Varoitus

Kävimme manikyyrissä Paradisessa a`14 euroa tänään.
Myöhemmin samana päivänä myös tuttavamme olivat siellä, ja sanoivat, että ikkunassa oli ollut ilmoitus, että juuri tänään manikyyrin hinta oli 12 euroa! Kun emme olleet huomanneet tarjousta, niin eivät myöskään antaneet meille tarjoushintaa.Että sellaisat kusetusta siellä!
123046
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

..yhtä suurta kuplaa ja kusetusta. Minä en ole muutamalla sinne suuntautunella matkallani törmännyt ensimmäiseenkään ystävälliseen ihmiseen. Palvelu, menet sitten ihan minne tahansa on ala-arvoista. Ruoka on siedettävää, mutta esim. viini ravintolassa törkeän huonoa.

Ja koko ajan saat olla tarkkana milloin eestipoika tulee ja nappaa rahat. Vaikka selvin päin kävelee kaupungilla, voi tulla ryöstetyksi ja hakatuksi ihan tosta vaan.

Summa summarum.. käyn manikyyrini ja kasvohoitoni iloisesti Suomessa. Maksan mielelläni täkäläiset hinnat, koska rahojani en Viroon halua kantaa. Enkä sinne mene, edes maksusta. Oikeasti puistattava paikka.

Äänestä
  • ...siellä ei voi luottaa mihinkään. Toista vuotta
    sitten sisarelta vietiin lompakko ja tietysti
    rahat. Minulla ne oli piilossa eri taskuissa ja
    kaulapussissa vyötäröllä housun sisäpuolella.
    Sieltä eivät osanneet tulla etsimään!!!

    Äänestä

  • "Minä en ole muutamalla sinne suuntautunella matkallani törmännyt ensimmäiseenkään ystävälliseen ihmiseen. Palvelu, menet sitten ihan minne tahansa on ala-arvoista. Ruoka on siedettävää, mutta esim. viini ravintolassa törkeän huonoa."

    Olen muutaman viime vuoden käynyt useita kertoja Virossa - sekä työmatkoilla että lomailemassa, myös muualla kuin Tallinnassa. Ystävällisiä ihmisiä olen tavannut joka reissulla ja epäystävällisiä (tai muuten vaan välinpitämättömiä) vain jossain Prisman kassalla. Hyvää ruokaakin olen saanut enimmäkseen, kun en ole valinnut sitä kaikkein halvinta ruokapaikkaa vaan astetta laadukkaamman. Ja se viinin laatuhan riippuu siitä, valitseeko ravintolan halvimman bulkkiviinin vai jotain pullotavaraa.

    "Ja koko ajan saat olla tarkkana milloin eestipoika tulee ja nappaa rahat. Vaikka selvin päin kävelee kaupungilla, voi tulla ryöstetyksi ja hakatuksi ihan tosta vaan."

    Mitään tuollaisia ongelmia ei minulla, perheelläni tai tuttavillani ole ollut. On ollut aivan yhtä turvallista liikkua (ja olen joskun myöhään illalla tai yöllä ollut pienessä hiprakassakin) eikä mitään ole edes yritetty viedä. Itse asiassa samalla tavalla ja saalla riskillä voisin tulla ryöstetyksi siinä Suomen suurimassa satamakaupungissa, josta laivat Tallinnaan lähtevät.

    Pidän kaiken kaikkiaan huuhaana esittämiäsi väitteitä!

    Äänestä

  • jopas olet vaativa asiakas, meille ei ole koskaan sattunut mitään negaa matkoilla, ystävällisiä on oltu, enpä heitä nenänvartta pitkin katselekkaan, ruoka on ollut hyvää joissain paikoissa erinomaista, viineistä en sano mitään kun en käytä, mutta valikoimaa näkyy riittävän, on hoidettu kroppaa ja kasvoja , jalkoja , käsiä ja jos mitä , pelkkää hyvää sanottavaa, käyntikertoja on kymmeniä .

    Äänestä

  • useemmin Virossa käynyt kirjoitti:

    "Minä en ole muutamalla sinne suuntautunella matkallani törmännyt ensimmäiseenkään ystävälliseen ihmiseen. Palvelu, menet sitten ihan minne tahansa on ala-arvoista. Ruoka on siedettävää, mutta esim. viini ravintolassa törkeän huonoa."

    Olen muutaman viime vuoden käynyt useita kertoja Virossa - sekä työmatkoilla että lomailemassa, myös muualla kuin Tallinnassa. Ystävällisiä ihmisiä olen tavannut joka reissulla ja epäystävällisiä (tai muuten vaan välinpitämättömiä) vain jossain Prisman kassalla. Hyvää ruokaakin olen saanut enimmäkseen, kun en ole valinnut sitä kaikkein halvinta ruokapaikkaa vaan astetta laadukkaamman. Ja se viinin laatuhan riippuu siitä, valitseeko ravintolan halvimman bulkkiviinin vai jotain pullotavaraa.

    "Ja koko ajan saat olla tarkkana milloin eestipoika tulee ja nappaa rahat. Vaikka selvin päin kävelee kaupungilla, voi tulla ryöstetyksi ja hakatuksi ihan tosta vaan."

    Mitään tuollaisia ongelmia ei minulla, perheelläni tai tuttavillani ole ollut. On ollut aivan yhtä turvallista liikkua (ja olen joskun myöhään illalla tai yöllä ollut pienessä hiprakassakin) eikä mitään ole edes yritetty viedä. Itse asiassa samalla tavalla ja saalla riskillä voisin tulla ryöstetyksi siinä Suomen suurimassa satamakaupungissa, josta laivat Tallinnaan lähtevät.

    Pidän kaiken kaikkiaan huuhaana esittämiäsi väitteitä!

    Sinne vaan, työ- tai lomamatkalle. Ihan peestä kuitenkin on koko paikka ja kuten sanottu kannan rahani mieluiten vaikka kotimaahan tai sitten ihan jonnekin muualle.

    Äänestä

  • mutta sinne en mene kirjoitti:

    Sinne vaan, työ- tai lomamatkalle. Ihan peestä kuitenkin on koko paikka ja kuten sanottu kannan rahani mieluiten vaikka kotimaahan tai sitten ihan jonnekin muualle.

    vanha känttyrä änkyrä pysyykin Suomessa! Ei sinua tänne eurooppaan kaivatakaan:)

    Äänestä

  • menossa kirjoitti:

    jopas olet vaativa asiakas, meille ei ole koskaan sattunut mitään negaa matkoilla, ystävällisiä on oltu, enpä heitä nenänvartta pitkin katselekkaan, ruoka on ollut hyvää joissain paikoissa erinomaista, viineistä en sano mitään kun en käytä, mutta valikoimaa näkyy riittävän, on hoidettu kroppaa ja kasvoja , jalkoja , käsiä ja jos mitä , pelkkää hyvää sanottavaa, käyntikertoja on kymmeniä .

    aina saanut hyvää palvelua ja ruoka ollut joka paikassa hyvää.
    Mielestäni siellä Tallinnassa saa parempaa palvelua kuin täällä suomessa.Hymy herkemmässä ja muutenkin virolaiset ovat enemmän ulospäinsuuntautuvia kuin me suomalaiset.
    Kymmeniä kertoja siellä käynyt ja vieläkin sinne palaan aina silloin tällöin.

    Vielä kun suomalaiset oppisivat samanlaisen kohteliaisuuden liikenteessä niin täällä Helsingissäkin olisi paljon turvallisempaa kävellä. Siellä annetaan aina tietä katua ylittävälle, mitä täällä helsingissä ainakin saa odottaa ikuisuuden.

    Äänestä

  • oiuytre kirjoitti:

    jo vuodesta 94 joka toinen viikko ja kokemuksia ja kielitaitoa karttuu sekä Ihka Ystäviä.
    Pätee "ei tupata , jos ei tykätä, huonolla itsetunnolla meinaan ".

    Äänestä

  • tyytyväinen matkaaja kirjoitti:

    jo vuodesta 94 joka toinen viikko ja kokemuksia ja kielitaitoa karttuu sekä Ihka Ystäviä.
    Pätee "ei tupata , jos ei tykätä, huonolla itsetunnolla meinaan ".

    aika palikoita olette jos väitätte esim. Viron(Tallinnan) liikenettä fiksummaksi kuin Suomen. Asia on täysin päinvastoin. Molemmat lienevät vierailleet naapurissa kymmeniä kertoja web-kameran kautta. Viron liikenteessä ja palvelukulttuurissa vallitsee ja villitsee vielä neuvostoaikainen syväänjuurtunut kulttuuri. Se ei lähde pois pariin sukupolveen.

    Äänestä

  • oiuytre kirjoitti:

    aina saanut hyvää palvelua ja ruoka ollut joka paikassa hyvää.
    Mielestäni siellä Tallinnassa saa parempaa palvelua kuin täällä suomessa.Hymy herkemmässä ja muutenkin virolaiset ovat enemmän ulospäinsuuntautuvia kuin me suomalaiset.
    Kymmeniä kertoja siellä käynyt ja vieläkin sinne palaan aina silloin tällöin.

    Vielä kun suomalaiset oppisivat samanlaisen kohteliaisuuden liikenteessä niin täällä Helsingissäkin olisi paljon turvallisempaa kävellä. Siellä annetaan aina tietä katua ylittävälle, mitä täällä helsingissä ainakin saa odottaa ikuisuuden.

    liikenteessä? Oletko koskaan käynyt tai ainakaan oleskellut pidemmän aikaa ja poistunut satamasta tai vanhastakaupungista?Kyllä se liikennekulttuuri on siellä todella kamala,sen myöntävät virolaiset itsekkin,heidän viranomaisista puhumattakaan.
    Nimim.Monta kertaa läheltä piti.

    Äänestä

että hullu ei ole se joka pyytää vaan se joka maksaa, elikkä opetelkaa tinkimään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Sadamamarket Paradisesta kirjoitti:

Kävimme manikyyrissä Paradisessa a`14 euroa tänään.
Myöhemmin samana päivänä myös tuttavamme olivat siellä, ja sanoivat, että ikkunassa oli ollut ilmoitus, että juuri tänään manikyyrin hinta oli 12 euroa! Kun emme olleet huomanneet tarjousta, niin eivät myöskään antaneet meille tarjoushintaa.Että sellaisat kusetusta siellä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu