Kannattaako aurinkovoiteet hankkia vasta paikanpäältä ? Taitavat siellä olla halvempia ja saako täältä 50-60 suojakertoimella varustettuja voiteita ?
Nataliin helmikuussa
ensikertalaiset
41013
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Pari vuotta sitten meille jäi tuntuma, että aurinkovoiteet ovat Ponta Negrassa ainakin rantakadun pikkukaupoissa kalliita ovat saattaneet olla hyllyssä auringon paahteessa, joten laatu on saattanut kärsiä. Jos viitsit lähteä isoihin marketteihin Natalin keskustaan, n. 10 km, tilanne saattaa olla toinen. Suomestakin saa 50 suojakertoimen rasvoja.
Kannattaa ostaa vasta paikanpäältä apteekista, itse käytin 70 suojakerrointa. Apteekista saa laadukkaita voiteita.
Aurinkovoiteet ovat aika lailla samoissa hinnoissa siellä kuin täällä. Kummassakin maassa löydät apteekista voiteet isoimmilla kertoimilla.
heippa tulimme juuri elien natalista olimme toisen kerran ja osta paikan päältä on halvempaa kuin suomessa, edessäni on juuri yksi pullo ja hinta on 30 realia 50 kertoimella ateekista ostettua, farmacia, niin voit verrata suomen apteekin 50 kerrointen hintaa on kyllä eroa. uv suoja-aine tehdään kotkassa joka lähetetään ympäri maailmaa joten on aivan turvallista. emme ole koskaan palaneet vaikka blondeja ollaan. ja yli 35 kertoimella ja 70 ei ole hirmuista suoja kerroin eroa. paikalliset laittavat 20.