rajoitettu yhtälailla varmasti muillekin maalinvalmistajille, joiden ongelmista en/emme ole kuitenkaan kuulleet.
-Otollinen syksy: Edellisenä vuotena maalatun talon maalipinta ei ole homehtunut, ei myöskään tänä kesänä maalatun pihavaraston maalipinta (=toinen maalivalmistaja)
-Tiedänpäs vielä senkin, että ko maalitehtaan kyllästeaine oli kesällä epäkuranttia - maalissa ei kuulemma voi olla vikaa ja tuo kyllästeaineen epäkuranttisuus nyt vain sattui olemaan... nou hätä!
-Ja kuin viimeisenä pistona, tehtaalta vastaa osasto - ei henkilö! - -AA-
Aita homehtui perin kauttaaltaan ja sain vaimolta kiitosta "halvan maalin" valinnasta.
- strong
Wintexillä maalatut Sysmän kesämökin ulkoverhouksen laudat noin 20% homeessa. Uuden laudoituksen maalaus suoritettiin viime keväänä. Home ilmaantui ilmeisesti syksyllä tai talven aikana.
- Anonyymi
homejuuston ystävä kirjoitti:
Tehtaan kanta oli tyly. Heidän tuotteensa täyttävät kaikki sille asetetut määräykset. Homeenestoaineiden pitoisuuksia on rajoitettu, syksy ollut "otollinen" etc. Edes aidoista lähetetyt kuvat eivät vakuuttaneet heitä. Kirjeessä vielä muistettiin mainita, että kuluttaja-asiamies/valituslautakunta on poikkeuksetta hylännyt tällaisia asioita koskevat valitukset. No, sehän juuri pistää miettimään, että olisiko meidän naapurusto kenties se, kenen valitus voittaa. Alueellamme on nimittäin sadan metrin säteellä 4 taloa, jotka kaikki ovat maalanneet Teknoksen maalilla ja kaikilla on aidat homeessa. Jota ei ole tapahtunut kenelläkään muulle samalla alueella viime kesänä maalanneelle.
-Homeenestoaineiden pitoisuuksia on rajoitettu yhtälailla varmasti muillekin maalinvalmistajille, joiden ongelmista en/emme ole kuitenkaan kuulleet.
-Otollinen syksy: Edellisenä vuotena maalatun talon maalipinta ei ole homehtunut, ei myöskään tänä kesänä maalatun pihavaraston maalipinta (=toinen maalivalmistaja)
-Tiedänpäs vielä senkin, että ko maalitehtaan kyllästeaine oli kesällä epäkuranttia - maalissa ei kuulemma voi olla vikaa ja tuo kyllästeaineen epäkuranttisuus nyt vain sattui olemaan... nou hätä!
-Ja kuin viimeisenä pistona, tehtaalta vastaa osasto - ei henkilö!Onko teistä kukaan jättänyt maalaamatta ja siitä huolimatta on tullut hometta?
Ensinnäkin elävää home-itiötä ei näe paljaalla silmällä ja toieksi se musta pilkku laudan pinnassa on kuollutta homeitiötä. Se taas on vain esteettinen haitta. Yleensä home-itiöt tarttuvat laudan pintaan jo lautatarhalla varastoinnin yhteydessä. Maalien tarkoitus ei ole tappaa hometta, vaan suojata ja värittää esim. taloa. Olen pian 50v myynyt maaleja, eikä ole montaa kertaa tullut vastaan " huonoa maalia". Toivottavasti tämä toi hieman lisätietoa keskusteluun. - Anonyymi
homejuuston ystävä kirjoitti:
Tehtaan kanta oli tyly. Heidän tuotteensa täyttävät kaikki sille asetetut määräykset. Homeenestoaineiden pitoisuuksia on rajoitettu, syksy ollut "otollinen" etc. Edes aidoista lähetetyt kuvat eivät vakuuttaneet heitä. Kirjeessä vielä muistettiin mainita, että kuluttaja-asiamies/valituslautakunta on poikkeuksetta hylännyt tällaisia asioita koskevat valitukset. No, sehän juuri pistää miettimään, että olisiko meidän naapurusto kenties se, kenen valitus voittaa. Alueellamme on nimittäin sadan metrin säteellä 4 taloa, jotka kaikki ovat maalanneet Teknoksen maalilla ja kaikilla on aidat homeessa. Jota ei ole tapahtunut kenelläkään muulle samalla alueella viime kesänä maalanneelle.
-Homeenestoaineiden pitoisuuksia on rajoitettu yhtälailla varmasti muillekin maalinvalmistajille, joiden ongelmista en/emme ole kuitenkaan kuulleet.
-Otollinen syksy: Edellisenä vuotena maalatun talon maalipinta ei ole homehtunut, ei myöskään tänä kesänä maalatun pihavaraston maalipinta (=toinen maalivalmistaja)
-Tiedänpäs vielä senkin, että ko maalitehtaan kyllästeaine oli kesällä epäkuranttia - maalissa ei kuulemma voi olla vikaa ja tuo kyllästeaineen epäkuranttisuus nyt vain sattui olemaan... nou hätä!
-Ja kuin viimeisenä pistona, tehtaalta vastaa osasto - ei henkilö!Tutkivalle journalismille olisi otollinen paikka.
Helppoa kun heinänteko !
Uudistaloalueille katsomaan ja kysymään.
Ja sitten kattavan aineiston kanssa sylttytehtaalle.
Eihän ne mitään tietenkään myönnä, mutta aina se on kivaa ja koomista kansahuvia katsoa kun "rehellinen suomalainen" valehtelee palkkansa eli rahan takia.
- maalattu
Maalarimestarien oy:n ulkomaalilla kävi sama juttu. Homeessa on. Ja viime kesänä maalattu.
- ainola-merkillä maalannut
Olen maalannut taloni ainola värillä vihreä ja valkoinen, talo maal.-00, ja talli maal.-02.
Kaikki valkoiset nurkat ja räystäiden alaosa mustia pilkkuja täynnä. siellä täällä vihreässä laikkuja isollakin alueella.
Olen aktiivisesti jo kaksi viimeistä kesää PESSYT PILKULLISET MAALIPINNAT KLORIITILLA.
--->Natriumhypokloriittia joka on klooripitoista valkaisu ja desinfiointiainetta saat mistä tahansa kaupasta halvalla noin 1,5€/ 0,5 litan pullo, sitä teet noin 10 %liuoksen ja ruiskutat pisteiden päälle pumppupullola ja ne häviää, koska vain tämä aime tehoaa homeeseen. Käytä harjaa apuna (itse olen käyttänyt rättejä)
Kaikki vaatteesi valkaistuu ja sairastut jos hengittelet höyryjä, sumu kirvelee naamaasi mutta mitäpä et tekisi jotta saisit puhtaan talon.
Esimerkiksi viikonloppuna suutuin katsomaan mustia nurkkia ja sumuttelin puolilitraa tavaraa päälle ja pyyhin moskat räteillä pois. en huuhdellut. kyllä tuli hyvä. Muista suojata itsesi hyvin!
Mutta se ärsyttää, kun tämä työ on JATKUVAA!
Ja jos te sanotte että maalauskaan ei auta, niin tekemäni hommat on silti halvimmat mahdolliset- maalasin
Wintolilla jo vuonna 2000 ja siitä lähtien ollut valkoiset osat mustia home pilkkuja täynnä. ei auta päälle maalaus mikä muu keino voisi pelastaa nuin maalin poisto? (Taidan siirtyä tikkurilan asiakkaaksi tulevaisuudessa)
- Mestariitse233
Minä taas olen pessyt talon seiniä aktiivisesti oainepesurilla. Suosittelen! Tulee puhdasta!
- pellavaöljyssä
jota mm Teknos käyttää. Halpaa ja huonoa. Kannattaa sitten rapsuttaa kunnolla pois ennenkuin laittaa uutta pintaan!!
- home-sweet-home
Ulkomaalien homehtuminen on yleinen ongelma nykyään ja koskee monia maalityyppejä. Pääsyyt ovat kosteat ja lämpimät syksyt/alkutalvet sekä myrkkyjen vähentyminen maaleissa. Ks. hieman alempana muita kokemuksia: http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=100&conference=4500000000000167&posting=22000000022392286
- Anonyymi
Homehtuminen koskee kokemukseni mukaan lähinnä valkoisia maaleja, muut pigmentit kestävät huomattavasti paremmin. Itselläni mökki maalattu Uulan maaleilla ja siniset ja ruskeat ovat ilman hometta, mutta valkoiset pinnat homeessas homeenestoaineista huolimatta - mutta eivät kaikki pinnat vaikka maalattu samaan aikaan samoilla välineillä, joten puunlaadullakin on merkitystä eli miten sahattu ja missä, miten varastoitu jne...
Maalasin (helevitinmoinen urakka) tänä keväänä räystäslaudoituksen petrooliöljymaalilla valkoiseksi -toivottavasti kestää - edellisen pellavaöljymaalin oli joku ampiaisten levittämä levä/sieni syönyt käytännössä pois.
Totuus taitaa olla kuten Panu Kaila mainitsi kirjassaan, että valkoinen ei kestä vaan sininen kestää. - Anonyymi
Öljy on homeen ruokaa, öljymaalilla maalaaminen on kutsu homeelle, tämä lukee jo vanhoissa maalarikirjoissakin.
Käytä teknos aitamaalia tai vinhaa.
- :-:
Elikkäs Eu:han on rajoittanut homeenestoaineiden käyttöä maaleissa, koska jokin "ympäristösäännös" estää laittamasta perinteistä määrää myrkkyjä maaleihin... Eli tämän vuoksi suosittelemme käyttämään pohjustetta ennen raa`alle puulle maalaamista. Pohjustetta käytetään lisäämään homeenestokykyä, koska pelkästään maali ei enään nykyisin riitä. Yksi tai kaksi kierrosta pohjustetta (esim. Valtti pohjuste) alle ja sitten öljy, lateksi tai puunsuoja päälle.
Lisäksi nykyiset ilmaston saasteet tottakai vaikuttavat myös pinnan pilaantumiseen.
-Maalimyyjä-- :-:
Eli kannattaa pestä seinät/aidat/mitä ikinä olette maalanneetkaan kesällä homepesulla (esim. Tikkurila/Teknos) ja katsokaa mitä pinnalle tapahtuu seuraavaan kesään mennessä. Eli ei kannata alkaa heti maalaamaan päälle EIKÄ VARSINKAAN, niinkuin jotkut täällä neuvovat, SAA PESTÄ MILLÄÄN MÄNTYSUOVALLA!!! Mäntysuopa jää puun pinnalle, koska sitä ei saa pestyä kunnolla pois, jolloin home alkaa pesiytyä vielä enemmän. Luonnon aineita sisältävät pesuaineet ovat pahimpia millä seiniä voi pestä - varmasti home tarttuu, mutta maali ei sitten pesun jälkeen ollenkaan...
- ainola merkillä maalannut
Kyllä talliin laitettiin pohjustetta.
Ja päällä ainolaa.
pilkkuja täynnä.
Eihän sillä ole mitään väliä mitä laittaa alle kun pinnalla on hengittämätön akrylaattilateksipinta joka kerää moskaa.
Taitaa tuo ongelma olla siinä, kun ainola on "puolihimmeätä" eli pintaan tarttuu kaikki mahdollinen??? - ainola maalilla maalannut
:-: kirjoitti:
Eli kannattaa pestä seinät/aidat/mitä ikinä olette maalanneetkaan kesällä homepesulla (esim. Tikkurila/Teknos) ja katsokaa mitä pinnalle tapahtuu seuraavaan kesään mennessä. Eli ei kannata alkaa heti maalaamaan päälle EIKÄ VARSINKAAN, niinkuin jotkut täällä neuvovat, SAA PESTÄ MILLÄÄN MÄNTYSUOVALLA!!! Mäntysuopa jää puun pinnalle, koska sitä ei saa pestyä kunnolla pois, jolloin home alkaa pesiytyä vielä enemmän. Luonnon aineita sisältävät pesuaineet ovat pahimpia millä seiniä voi pestä - varmasti home tarttuu, mutta maali ei sitten pesun jälkeen ollenkaan...
Ehdotin tuossa alussa että kloriittia käytetään.
hinta kymmenesosa siitä rautakaupassa myytävästä kalliista "maalipesu" aineesta joilla maalikauppiaat oikein kunnolla rahastaa.
Lukekaa hyvät ihmiset tuoteselostetta, ei kaikkea tarvitse maalikauppiaalta hommata! - Maalari
ainola merkillä maalannut kirjoitti:
Kyllä talliin laitettiin pohjustetta.
Ja päällä ainolaa.
pilkkuja täynnä.
Eihän sillä ole mitään väliä mitä laittaa alle kun pinnalla on hengittämätön akrylaattilateksipinta joka kerää moskaa.
Taitaa tuo ongelma olla siinä, kun ainola on "puolihimmeätä" eli pintaan tarttuu kaikki mahdollinen???Todellinen ongelma taitaa olla maalin koostumuksessa. Mikään mattapinta tai muu ei ole syy ongelmaan. Punamultakin on mattapintainen, mutta kestää homehtumatta vuosikymmeniä. Nykymaalit eivät edes vuotta.
- mokia
Maalari kirjoitti:
Todellinen ongelma taitaa olla maalin koostumuksessa. Mikään mattapinta tai muu ei ole syy ongelmaan. Punamultakin on mattapintainen, mutta kestää homehtumatta vuosikymmeniä. Nykymaalit eivät edes vuotta.
PikaTehon kanssa ei mitään ongelmia, ei pilkun pilkkua valkoisissakaan osissa...
- ainola-paskaa seinään levit...
mokia kirjoitti:
PikaTehon kanssa ei mitään ongelmia, ei pilkun pilkkua valkoisissakaan osissa...
Jos kesällä pikatehoa laitetaan seinään niin varmaan homehtuu (?)
Koska itse maalasit, varmaan vanhaa hyvää maalia? - mokia
ainola-paskaa seinään levit... kirjoitti:
Jos kesällä pikatehoa laitetaan seinään niin varmaan homehtuu (?)
Koska itse maalasit, varmaan vanhaa hyvää maalia?Viime kesänä, kuten threadin aloittajakin. Tehdaspohjamaalattu paneeli seinissä, ollut siinä noin vuoden eikä pesty ennen maalausta tai mitään.
Kattotuolinpäät ja jotain muuta puuvalmista vedettiin 2 kertaan pikatuholla ilman mitään pohjustuksia valkoiseksi. samoin jotain terassien alakattoja. no problem mutta eihän tämä aika mikään referenssi tosiaan ole... - Hometta Päässä?
Veikkaan, että EUvostoliitto teki tuon rajoituksen herra Maalimyyjän ja maalitehtaiden pyynnöstä.
Ah,kyllä se ympäristö nyt SÄÄSTYY kun sitä maalausta joudutaan POHJUSTAMAAN jollain vitun ylimääräisellä myrkyllä - eli myrkkyä on edelleenkin se sama määrä kuin ennenkuin. Vain yksi käsittelykerta lisää plus yksi mömmö, joka pitää valmistaa lisää. Se valmistus syö ympäristöä, jotan mitähän tässä taas säästyi?
Maalimyyjällä ja maalitehtaalla ei asiaa vastaan varmasti ole mitään. Kauppahan vain lisääntyy tällä pelleilyllä.
- mualari
Nykyajan sahatavara ei ole käsitelty homeenestoaineella, kuten ennenvanhaan. Puu homehtuu maalin alla ja home tulee läpi ja turmelee maalauksen. Puupinnat pitää käsitellä ensin pohjustusaineella esim. Valtilla, jonka pitäisi estää homeen synty maalipinnan alle.
- Aitamaalari
Juu, puu oli täysin homeetonta ennen pintakäsittelyä, pohjustettiin Teknoksen peruskyllästeellä, ja siitä huolimatta homehtuu siinä missä naapurin pohjakäsittelemätönkin... Enää en keksi, mitä olisin voinut tehdä toisin - paitsi maalata aita samalla maalilla millä talokin vuotta aiemmin. Eipä se vaan ole homehtunut, eikä nuo naapureiden talot ja aidat...
- Torsten
Aitamaalari kirjoitti:
Juu, puu oli täysin homeetonta ennen pintakäsittelyä, pohjustettiin Teknoksen peruskyllästeellä, ja siitä huolimatta homehtuu siinä missä naapurin pohjakäsittelemätönkin... Enää en keksi, mitä olisin voinut tehdä toisin - paitsi maalata aita samalla maalilla millä talokin vuotta aiemmin. Eipä se vaan ole homehtunut, eikä nuo naapureiden talot ja aidat...
Maaleja on eritasoisia, samoin pohjusteita. Aina ei kannata valita sitä halvinta. Meillä maalattiin 8 v. sitten talo Pika-Teholla, maalipinta on edelleen todella hyvä, ei hometta, liekö syy hyvän pohjusteen.. ja maalin.
- home-sweet-home
Aitamaalari kirjoitti:
Juu, puu oli täysin homeetonta ennen pintakäsittelyä, pohjustettiin Teknoksen peruskyllästeellä, ja siitä huolimatta homehtuu siinä missä naapurin pohjakäsittelemätönkin... Enää en keksi, mitä olisin voinut tehdä toisin - paitsi maalata aita samalla maalilla millä talokin vuotta aiemmin. Eipä se vaan ole homehtunut, eikä nuo naapureiden talot ja aidat...
Pohjustuksen puute tai puun kosteus tms. ei ole syynä näihin ongelmiin. Home on ulkomaalin pinnassa ja leviää pintaa pitkin. Se lähtee periaatteessa helposti pesemällä kloriitilla, mutta talon peseminen on aina iso työ. Itsekin maalasin todella kuivalle puhtaalle pinnalle, joka pohjustettiin huolellisesti 2 kertaan.
Home tulee maalin pinnalle kosteina ja lämpiminä syksyinä, joita nyt on ollut kaksi peräkkäin. - Aitamaalari
Torsten kirjoitti:
Maaleja on eritasoisia, samoin pohjusteita. Aina ei kannata valita sitä halvinta. Meillä maalattiin 8 v. sitten talo Pika-Teholla, maalipinta on edelleen todella hyvä, ei hometta, liekö syy hyvän pohjusteen.. ja maalin.
Juu, Tikkurilan maalit tuntuvat olevan ok (Vinhaa talossa), mutta kun tuo Wintex on saman hintaista kuin Pika-Teho, ei tullut mieleen, että on homeenkerääjä...
- Maalannut
Ei se home tosiaankaan tule pohjasta. Pinnalla vain kukkii ja lähtee pois, jos jaksaa tehdä töitä. Jokunen vuosi sitten, ei taatusti niin läpeensä kuivanakaan maalattu, tuulessa ja tuiskussa oleva aita on kestänyt hyvin homehtumatta. Vasta täysin kuivana (sateeton kesä) maalattu räystään alla oleva seinä sen sijaan on täysin homeessa.
En näe tässä mitään muuta yhteyttä, kuin maalien koostumuksen, joka on muuttunut. - Anonyymi
kyllä se pohjasta tulee myös, samassa seinässä voi olla lautoja joissa on ollut hometta jo maalattaessa niin vain niissä on pilkkuja.
- Anonyymi
Aitamaalari kirjoitti:
Juu, puu oli täysin homeetonta ennen pintakäsittelyä, pohjustettiin Teknoksen peruskyllästeellä, ja siitä huolimatta homehtuu siinä missä naapurin pohjakäsittelemätönkin... Enää en keksi, mitä olisin voinut tehdä toisin - paitsi maalata aita samalla maalilla millä talokin vuotta aiemmin. Eipä se vaan ole homehtunut, eikä nuo naapureiden talot ja aidat...
Nykyajan valtti on yhtä tyhjän kans, pelkkä tärpätti ajaa saman asian. Ei siis mitään apua
- Lukea!
Luin äsken aihetta käsittelevän tosi hyvän kirjan.Suosittelen kaikille ulkomaalareille, niin harrastelijoille kuin etenkin ammattimaalareille.
Kirjan on kirjoittanut arvostettu maalarimestari Kalevi Järvinen. Kirja on nimeltään Puurakennusten ulkomaalaus. Kyllä on maaliteollisuus kusettanut meitä tyhmiä kuluttajia, vaan minua eivät enää kuseta. Pitäkööt paskansa.- kiinnostunut nainen
Meillä päin maalimyyjä sanoi umpimaalauksen aiheuttavan homehtumista. Eli aita maalataan joka puolelta, jolloin puu ei tuuletu. Tuuletusrakoa jätetään taloihin, jolloin ne ei homehdu niin helposti. Maaleista on lyijy eli homeenesto poistettu, siinä syy. Eikä sitä kuulemma saa, jos ajattelisi itse lisäillä. Maalin valinta meilläkin menossa. Vinhaa tuntuvat kehuvan. Se ei käy kalusteisiin l. umpimaalattaviin kohtiin. Hauskaa, kunhan ei tarvitse vuosittain pestä taloaan. Sisäpesu riittää minulle...
- Korrektori
kiinnostunut nainen kirjoitti:
Meillä päin maalimyyjä sanoi umpimaalauksen aiheuttavan homehtumista. Eli aita maalataan joka puolelta, jolloin puu ei tuuletu. Tuuletusrakoa jätetään taloihin, jolloin ne ei homehdu niin helposti. Maaleista on lyijy eli homeenesto poistettu, siinä syy. Eikä sitä kuulemma saa, jos ajattelisi itse lisäillä. Maalin valinta meilläkin menossa. Vinhaa tuntuvat kehuvan. Se ei käy kalusteisiin l. umpimaalattaviin kohtiin. Hauskaa, kunhan ei tarvitse vuosittain pestä taloaan. Sisäpesu riittää minulle...
Ei sitä sisäpesuakaan tarvitse tehdä normaalikodissa. Jotkut kuulemma pilaavat lattiansa pesuilla.
- Teknos Nordica Eco
Meillä kans sama juttu. Maalina käytetty Teknoksen Nordica Eco (se ylivoimainen maali :) ).
- mouru
Meitä on riesannut sama ongelma TEKNOKSEN TALOMAALIN KANSSA.Aloitimme rakentamisen kesällä 2005.Maalasimme siis useista maalieristä koostuneilla maaleilla.Kaikki olivat kuitenkin Teknoksen WINTEX talomaalia.Kesällä tai jo kevätthän se oli 2006,alkoi maali homehtua valkoisen maalin osalta.Ensin tuli pieniä tummia pilkkuja, mikä muuttui tummaksi homeeksi.Teknos ei ole kiinnostunut asiasta muutoin kuin neuvoi ensin pesemään homeenpesuaineella ja huuhtelemaan hyvin (päälle pitäisi maalata uutta Teknoksen maalia).Viime viikolla saimme uuden neuvon:peskää homepesuaineella,huuhtokaa hyvin väljällä vedellä ja antakaa kuivua.Sen jälkeen ruiskuttakaa vielä pintaan homeenestoaine...
Talon harjat on n. 8 metrin korkeudessa,joten vitsit on vähissä...emme tiedä mitä tehdä.Emme haluaisi tästä Teknoksen maalista meille joka keväistä homeenpesu-urakkaa.
YKSI ON VARMA.EMME OSTA ENÄÄ KOSKAAN TEKNOKSEN MAALIA, VAIKKA ILMAISEKSI JAKAISIVAT. - harry67
maalasin 10 vuotta sitten teknoksen ainolalla taloni ikkunapielet sekä räystäsaluset,noin vuosi sitten alkoi räystäsaluset mustua.olen hinkannut tolulla aivan helvetisti ,on muuten lujassa.kivasti on saanu kesäloman kulumaan.eikö teknokselta tosiaan oteta mitään kantaa.mitä tehdään?kuka on vastuussa?
- Kosteus!!
Homeelta voidaan evätä vain kosteus 100%.sti! Ja maalatessasi estät kostumisen kun järjestät ulkoverhouksen alle tuuletusvälin ja maalaat ulkoverhouslaudan vain ulkopuolelta!
...........jatkuu.
Huom! Vesihöyry on kaasumaisessa muodossa oleva vesi, joka pystyy läpäisemään diffuusiosuojaamattoman(=kaasua läpäisevä) materiaalin; diffuusiosuojaamaton vesieriste, maali, jne.
>>>>>Kaasua läpäisevä pinta ei estä pinnan alla olevan materiaalin hidasta kostumista, mutta kaasua läpäisevä pinta estää pinnan alla olevan materiaalin kuivumisen!
- >>>>>Kosteus pääsee esimerkiksi maalipinnan läpi vesihöyrynä(=kaasu), mutta kun vesihöyry tiivistyy vedeksi(=neste) maalikalvon alle, niin se ei pääsekään enää pois maalikalvon alta, koska maalikalvo läpäisee kaasua - mutta se ei läpäise nestettä. >>>>>Tämän takia maalipinta lohkeilee ja irtoaa karkeastakin -puu, -betoni, -jne pinnasta! ........
...........- Hengittävää maalia ei ole olemassa! Joten esimerkiksi puupaneeli (-verhous) voidaan pinnoittaa vain ulkopuolelta ja pinnoitettavan paneelin alle on järjestettävä toimiva ilmanvaihto. >>>>>Näin toteutettuna maalipinta kestää noin 50-vuotta, kun ympärimaalatun paneelin maalipinta kestää noin 5-vuotta!
Jatkuu......
http://personal.inet.fi/koti/haistahome/Kosteusvauriohome_rakennuksen_korjaus.html - haistahome sivut on
lakkautettu!
Ainoastaan noita sivuja tekijä päivittää:
http://pappasmurffi.nettisivu.org/kvht-kvht-altistuneen-oiretesti/kvht-toksiinin-saastuttaman-rakennuksen-korjaus/ - ajsdå
Rakentelen puutaloa ja homeiden suhteen on ilmennyt (yllätys yllätys) ihan uusia asioita, joista en mene minkäänlaisia maaleja syyttelemään.
- persum
meillä myös mökissä hometta käsitelty homee estoaineella ja uula mallilla.
olen seurannut muitten rakennuksia samalta näyttää,syyksi luulisin kosteita kelejä puu ei ole päässyt kuivamaan kunnolla välillä.
elikkä ei varmaan ole maalivika. - lasse
meillä homehtu liiterissä puut.ei niitä ollu maalattu:) alkaa olemaan niin kosteat kelit suomessa
- Tyytyväinen
Meillä ei ole ongelmia Nordica econ kanssa, ainakaan vielä. Mökin seinä maalattu sillä kaksi vuotta sitten loppukesästä ja on loistavassa kunnossa vieläkin vaikka onkin 50-luvulla rakennettu rintamamiestalo jossa purueriste ja josta tuntuu kuoriutuvan kaikki maalit irti. Toki nyt laitoimme pohjamaalin alle jota ei ole aiemmin laitettu. Ja kaksi vuotta sitten aloitimme syksyllä rakentamaan omakotitaloa jonka ulkoverhouslaudat maalasimme samalla maalilla yhteen kertaa irrallaan ja sen jälkeen ne oli yhden talven pinossa ja nyt ovat olleet yhden talven seinässä sen yhden maalikerroksen turvin ja ovat ihan hyvässä reilassa, ei hometta. Nämäkin laudat siis pohjamaalattu talotehtaalla. Tänä kesänä olis tarkoitus maalata toinen kerros.
- Sepe
Hengittävää maalia on perinteinen keittomaali(puna/keltamulta), samoin maito-ja kalkkimaali.
Ihan vaan huomatuksena tuohon kommenttiin, ettei hengittävää maalia ole. Suurin osa talomaaleista on muovia, joka ei voikaan hengittää.
Hengittävyys siis kyky sitoa ja luovuttaa kosteutta, esim käsittelemätön puu.- Väärin! Oikaistaan:
Kosteushengittävyys ja kaasua läpäisevä(mm Kaikki maalit) ovat kaksi TÄYSIN eri asiaa!
.........jatkuu. Huom! Vesihöyry on kaasumaisessa muodossa oleva vesi, joka pystyy läpäisemään diffuusiosuojaamattoman(=kaasua läpäisevä) materiaalin:
- Diffuusiosuojaamaton vesieriste,
- Maali, Jne.
>>>Kaasua läpäisevä pinta ei estä pinnan alla olevan materiaalin hidasta kostumista, >>>>>>mutta kaasua läpäisevä pinta estää pinnan alla olevan materiaalin kuivumisen!
- >>>Kosteus pääsee esimerkiksi maalipinnan läpi vesihöyrynä(=kaasu), >>>>>>mutta kun vesihöyry tiivistyy vedeksi(=neste) maalikalvon alle, niin se ei pääsekään enää pois maalikalvon alta, >>>koska maalikalvo läpäisee kaasua – mutta se ei läpäise nestettä. >>>Tämän takia maalipinta lohkeilee ja irtoaa karkeastakin -puu, -betoni, -jne pinnasta!
>>>>>>Kosteus-hengittävyys.
Kosteus-hengittävä rakenne=ilmainen kosteudentasaaja:
Kun puhutaan kosteus-hengittävästä rakenteesta/kosteus-hengittävästä rakennusmateriaalista, >>>niin se ei tarkoita fyysistä hengittävyyttä, >>>vaan se tarkoittaa materiaalin kykyä sitoa kosteutta ja kykyä luovuttaa sitomansa kosteus.
>>>Kun kosteus-hengittävän materiaalin kosteus-hengittävyyttä ei katkaista kosteus-hengittämättömällä materiaalilla:
- >>>Maali, muovi, lastulevy, kipsilevy, yms, niin silloin kosteus-hengittävä materiaali toimii huoneilman kosteuden tasaajana (vertaa ilman kostutin). Kun huoneilman kosteus on suurempi kuin kosteus-hengittävän materiaalin, esimerkiksi hirsi, niin kosteus pyrkii tasaantumaan, eli hirsi sitoo kosteutta niin kauan että huoneilman ja hirren kosteus ovat yhtä suuret. Kun huoneilman kosteus on kuivempi (=pienempi) kuin hirren kosteus, niin kosteus pyrkii tasaantumaan, eli hirsi luovuttaa nyt sitomaansa kosteutta niin kauan että hirren kosteus ja huoneen kosteus ovat samat.
Huomaa että puu on paras, mutta vain yksi kosteus-hengittävistä materiaaleista. Betonikin on kosteus-hengittävä materiaali tasan tarkkaan niin kauan, kunnes se pinnoitetaan kosteus-hengittämättömällä materiaalilla!
Kun tämä luonnollinen kosteus-hengittävyys katkaistaan, niin seuraus on:
- Kosteusvaurio,
- Kosteusvaurio homeet ja aktino-bakteerit,
- Laho-sieni,
- Terveyshaitta, tai vakava terveyshaitta,
- Oireilu ja sairastuminen! Jatkuu..........
http://pappasmurffi.nettisivu.org/kv-kosteusvauriot-mista-johtuu/#Yleis_ohjeita_kosteusvauriohome_korjauksiin_
- maalinkeittäjä
kunnolla keitettyä pellavaöljyvernissaa ei saa aimokaa homehtuu
se vasta tosi hölmöä on kun nuija ja tosi nuija painepesurilla taloaan pesee
niin se vaan on - spedekin nauraa
suomeen saatava laki ,että homemaalia ei saa myydä kuin mustan värisenä
ni kato ei home erotu sävystä ,nääs juippi äh ä hää - jaska125
panu ei homehdu! on vitun kallista mutta ei homehdu!
- niin se vaan on
mitkään muovimaalit ei homehdu oli se halvinta tai kalleinta
- homeöljyt keittoon
vaadimme edelleen kunnolla keitettyä vernissaa öljymaaleihimme.
keittäkää niitä homeöljyjänne maalinvalmistajat huom ! - tosi asiaa
meidän talo joka oli pahasti homeessa saneerattiin seuraavasti
home teräsharjattiin puhtaaksi (ei pesu aine tehonnu)
pohjamaalattiin bensalla ohennetulla rostex metallipohjalla (käy puulle) kerta
pintamaalaus panssarimaali 10 l 1 l unica venelakka bensaohennus sekoitus
talo maalattu valkoinen sävyllä ei ole ollut hometta sen koomin
vaihtoehtona helvetin kallis ulkovuorauksen uusiminen - Ajattelemisen aihett
Homeenestoaine on varmaan hyvä bisnes, kun todellisuudessa itiöt pystytään tuhoamaan ainoastaan polttamalla!
..................Homeiden itiöitä on joka paikassa niin luonnossa, kuin rakennuksissa, eikä itse homeitiöistä ole mitään haittaa. Terveys-haittaa homeitiöistä on vain *)suljetussa kosteus-hengittämättömässä, kosteassa rakenteessa-tämän takia kv-homeisia rakenteita ei saa avata ilman suojauksia!!
*)Selite:
”Suljettu tila” tarkoittaa rakennetta, jonka kosteus-hengittävyys on katkaistu kosteus-hengittämättömällä pinnoitteella, jonka kaasun läpäisevyys on alle 50%, maali, muovi, jne!.............................
............................Huomio! Tiedosta ensin tämä:
Rakenteissa home- ja bakteeri-itiöiltä pystytään estämään 100%.sti ainoastaan kosteus!....................
Esimerkiksi kun teet ulkoverhouksen ja teet ulkoverhouksen alle TOIMIVAN ILMANVAIHDON, niin on aivan sama maalaat Tikkurilan, Teknoksen, Jne, Jne maalilla!!
http://maitohappobakteeri.omasivu.fi/?page_id=98- näin on !
Valitettavasti kaikki homeongelmat ovat monen tekijän summa, ensinnäkin ennen puutavara myrkytettiin moneen kertaan, ennen kuin se oli kuluttajan käytössä, nykyään Eu kieltää tämän ja puu oli talvella kaadettu, nyt kaikki laatupuutavara menee keskieurooppaan ja se kesällä kaadettu huono laatuinen jää meille tänne, (mistä voi sano , että varmana homehtuu )kun emme ole valmiit maksamaan siitä samaa kuin esim. saksalaiset, eli laatu maksaa tässäkin.
Toiseksi puutavaran pitaisi olla maalaamatta vähintää kaksi talvea jotta homeongelma pienenisi ja maalin tarttuvuus paranisi. Kolmanneksi maalin koostumuksesta on poistettu paljon homeenesto ainesosia, mutta aina maalin joukkoon voi itse lisätä sinkkinaftenaattia. Ja neljänneksi ; maalipurkin kyljissä olevat KOSTEUSPROSENTIT TODELLA ON SYYTÄ OTTAA VAKAVASTI JA NOUDATTAA NIITÄ!!!! eli jos näistä ohjeista joku on poikennut niin on turha valittaa minkään maalin kohdalla.
- hooveee1
Onko kenelläkään muulla kokemusta että olisi pohjamaalannut höylähirsitalon alkydiöljymaalilla (Teknoksen Puupohjamaali) ja vetänyt sen päälle Wintexiä? Meikäläisellä on, ja niin vuonna 2006 pystytetty ja 2007 maalattu rakennus on ilmeisesti läpimärkä. Erityisesti tuo pohjamaali ei hengitä yhtään vaikka Teknos muuta väittää. Samaa maaliyhdistelmää kuulemma käytetään hirsirakennuksissa edelleen eikä kuulemma koskaan ole tällaista tapahtunut. Olen nyt hionut maalia pois ja pohjamaali on kuin kipsiä. Se ei lähde kuin rälläkällä, pöly vaan lentää ja alta paljastuu märkää puuta. Uskomatonta! Maali on kuin uutta ja seinä sen takana täyttä paskaa. Varokaa! Minulle sanottiin, että pitää vetää tuo pohjamaali, koska höylähirressä ei päämaali muuten pysy. Että pitikin uskoa moista scheissia.
- KariKariKari
Ulkopuolinen maalikerros voi toimia kuin ulkopintaan asetettu höyrysulku. Sisäpuolelta tuleva kosteus jää ulkomaalin taakse, jos ei pääse haihtumaan pois.
Seinien sisäpinnan pintakäsittelyn pitää olln selvästi tiiviimpi kuin ulkopinnan pintakäsittelyn aivan kutan lauta/kyproc rakenteisessa seinässä. Sisäpintaan muovi tai vesihöyryä huonosti läpäisevä paperi ja ulkopintaan huokoinen kuitulevy.
- KariKariKari
Höylähirressä ei pysy mikään maali (sanoi maalikauppias).
Itsellä on kokemusta on alkydiöljymaalista, kalvon muodostavasta kuulotteesta ja tervasta. Kaikki hilseilevät pois kylmän höylähirsimökin eteläseinältä.
Vaikka akryylimaali (lateksi) läpäisee paremmin vesihöyryä kuin perinteinen vanhan ajan öljymaali tai alkydiöljymaali, en usko senkään pysyvän höylähirren pinnassa.
Pintaa voi tietysti koettaa värjätä aineilla, jotka eivät muodosta yhtenäistä kalvoa. Pigmentti suojaa puuta valolta mutta ei vedeltä. Toistuva kastuminen ja kuivuminen aiheuttaa puupinnan halkeilua.
Nyt olisi markkinarako sahapintaisille hirsille. - Lateksi p.stä
Hirsirakenteet ei kaipaa kalvoa ulkopinnalle. Puun kemiallinen tuhoutuminen on todella hidasta. Uv-säteet syö puuta n.6mm./100v. Jos väriä haluaa kannattaa sävyttää hirret esim. Sävytetyllä peruskyllästeellä. Lateksikalvoja ei missään tapauksessa. T:perinnerakentaja
Ultra ja Vinha eivät homehdu
Olen tehnyt maalarin hommia 27 vuotta ja hometta olen nähnyt 40-50 luvullla rakennetuissa taloissa kuin myös 2000-luvulla rakennetuissa. Kyseessä on kosteuden aiheuttama sienikasvu maalipinnalla jota voi myös homeeksi kutsua. Sitä on yleensä vain talon varjoisalla seinustalla ja räystäiden alla joista aurinko ja tuuli eivät kuivata kosteutta pois riittävän nopeasti vaan pinnat ovat kosteina ympäri vuoden.
Myös talon välittömässä läheisyydessä kasvavat puut edesauttavat homepilkkujen syntyä kun niistä lentävä siitepöly tarttuu seinäpintoihin.Seiniä ei välttämättä tarvitse aina maalata kun pilkkuja esiintyy vaan pesu kloriittia sisältävällä homepesuaineella yleensä riittää.Pesu vaikkapa 3-5 vuoden välein olisi suotavaa.
Akrylaattimaali Ultra on kokemukseni mukaan maali jonka pintaan ei homepilkkuja tule niin helposti kuin tärpättiohenteisten öljymaalien pintaan.
Halvimmat alkydiöljymaalit, kuten Värisilmä tai Teknoksen ulkoseinämaalit ovat alttiita homeelle eivätkä muutenkaan ole mitään laatumaaleja.
Uulamaaleista voisin mainita petrooliöljymaalin josta on myös hyviä kokemuksia. Hometta siihen ei helposti tule mutta toisaalta himmeä pinta kerää likaa herkästi ja vaatii pesua useammin kuin puolihimmeät tai puolikiiltävät pinnat.
Ultran jo mainitsin ja Vinhaa täytyy myös kehua. En ole myöskään nähnyt Vinhalla maalatuissa pinnoissa hometta.Olemme monissa uudiskohteissa pohjamaalanneet ulkovuoripaneelit ennen asennusta hieman ohennetulla Vinhalla ja toiseen kertaan seinässä ohentamattomalla Vinhalla. Koskaan ei ole ollut mitään ongelmia kun näin on menetelty. Samoin on tehty kun on käytetty Ultraa.
Pitää aina muistaa että maalausolosuhteet ovat hyvät, eli ei maalata sateella eikä silloin kun ilman suhteellinen kosteus on korkealla.Lautojen pitää olla kuivia ja esimerkiksi kun seinäpinnat pestään niin annetaan niiden rauhassa kuivua pari vuorokautta.Sen verran vielä sanoisin että maalipinnalla olevat homepilkut ovat lähinnä esteettinen ongelma eivätkä ne mädännytä koko taloa.- Shittiä möivät
Teknoksen maaleista en tiedä, mutta meidän talo on maalattu Tikkurilan Teho "maalilla" se on nyt kauttaaltaan homeessa!!! Elkää hyvät rakentajat/remontoijat ikinä sortuko kyseisen maalin käyttöön.
- Teknos Willa homehtu
Teknoksen Willalla maalasimme vuonna 2002-2003 suuren omakotitalon, autotallin ja aitan. Kyseinen "öljymaali" on ollut aivan surkeaa. Pinnat ovat täynnä mustaa homepistettä. Vaikka peset homepesuaineilla, niin seuraavana vuonna seinät ovat aivan samanlaisia.....ei niitä kukaan jaksa pestä jatkuvasti. Lisäksi maali on hilseillyt ja siitä on pudonnut "lastuja" eli laali ei pysy edes seinissä kunnolla. Talomme on sisätiloissa tehty talotehtaan paketti ja maalaamiset on tehty hyvissä oloissa ja oikein. Ko. kesät olivat kuivia ja kosteusprosentit olivat alhaisia. teknoksen Willa "öljymaali" olisi lisäksi erittäin kallista, olisi luullut saavan laatua, mutta sai vain mahdottomasti vaivaa......korjausmaalauksia on saanut tehdä viimeiset 7 kesää. EN IKINÄ OSTA ENÄÄN TEKNOKSEN TUOTTEITA ! Home on tosiaan maalin pinnalla, ei sen alla, mutta se on tosi tiukassa eli poispeseminen on työlästä. Millä maalilla kannattaisi maalata seuraavaksi ? Ongelmamme alkoivat vuonna 2005.....Teknos ei ala millekkään, reklamaatio ei auttanut ja oikeuteen ei ole vara mennä !
- målar
Katso alla oleva postaus.
Fintex petrooliöljymaali.
Nyt 10 vuotta ollut kestotestissä, enkä ole pessyt tai puunannut seinää kertaakaan.
Maalattu kertaalleen ja seuraavan kerran oletan että ehkä 30-vuoden päästä maalaan uudelleen. Tai voi olla että se on silloinkin niin hyvässä kunnossa ettei tarvitse sitä tehdä.
Suurin osa maalausvirheistä tehdään kun sitä maalia ei sekoiteta kunnolla. Sillä puutikulla on ihan turha vispata sitä maalia. Ota akkuporakone ja siihen maalivispilä ja sekoita etten maalausta ja aina maalauksen aikana, tunnin välein että kaikki aineet sekoittuvat keskenään.
Ja suti on ainoa oikea väline maalaamiseen, siis jos omaa taloa maalaat. Ammattilainen käyttää herkästi telaakin, mikä on heidän kannalta ymmärrettävää. Työ nopeutuu, mutta laatu laskee. - daadaa
Aloittajan viestihän oli, että hän maalasi täysin uuteen ja kuivaan puupintaan- ja pian oli homeessa.
Sepäs se, kun se uusi ja kuiva puupinta ei olekkaan ulkokäyttöön sopivaa, paremminkin puusepän käyttöön, on kyllä kuivaa ja kauniin valkoista, mutta ulos vietynä toimii, kuin kuiva pesusieni.
Ehkä joku biologi osaisi asian selittää paremmin, olen itse vain todennut puutavaraa sahaillessani, kun juuri sahattu lauta taapeloidaan, elikkä kuivataan ulkona sateelta suojattuna 2-3 vuotta, niin saadaan homehtumatonta ym. levän kasvusta vapaata puutavaraa, jossa ei maali homehdu, puussa tapahtuu siis jotain muutoksia, kovettumista ym. (liekö solutasolla) niin, että puu muodostaa suojan itselleen.
jos maalataan ruostunutta metallia, niin kohta on ruoste tullut maalista läpi, syytetäänkö silloin maalia? Itse ainakin käsitän asian metallin- ja puun suhteen samanlaisena. - Evp. maalari
Olisiko mahdollisesti käynyt niin että kyseinen maali EI ollut tarkoitettu ULKO käyttöön vaan ainoastaan sisä maaliksi. Siltä tuo vaikuttaa.
- Maalaus
Nordica Eko, Teknos ja Vinha, Tikkurila. Niistä 13 vuoden kokemukset, maalattuja neliöitä ulkokäyttöön kymmeniä tuhansia, eikä reklamaatioita paljon yhtään(toki kiireessä aina välillä tulee virheitä, liian ohuesti maalia, liian kosteaa lautaa tms.). Muita maaleja kokeillut ja joskus pakon(asiakkaan tai arkkitehdin vaatimuksesta) edessä ollut pakko käyttää jotain muuta, kuten öljymaaleja tms. mutta niistä tuli vain harmia, mm. homehtuivat....
- fadfadf
Telallako maalailet :) Itse hylkäsin "ammattilaisen" tarjouksen kun kertoi että telalla maalaa ja pensselillä panelien raot.
- Maalari79
On tullut maalattua telalla vuosien varrella joitakin tuhansia neliöitä ulkopintaa, eikä juurikaan valituksia ole tullut. Toki ajan kuluessa väistämättä tulee.
Idea onkin siinä, ainakin itselläni, että telalla levitetään maali seinään, pensselillä tietysti maali "hangataan" kiinni seinään, jolloin myös maalipinta tasoittuu. Ei siis jätetä telapinnalle joka on ulkoseinässä hirveän näköinenkin.
- Maalia pintaan
Osaisikohan joku kertoa, että miten hyvin talon ulkopinnasta (lautaverhous) täytyy saada pois siihen tullut mustapilkkuhome tms? Talo maalattiin aikoinaa öljymaalilla ja se on hyvin kiinni vieläkin suurimmaksi osaksi, joten vanhaa maalia ei varmaan muuten tarvitse hioa pois?
- vainparastajatkossak
Virtasen maalitehtaan maalilla olen jo useana vuotena maalaillut rakennuksia. Hometta ei ole ilmestynyt ja pinta pysynyt parempana kuin samalla alueella samaan aikaan lateksilla maalatut talot. Ne pitäisi jo uudestaan maalata mikäli siistinä haluaisi pitää
- mummu2
1900 luvun alussa jollain mönjätty ja myöhempinä vuosina jollain maalattu talon pinta hiekkapuhallettiin 17 vuotta sitten. Pälle maalattiin Teknoksen Ainolaa. Nyt kolme kesää on ihmetelty vihreää hometta jota on seinälautoihin ilmestynyt. Itse olemme pitäneet syynä lehtipuita, kosteutta ja ylitse vuotavia vesirännejä. Viime kesänä pesimme (ikävä kyllä) alaosan painepesurilla ja mäntysuopalaimennoksella ja huutelimme pinnan pesun jälkeen.Kyllä kirkastui. Nyt onneksi on alaosa vielä hyvän näköinen mutta yläosa on vielä pesemättä (talo on 2 1/2 kerroksinen, joten korkean paikan kammo on iskenyt.) Tätä palstaa lukiessani ajattelin että varmaan Kloriitti olisi tosiaankin ollut parempaa pesuainetta, koska mäntysuopa on aika luoononmukaista joka saattaa ottaa uutta homeitiötä vastaan. Haaveilen myös uutta maalia pintaan, mutta en tiedä miten teen tuon talon vihreän yläosan kanssa, kun luin palstalta että homeenestoa on vähennetty maaleissa joten sitä ei oikein sovi jättää uuden maalin allekkaan. Ja maalaritkin ovat vielä kateissa.
- Ratkaisu on yksinker
Jatkossa sitten laittakaapa loraus tästä purkista:
http://www.kirjovarit.fi/data/Etik_TEKSTI_BORACOL_20_Rh.pdf
jos maalaatte talonne vesiohenteisella lateksilla.
Lakkaa paska homehtumasta.
Tietysti olisi optimi, jos nuo mömmöt olisivat siellä maalissa jo valmistajan toimesta kuten entivanhaan oli. Vaan kiitos näiden EUvosto ympäristöhöpötysten, joutuu nykyään myrkyt itse lisäämään, jotta maalit säilyis kunnossa. - voi taivas
Maalatkaa vaan vaikka huulipunalla ne märät ulkoverhouksenne niin totta vitussa homehtuu vaikka tiiliseinäkin. Harvemmin on maalin vika tuo home...pässit.
Tarpeeksi kuiva lauta kun on ja teknoksen nordica eko niin ei tartte 15:een vuoteen maalata.
Kun sieltä talotehtaalta saatte ne puolimärkivät elementtinne pystyyn pohjamaalattuna niin vasta seuraavana kesänä kannattaa maalata välillä touko-kesäkuu. - kiinni on
Kolme vuotta sitten maalattu nordica ecolla teollisesti pohjamaalatulle pinnalle. (elementtitalo)
Harmaa pohjamaali oli kostean ja pitkän syksyn jälkeen paikoittain melko tumma homeesta.
Pahimmat kohdat harjasin ja maali päälle kahteen kertaan. Maalaus suoritettiin touko-kesäkuun aikana.
Pilkkuakaan hometta ei tähänpäivään mennessä. - Meillä
Teknoksen lateksia erehdyttiin laittamaan yhden piharakennuksen seiniin...ei ole komehtunut (paitsi vähän) mutta hilseilee paloina pois...
- Kemiläinen812
Millä suosittelette maalata kelopuutolpat, 2 ulko-ovea, ja autotallin oven? Nordica eko? Vinha?
- Anonyymi
Maalasimme Teknos Panu vesiohenteisella maalilla uuden talomme v 2004 kahteen kertaan elokuussa. Väri on kaunis ketainen ja runsaasti valkoista koristelaudoitusta. Missään talossa ei näy lainkaan homepilkkuja, ei keltaisessa eikä valkoisessa. Eikä todellakaan ole vailla mitään uusintamaalausta etuterassin valkoista käsikaidetta lukuunottamata, joka on hiukan kulunut. Aikaa on siis kulunut 19 v. Meillä ainakin on hyvät maalit olleet.
- Anonyymi
Miksi maalasit kahteen kertaan? Oikealla maalilla kerta riittää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi maalasit kahteen kertaan? Oikealla maalilla kerta riittää.
Kyllä sulla on nyt puurot ja vellit sekassiin, kyllä nääin on että jos on pohjamaalattua kuten yleensä on maalia maalataan vähintäänkin 2 kerrosta, eli kyllä sä oot pihalla kuin KATUHARJA. 😂😂😂👍
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä sulla on nyt puurot ja vellit sekassiin, kyllä nääin on että jos on pohjamaalattua kuten yleensä on maalia maalataan vähintäänkin 2 kerrosta, eli kyllä sä oot pihalla kuin KATUHARJA. 😂😂😂👍
Lateksia pitää vetää pintaan monta kertaa koska se on vesimaali. Oikea öljymaali on eri asia.
- Anonyymi
Vanha ketju, mutta omalta kohdalta ainakaan Teknoksen vastuu virheistä ei täytä mitään kriteerejä.
Otin yhteyttä Teknokseen maaliasiassa, jossa virhe on yksiselitteisesti tuotteessa.
Ensin vastattiin, että ko. asiasta vastaava henkilö ottaa ensi viikolla yhteyttä. Ei kuulunut mitään pariin viikkoon ja kysyin asiaa uudelleen.
Ilmeni, että Teknoksella on vaikeisiin ja mahdollisesti hyvinkin kalliisiin reklamaatioihin hyvin selkeä strategia: Hiljaisuus, ei vastata mitään.
Tietääpähän ainakin, että minkä firman tuotteita välttää vastaisuudessa.- Anonyymi
Tere, ainakaan nordica eko maalissa ei tuota ongelmaa ole minulla ollut, 10v sit maalasin terassin kaikki puuost valkoisiksi nyt korjaus maalasin kerran kaikki pinnat, jumalaton kiilto, 😎 helppo pyyhkäistä pesuaine rätillä siitepölyt ja grilli rasvat, olen paljon 40v aikana maalannut kyllä öljymaali löysi voittajansa,eikä haise liuottimet. 😁🧐👍
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tere, ainakaan nordica eko maalissa ei tuota ongelmaa ole minulla ollut, 10v sit maalasin terassin kaikki puuost valkoisiksi nyt korjaus maalasin kerran kaikki pinnat, jumalaton kiilto, 😎 helppo pyyhkäistä pesuaine rätillä siitepölyt ja grilli rasvat, olen paljon 40v aikana maalannut kyllä öljymaali löysi voittajansa,eikä haise liuottimet. 😁🧐👍
Käsittämätön kiilto maalissa, 5vuotta terassin kaiteissa ja tosiaan pesuaine pyyhkeellä lika pois, jatkossakin samaa käytän. 👍
- Anonyymi
Parasta maalia mitä on aikoihin öljy maalin jälkeen keksitty.
- Anonyymi
Uulan petrooliöljymaalilla maalatussa homepilkkuja, mutta lähteävät kun pesee. Vituttaa silti.
Koska maali lohkeillut, niin maalaan testimielessä yhden seinän TEHO-alkydimaalilla, johon lisään jotakin tosi myrkyllistä homeenestoainetta. - Anonyymi
Mikä niistä kymmenistä Teknoksen maaleista?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123760MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar761980Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421608Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin831267Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671077Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331018Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214898Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60873- 171844
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3788