pitäisikö aloittaa keskustelu, millainen on hyvä pennunostaja? yhteistyökyky, ostajan/koiran omistajan velvollisuudet, tms...
pennunostaja
bj +
5979
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
....pitkän elämän.
Kannatetaan. Aina moititaan kasvattajia, mutta ei kiinnitetä lainkaan huomiota millainen on hyvä pennunostaja.
oikeilla nimillä pohtia, on se, kuka antoi leirillä kenelle ja kuka ei kenellekään. ;-o
Koska kasvattajatkin on jo nimeltä mainiten syynätty.
ja noudattaa kasvattajan ohjeita.
Esim. noudattaa niitä ruokintaohjeita edes
sen koiran kasvuajan, eikä viikon päästä pennun hakemisesta vaihda sitä ruokaa Luppaan ja ala antaa sille päivittäin kalanmaksaöljyä tms.
Ihminen joka myös selkeästi hakee kotikoiraa niin
sillä että pennulla onkin kivesvika tai hammaspuutos ei ole heidän elämäänsä mitään merkitystä eikä varmaankaan ole tarvetta vaihtaa sitä pentua uuteen ja alkaa täällä haukkua kasvattajaa.
Aika usein pennunostaja myös lupaa yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista, eli lupaavat kouluttaa koiran ja lähteä kisoihin tai mennä edes siihen BH-kokeeseen, mutta mikään näistä ei toteudu.
Yksi asia myös olisi suotavaa, eli se että pennunostaja olisi myöhemminkin yhteydessä kasvattajaan että kasvattajalla olisi joku haju missä sen koiran suhteen mennään.
Niin ja minä en ole kasvattaja. Vuonna miekka ja kivi hetken hulluudessa kävin silloisen SPL kasvattajakurssin ja hain kennelnimen. Yhtäkään pentua en ole tehnyt, koska totesin että ei ole minun hommaani. Minä en varmaan olisi ikinä löytänyt pennuilleni tarpeeksi hyviä ostajia....
Eikä ole muuta lisättävää,kuin että hyvänä omistajana pidän ihmistä joka huolehtii koirasta kaikin puolin vauvasta vaari ikään asti ja antaa koiralle paljon aikaa ja huomiota eikä jätä sitä naruun istumaan pihalle oravia päivystämään.
Tarjoaa sopivasti koiralle ohjelmaa koko sen elämän ajan ja tarkkailee koiraansa aktiivisesti ja reagoi ajoissa jos näkee muutosta huonompaan esim.terveydessä. Mieluummin kysyy liian usein ammattilaisilta kuten eläinlääkäri yms. kun itseä arvelluttaa,kuin jättää hoitamatta.Tai arvailee.
Liian usein näkee ihmisiä,joiden into koiraan lopahtaa kun se on aikuinen tai vanhus. Tai terveydessä havaitaan ongelmia. Se on koiraa kohtaan todella väärin. Minkä ottaa,hoitaa sen kunnialla loppuun saakka. Ja jos vastuu koirasta yhtään arvelluttaa,niin jättää koiran hankkimatta.