Lääkäriin

Varasin ajan yksityiselle lääkärille. Kehoitan kaikkia muitakin miehiä ikäänkatsomatta menettelemään samoin. Itselläni työ ja muu stressi on aiheuttanut ongelmia erektioon. Aamulla kyllä jömpöttää ja silloin kun mamma ei halua, mutta niinkuin tiedätte perheellinen ei voi harrastaa aina silloin kun vehje niin sanoo. Nykyään on hienoa asia että erektiohäiriö pystytään hoitamaan menestyksekkäästi. Aikaisemmilla sukupolvilla ei tällaista mahdollisuutta ollut. Nyt vaan rohkeasti lääkärille ja niin on yksi murhe pois päiväjärjestyksestä.
3987
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Minulle soittaa tänään lekuri ja sanon sille että kirjotahan semmonen resepti, että keulii vaikka jännittäskin ja stressais. EPäonnistumisen kierre on paha, vaikka kuinka yrittäisi aivoille vakuuttaa.

Äänestä

sen tarvii olla yksityinen,työpaikkalääkäriltä saa reseptin ilmaiseksi

Äänestä
  • Ja minä kävin ihan terveyskeskuksessa. Reseptin sai melko helposti kun sanoi että "mulla on tällaista ollut ennenkin ja tää on toiminut hyvin". Siitäkin huolimatta ettei ulkomaalainen naispuolinen lääkäri edes tiennyt että on olemassa jotain muitakin kuin voidemaisia erektiolääkkeitä, ja jouduin kirjoittamaan paperille haluamani lääkkeen nimen kun ei sitä muuten osannut koneelta etsiä.

    Melko uskomatonta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nuorimieshenkilö kirjoitti:

Varasin ajan yksityiselle lääkärille. Kehoitan kaikkia muitakin miehiä ikäänkatsomatta menettelemään samoin. Itselläni työ ja muu stressi on aiheuttanut ongelmia erektioon. Aamulla kyllä jömpöttää ja silloin kun mamma ei halua, mutta niinkuin tiedätte perheellinen ei voi harrastaa aina silloin kun vehje niin sanoo. Nykyään on hienoa asia että erektiohäiriö pystytään hoitamaan menestyksekkäästi. Aikaisemmilla sukupolvilla ei tällaista mahdollisuutta ollut. Nyt vaan rohkeasti lääkärille ja niin on yksi murhe pois päiväjärjestyksestä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu