mitä tekisin?

valmistun parin vkon päästä. haluaisin lapsen, mutta poikaystäväni haluaa odottaa kun hänellä vielä opiskelu kesken. itse olisin valmis, tulevaisuus selvä jne. millä saisin ajatuksen lapsesta pois mielestä ainakin vähäksi aikaa?
12711
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

ei sitä saa millään pois.. olen huomannut sen.. Itse olisi tarkoitus valmistua 2008 joulukuussa (poikaystävä tössä) mutta tällä hetkellä on tarkoitus pitää vuosi väliä jos vain tärppää.. Hankimme viime kesänä koiran pennun kuume meni vähäksi aikaa ohi siksi aikaa kunnen pentu oli hiukan jo kasvanut ja oppinut sisäsiistiksi mutta sitten vauva kuume iski 10 kertaa pahempana ja nyt olisi tarkoitus ruveta huhtikuussa koittamaan jos vaikka nappaisi..

Äänestä

hyvä motivaatio. eli sen hankkiminen

Äänestä

on työpaikka ja muutenkin asiat kunnossa. tietysti rahaahan voisi nuorella olla enemmän, mut tuskin se poikkeaa muista. eläimiä ei voida oikeen hankkia kun lähipiirissä niin paljon allergisia.
välillä käyny mielessä suoraan sanottuna miehen vaihto mut siitähän se vasta tila kohenis - päinvastoin.

Äänestä
  • On toivottavaa, että poikaystäväsi ei omasta puolestaan mieti tyttöystävän vaihtoa siksi että tämä koko ajan painostaa lapsen hankkimisen suhteen. Ei millään pahalla, mutta tuo miehen vaihto kommentti on todella kylmä, tyhmä ja lapsellinen. Poikaystäväsi ei varmasti tykkäisi hyvää.

    Äänestä

Miten tulevaisuus voi olla selvä? Eihän sitä tiedä mitä tapahtuu. Entä jos tulee maailmanloppu 21.12.2012?

No, se meni nyt vähän asian vierestä kuitenkin kun ei ole kyse ainoastaan sinusta.

Poikaystävää et voi pakottaa, joten anna ajatuksen muhia hänen päässään. Hän on valmis sitten kun on!

Jos alkaisitte vaikka häitä suunnittelemaan? ;) Siihen sais aikaa hyvin kulumaan.

Äänestä
  • lasta hankkimaan tähän pahaan maailmaan. Muutenkin kärsitään ylikansoituksesta, että vielä lisää pitäisi saada. Nykymenolla tulee joku saakelin ydinsota kuitenkin parinkymmenen vuoden sisään ja loppuu koko paska siihen. Että eikun lapsia hankkimaan.

    Äänestä

  • parasite lost kirjoitti:

    lasta hankkimaan tähän pahaan maailmaan. Muutenkin kärsitään ylikansoituksesta, että vielä lisää pitäisi saada. Nykymenolla tulee joku saakelin ydinsota kuitenkin parinkymmenen vuoden sisään ja loppuu koko paska siihen. Että eikun lapsia hankkimaan.

    mäkä mäkä, kun ei tule lasta ihan heti kun haluaisi.

    Maailmassa on huomattavasti pahempiakin ongelmia ja ihmettelen, miten noin mitättömistä asioista hermostuvat ihmiset USKALTAVAT hankkia jälkikasvua.

    Äänestä

Miten kukaan voi ajatella niin kyynisesti, että lapsia ei voisi hankkia koska maailmanloppu tulee kuitenkin tai blaa blaa blaa?! Kukaan ei voi tietää sitä. Parasta huolehtia vain omalta osaltaan parhaan mahdollisuuden tulevaisuuden rakentamisesta. Ei lapsia voi jättää hankkimatta tollasen takia.
Alkuperäiselle kirjoittajalle voisin sanoa, että oletko ihan varmasti keskustellut poikaystäväsi kanssa asiasta, vai pelkästään miettinyt sitä omassa mielessäsi ja tulkinnut esim. hänen hiljaisuuttaan siten ettei hän muka koskaan halua lapsia? Miehen vaihto ei tosiaan auta mitään, uskon että poikaystäväsi tuntisi olonsa pahaksi jos näkisi tekstisi. Hän pitäisi sinua kylmänä ihmisenä, joka ei välitä hänestä ja hänen tunteistaan yhtään.Pelkästään lapsi heti tänne nyt. eikä hetken päästä. On hyvin mahdollista että poikaystäväsi miettii asioita hyvin monelta kantilta, eikä haluaisi tuottaa sinulle pettymystä. Aika voi tehdä ihmeitä. Ei hän ole kieltäytynyt, ainoastaan sanonut että ei vielä. Jos ymmmärsin oikein. Anna hänelle mahdollisuus, ei kannata olla liian kärsimätön.

Äänestä

Tosi idiootteja osa noista vastauksista! Heille lisääntyminen on ilmeisesti jonkinlainen ongelma ja ovat katkeria kun jotkut tässä maailmassa haluavat ja saavat pienokaisia.

Vauvakuume saa olla ja lapsia pitää "tehdä" jos siltä tuntuu!

Turha tuollaisia asioita on ajatella, että jos maailman loppu tulee. Kukaan ei voi sellaista varmaksia sanoa... Siispä, pitää nauttia elämästä eikä takertua tuollaiseen asiaan.

KAIKKI NAISET VAIN LAPSIA TEKEMÄÄN ;)

Äänestä
  • KAIKKI NAISET VAIN EHKÄISYÄ KÄYTTÄMÄÄN ;) ;D

    :) :) :)

    Äänestä

  • hallussa :D :D kirjoitti:

    KAIKKI NAISET VAIN EHKÄISYÄ KÄYTTÄMÄÄN ;) ;D

    :) :) :)

    voi edes ihmisiksi sanoa, jotka ajattelevat ettei lapsia kannata hommata, koska maailmanloppu voi tulla vaikkapa 5-vuoden kuluttua.

    Jos mielenne tekee ostaa vaikka digiboxi tai kannettava tietokone lukuunottamatta taulutelkkaria, niin varmasti ajattelette siinäkin kohtaa, että höh, turha juttu kun maailmanloppu voi tulla ihan justiinsa!!

    Teidän tuonkaltaisten olioitten kannattaa pysytellä ihan vain neljän seinän sisällä pimeässä, ihan yksinään ja odotella maailmanloppua. Voihan se vielä tullakin jos oikein toivotte.

    Äänestä

Itselläni on ollut vauvakuume pitkään. Elämäntilanteeni olisi nyt sellainen, että voisin lapsen hankkia (vaikkakin lapsia saadaan ei hankita). Vakityö molemmilla, opiskelut takana, oma asunto, nuoruuden menot koettu...

Mieheni ei halua lasta. Ei ainakaan nyt. Hän ei myöskään ole suostunut sanomaan, milloin tämä asia voisi olla ajankohtaista. Itse tein sen virheen, että monien keskustelujen jälkeen sanoin suutuspäissäni, että "ehkä pitää vaihtaa miestä". Kadun sitä todella, koska se teki ison särön suhteeseemme. Tyhmyydestä ja ajattelemattomuudesta kärsii... Anteeksi olen saanut, mutta pahan mielen se jätti.

En todellakaan suosittele painostavia keskusteluja lapsen saamisesta. Se on niin suuri asia, ettei siihen voi ketään pakottaa. Kerran tai toisen kannattaa asiasta keskustella, mutta tämän jälkeen jättäisin asian siihen. Kyllä toinen kertoo sitten kun on valmis ja oikeasti haluaa lapsen.

Olen päättänyt, etten toistaiseksi tuo asiaa esille. Odotan pari vuotta (lyhyt aika kuitenkin). Eihän tämä kuumeilua poista:) Välillä tuntuu niin, että kirpaisee! Mies oli kuitenkin siä mieltä, että joskus niitä tenavia haluaa.

Ymmärrän kyllä ajatuksesi siitä, että "pitäisikö vaihtaa miestä". Itselläni alkaa kohta ikää olla sen verran, että olisi aika. Viimeksi, kun kävin uusimassa pillerireseptin, gyne sanoi, että "miten olisi lapsentekopillerit":)

Siinä tapauksessa, jos miehesi sanoo ettei ikinä halua lapsia, kannattaa miettiä jatkaako suhdetta vai ei. Miehelläsi on oikeus olla haluamatta lapsia, mutta sinulla on ihan yhtä suuri oikeus haluta ja saada lapsia. Mistä luopua, mistä ei?...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kuumeilija kirjoitti:

valmistun parin vkon päästä. haluaisin lapsen, mutta poikaystäväni haluaa odottaa kun hänellä vielä opiskelu kesken. itse olisin valmis, tulevaisuus selvä jne. millä saisin ajatuksen lapsesta pois mielestä ainakin vähäksi aikaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu