Miten te suhtaudutte ptä käyttävään henkisesti terveeseen ja iloiseen naiseen? Ei tarvitse apua eikä etsi hoitajaa. Onko se ehdoton EI? Miehet sanoisivat, ettei se ainakaan karkaa eikä tee syrjähyppyjä? Entä naiset?
pyörätuoli PT
Merike
182338
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Samalla tapaa kuin niihin, joilla on silmälasit, tekohampaat tai vaikka peruukki...eli niin kuin ihmisiin yleensä suhtaudutaan.
että ok niin kyllähän mäkin sitten, tai itseasiassa se menee niin että kaverina kyllä menee mutta en itse aloittaisi seurustelua. Kuten en aloittaisi seurustelua naisen kanssa jolla on lapsia. Se on katsos lie makuasia tuokin, voiko mielipiteitä niputtaa naiset/miehet?
Minulla on pyörätuolissa istuvia ystäviä, joten asia ei ole minulle mitenkään uusi. Toki ihminen voi istua tuolissa monesta syystä: tetrana eläminen on hankalampaa kuin vain osittain vaikeasti liikkuvana, ms-tauti tuo erilaiset kuviot kuin moni muu asia jne jne.
Itse olin aikoinani heikkonäköinen ja käytin pullonpohjalaseja. Se on jännä miten alkoi flaksi käydä - miehet yrittivät iskeä oikealta ja vasemmalta kun pääsin laseista eroon. En käy lesbopaikoissa enkä homopaikoissa, mutta työkavereiden kanssa heteropaikoissa välillä kylläkin. Kumppani on ollut jo vuosikausia.
Meitä on moneen junaan. Toiset hakevat pinnallisempia asioita seurustelukumppanistaan, kuten ulkonäköä, toiset taas haluavat oikeasti elämänkumppanin ja keskittyvät olennaiseen eli persoonaan ja ihmiseen itseensä. Sama ihminenhän minäkin olen, vaikka en enää käytäkään suuria pullonpohjalaseja.
Onnea seurustelukumppanin hakuun. Kaikki lesbot eivät ole pinnallisia! Kyllä sinäkin sen oikean löydät.
joita käyttäessä silmät näyttää tuplasti isommilta? Ok, se saattaa olla jossain määrin hassun näköistä. Mutta muuten silmälasit kyllä tekevät monesta naisesta vaan seksikkäämmän. Hyvin istuvat, modernit silmälasit saavat aikaan efektin, jota minä ainakaan en voi vastustaa. Moni tavallinen pallonaama muuttuu heti mielenkiintoisen näköiseksi kun laittaa silmälasit nenälleen.
Taidan kyllä olla poikkeus,mutta ihan oikeasti pidän silmälaseja naisella vain "visuaalista mielenkiintoa" kasvattavana asiana. En mitenkään huonona asiana. Mulla taitaa olla kakkulafetissi...Joten ,please, älkää kaikki naiset menkö laserleikkauksiin, älkääkä siirtykö piilolinsseihin. Silmälasit on niin HOT.
Jotkut mm. Hollywood-starathan käyttää 0-vahvuuden laseja ihan vaan siksi, että näyttäisivät älykkäämmiltä ;)
Minulla oli sellaiset -10 lasit, eli ne olivat tosi, tosi paksut, sangatkin olivat käytännön sanelemina paksut, lasit olivat lasia, joten nekin olivat hurjan paksut. Silmät pienenevät hurjasti noiden lasien kanssa.
(muovi ei pysy ehjänä kovin kauan, lasi vaatii painon takia painavat ja vankat kehykset). Luojan kiitos en enää tarvitse niitä.
Voi,auta mua,ole kiltti...
Mulla on myös -10 lasit ja olen kyllästynyt näihin rilleihin ku on NIIN hankalat,muistat varmaan...
Olen googlettanut tietoja eri mahdollisuuksista mut nyt kiinnostais henk.koht kokemukset;missä,paljonko maksoi jne...
KIITOS
Minä olen itse asiassa elänyt sellaisen kanssa pitkään. Ainoa mikä hänellä on on se, että hän tarvitsee apua ja hänen auttamisensa väsyttää minua.
Minulla on kokemus muista vammaisista sellainen, että tulee hiukka vääristynyt persoonallisuus. Liikkuminen kun on rajoitettua niin maailmankuvakin supistuu.
Tunnen pari pyörätuolimenijää ja hieman varauksella suhtaudun ajatukseen seurustelusta..
Nimittäin kun kumpikin tuntuvat olevan vietävän katkeria elämälle ja muille ihmisille oman vammansa vuoksi. Tuskin silti kaikki ovat.
Hieman mietityttää myös se, että miten "aviolliset velvollisuudet" onnistuvat, eli mistä syystä pyörätuolissa istuu. Vaikka raadolliselta kuulostaa, niin onhan seksi silti olennainen osa parisuhdetta. Tietysti jos löytyy korkeamman tason henkinen yhteys kahden ihmisen välillä, niin aika merkityksetöntä seksi enään sitten on.
Muuten sillä ei oikeastaan ole väliä, asunkin jopa sillä tavalla, ettei kulkeminenkaan luokseni ole vaikeaa ym. Henkisiäkään esteitä ei ole, jos nuo aikaisemmin maintsemani asiat olisivat kondiksessa.. Ei se ole ehdoton ei, ainoastaan hieman painokkaampi ehkä.
Voi voi, kuinka tekee pahaa lukea kommentteja joissa tuomitaan katkeruudesta.
Ehdin toimia 8 vuotta avustajana henkilölle, joka istui sähköisessä pyörätuolissa. Hän onneksi tapasi ihanan kumppanin, jolle toisen pyörätuolissa istuminen ei ollut ongelma eikä este avioitumisellekaan.
Mutta: kuljimme me missä tahansa, niin minulta kysyttiin "mitä hän haluaa". Miksi, hyvänen aika sentään, ei kysytä sitä ihmiseltä, joka siinä tuolissa istuu, vaan siltä avustajalta. Mistäs minä tiedän, millä hän haluaa maksaa/haluaako hän muovikassin jne jne. Ja ei, kyse ei ollut yksittäistapauksista vaan ihan säännöstä.
Tällä ihmisellä on yliopistotutkinto, työpaikka ja asiat kunnossa. Mutta ihmetellä täytyy, kuinka tuolissa istuva ihminen ylipäätään voi selvitä henkisesti tasapainoisena tässä ennakkoluulojen täyttämässä maassa? Voisin kirjoittaa kirjan tuosta ajasta, vaan kun en voi, kun olen vaitiolovelvollinen. Mutta, sen minä sanon, että rakkaudella on ihmeellinen voima.
Katkeria ihmisiä löytyy meistä terveistäkin ihan liiankin kanssa. Ja elämäänsä kyllästyneitä, epäkiitollisia ihmisiä, joilla on perusterveys kunnossa, työpaikka, rakkautta ja hyvä sosiaalinen elämä. Ja silti mikään ei tunnu riittävän. Mulle heti kaikki nyt. Tipahtaako pyörätuolissa istuva kumppani tässä vauhdissa pois?
Joka ainoa kerta, kun alkaa ottaa jokin asia päähän, mietin kuinka paljosta voin olla kiitollinen.
Hankkikaa hyvät ihmiset tietoa asioista? Pyörätuolissaistujia on monta sorttia. Kädet voivat toimia moitteetta, samoin suu, vaikka jalat eivät kannakaan. Jos tapaat upean ihmisen, joka istuu tuolissa, tee tuttavuutta ja tutustu.
Seksissä ei tarvita kuin mielikuvitusta. Liikuntarajoite ei ole este seksille. Varsinkin meillä naisilla luulisi olevan myös suurimman osan seksistä ihan korvien välissä. Mielikuvitusta!
Kerroin vain näistä ihmisistä, jotka tunnen. En tuominnut. Olen itse myös toiminut avustajana ja törmännyt samaan ilmiöön; kohdellaan kuin aivokuollutta tai lasta, niinkuin aikuinen ihminen ei osaisi puhua itse puolestaan ym.
Ei se silti poista sitä, että ainakin nämä minun tuntemani (eri syistä pyörätuolissa) ovat ihan suoraan usein jopa vihamielisiä, etukäteen voivottelevat, ottavat marttyyrin aseman, jopa ystävien kesken, vaikkei siihen olisi mitään tarvetta eikä syytä.
Se on raskasta. Tottakai paha olonsa pitää saada purkaa johonkin, mutta jatkuva negatiivinen suhtautuminen ja valittaminen ottaa kuulijankin voimille. Siksi sanoin, että varauksella suhtaudun.. Koska seurustelusuhteessa on vielä lähempänä, kuinka raskasta se sitten on, jos kyseessä on katkeruuden kitkeröittämä ihminen?
Tämä on vain yksi mahdollinen ongelma, enkä sano että kaikki olisivat sellaisia. Tarkoitinkin, että tuosta pitäisi ainakin ottaa selvää ennenkuin suhde voisi mennä pidemmälle.
Kuinkahan moni ihminen on katkera siksi, että on jo epätoivoinen rakkaudettomuuden tunteessaan?
Olen nähnyt ja sivusta seurannut erittäinkin sisäänpäinkääntyneiden ja hyvin perushappamien ihmisten muutosta aurinkoisiksi heidän kohdattuaan ihmisen, joka rakastaa ja jota he itse rakastavat.
Siis ihan oikeasti. Ihminen, joka on perusnegatiivinen ja istuu pyörätuolissa ei ole välttämättä sellainen koko elämäänsä.
Minä tosin olen jo nelikymppinen, eli suhtaudun elämään vuosien kokemuksien ja rikkaan sosiallisen elämän perusteella. Elämääni on aina kuulunut valtava kirjo erilaisia ihmisiä.
Katkeruuden kitkeröittämän ihmisen sisällä voi asua ihana, lempeä ihminen, joka vain odottaa sitä oikeata ihmistä, joka osaa häntä oikealla tavalla lähestyä. Tasa-arvoisesti, kunnioituksella.
Tämä on vain minun elämänasenteeni. Elä ja anna elää. Kunnioita kaikkia. En oleta, että kaikilla on sama asenne, sen näen ihan konkreettisestikin, ettei näin ole.
_ kannattaa pitää mielessä. Oletan, että aloituksessa tarkoitetaan rakkaussuhteen mahdollisuutta. Joka ainoa hakee kumppaniksi mieleistään ihmistä. Ihmistä, johon rakastuu jostain syystä ja jolla on niitä ominaisuuksia, joista pitää. Eri ihmiset pitävät eri asioista, onneksi siinä on aika valtaisa kirjo, joten mahdollisuuksia on moneen lähtöön. Myös rakastumisen kohteen on pystyttävä antamaan itsestään sellaista, mitä toinen tarvitsee. Tämä on realiteetti, ja suhteen onnistumisen perusedellytys.
Kyse on hyvin yksilöllisestä asiasta, rakkaudesta, rakastamisesta. Ei laupeudesta, hyväntekeväisyydestä, nöyryydestä, uhrautumisesta tms. Pyörätuolilla liikkuvaan voi vallan hyvin rakastua, mutta silloin onkin kyse rakkaudesta, oikeanlaisesta syystä olla yhdessä puolisoina.
Vammaiset ovat täysiä, kokonaisia ihania ihmisiä siinä kuin terveemmätkin, hyvine ja huonoine puolineen. On järkyttävää puhua heille heidän ohitseen, tai säälitellä tunteisiin vetoavasti. Tilanteet ovat mitä ovat, mutta niissä voi saavuttaa paljon elämää rikastavaa. Ympäristön asenteilla on iso merkitys, oletan, että mitä normaalimmin suhtaudutaan, sen parempi.
Sinulla ei vaan näytä ymmärrys pelaavan.
Sanoin: Puhun heistä, kenet tunnen. Olen muodostanut käsitykseni heidän perusteella.
Sanon myös: Välttämättä kaikki eivät ole samanlaisia.
Mikä sua vaivaa? Eivät vammaiset myöskään (yleensä) kaipaa säälistä erilaista kohtelua. Samat kriteerit kaikille.
Minulla on hyvä ystävä, joka on pyörätuolissa. Hänen huono puolensa on katkeruus! Mitä sitten? Kaikkia en tunne, varmasti on iloisia, naama pepsodentillä eteenpäin puksuttavia ihmisiä myös olemassa.
Itsehän nyt intät siinä, että olen väärässä.. Täh? Niin ovatko vai eivätkö kaikki samanlaisia? Minun mielestäni ei.
Suomen nuoret amputoidut ry.
Vähän ihmetyttää meno kyseisessä yhdistyksessä. Jonkinlainen kyttäys ja kuulustelu menossa niiden keskustelupalstoilla, pidetään salaisia kokoksia ym. ~ ihan täyttä psyykenpotilaiden hommaa.
Ilmeisesti pienet piirit ovat kovin ahdistavia ja ahdasmielisiä tässä maassa.
Pt-käyttäjät istuvat tuolissa eri syistä: esim. MS-tauti, aivohalvaus, lihastauti ja moni muu syy. Mulla se on autokolari. Istuin ajajan vieressä ja auto törmäsi matkustajan puoleen. Katkera en ole. Jos olisin, niin korkeintaan Luojalleni. Olen pikemminkin ikuinen hihittäjä. Kelkastakaan en ole pudonnut, sillä luen kirjoja, lehtiä ja katselen liikaakin televisiota/Suomen TV, RTL, muutamaa muutakin saksalaista kanavaa, ruotsin 5. kanavaa. Television töllöttäminen on jonkunlainen harrastus muiden joukossa.
Olen oppinut tuntemaan muutaman tosi katkeran pt-käyttäjän. Heidän avustamisensa on varmaan hankalaa. Useimmat näkevät asiat huvittavina kuten minä. Tutustuin yhteen ikäiseeni lesboon, joka oli kumppanin tarpeessa tietämättä näistä touhuista mitään. En kuitenkaan ole edes ihastunut häneen. Joten ei. Rakkaus naiseen on jotain aivan muuta.
Tiedän erään nuoren miehen, joka vammautui 18-vuotiaana moottoripyöräonnettomuudessa ja liikkuu siis pyörätuolilla hänkin. Hän sanoi, että on vammautumisensa seurauksena tehnyt ja harrastanut paljon positiivisia asioita, joita ei varmasti olisi tullut edes ajatelleeksi ilman sitä. Eli kun oli ihan pakko laittaa elämänsä palikat uuteen järjestykseen, koko asenne muuttui toiseksi.
Minulla ei ole paljon kokemusta henkilökohtaisesti näistä asioista mutta siskoni työskenteli useita vuosia eri tavoin vammaisten lasten ja nuorten parissa. Olemme paljon puhuneet näistä asioista sitä kautta. Oletan, että tässäkin asiassa on se aivan sama tosiasia kuin yleensäkin ihmiselämässä - eri ihmiset ovat erilaisia persoonia. Toiset positiivisemmin latautuneita, toiset negatiivisemmin. Sillä on suora vaikutus siihen, miten elämänsä, sen tapahtumat ja ongelmat näkee ja miten niistä selviytyy. Aivan sama koskee myös sairastumista tai erilaisia muita vakavia kriisejä.
Minä tunsin kaksi eri tavalla tuoliin joutunutta elämälle katkeraa tyttöä jotka molemmat kuolivat alle 25-vuotiaina.
Hyvä nuoruudenkaverini sairasti ms-tautia.
Pikkuhiljaa tauti paheni eikä leikkauksillakaan enää voinut säilyttää liikuntakykyä. Nivelet uusittiin ja kaikki mahdollinen mutta ei.
Kaveri katkeroitui ja suuttui elämälle. Ei siksi, että oli tuolissa vaan siksi, kun kokoajan ja jatkuvasti joku hössötti ympärillä ja käski ajatella positiivisesti ja olla kaikesta niin kiitollinen. Ja siitä että ei ollut loppupeleissä enää ollenkaan omaa rauhaa kun ei pärjännyt enää ilman apua.
Sitten meni näkö ja lopulta taistelu loppui kuten joskus käy kuolemaan. Tämä siis vuosien aikana.
Minä kun häntä tapasin aina niin juttelin ja olin läsnä mutta annoin tilaakin. Ja ymmärrän hyvin miksi hän oli vihainen ja katkera. Hän ei koskaan saanut elää tavallista nuoruutta, vaan joutui aina olemaan meistä muista riippuvainen ja jatkuvasti vietti aikaa sairaalassa leikkauksissa.
Toinen lapsuudenkaveri joutui tuoliin kun oli aivokasvain. Vuosikausia pärjäsi ilman tuolia mutta sitten se alkoi kasvamaan yhtäkkiä se kasvain ja vei liikuntakyvyn. Viisi vuotta meni pyörätuolissa ennenkuin loppu tuli. Kaveri suri sitä että ei ikinä ehtinyt tuntea sitä miltä tuntuu kun joku rakastaa tai miltä tuntuu suudella tai halata. Hän sanoi poikien katsovan pyörätuolissa istuvaa nenänvarttaan pitkin ja kulkevan kävelevien luo. Tämä tyttö oli nätti kuin mikä. Hän oli surullinen ja masentunut koko sen ajan kun tuolissa istui ennenkuin kuoli ja minä ymmärrän sen tosi hyvin. Ei auttanut edes lohduttaminen.
Luin tässä tätä keskustelua. Täällä tuntu olevan suhteellisen paljon fiksua porukkaa...
En ole pyörätuolissa vaan pääasiassa liikun kyynärsauvojen avulla. Tosin pyörätuolia käytän silloin kun pitäisi jaksaa kävellä pitkään tms.
Olen ollyt syntämästä asti vammainen enkä ole katkera mistään. Enhän minä edes tavallaan osaa kaivata terveeen elämää. Pidän itseäni terveenä mutta noi kepit on mulla ihan niinku jollakin vaikka silmälasit.
Oon kuitenkin huomannut et kyllä se varmasti nostaa kynnystä muilla ihmisillä tutustua tai seurustella. Onhan siinä just kaikkia käytännön asioita. Ja kylä minäkin johonkin asiaan apua tarvitsen en kiellä mutta minusta tuntuu et kun joku rakastuu nin ei sitä ajattele että tuota pitää auttaa vaan se tulee luonnostaan.
Haluaisin kovasti seurustella ja löytää oman rakkaan. Kuitenkaan kukaan ei halua suhteeseen kanssani. Rakastan erästä ystävääni ja onhan meidän välilä ehkä muutakin kuin ystävyyttä tai sitten se on hänen puoleltaan vaan pelkkää fyysisyyttä kun meillä on ollut kohta 2 vuotta seksisuhde. Itse haluisin tosissaan seurustella mutta ystäväni sanoo ettei hän rakasta minua joten suhde on mahdoton.
Mut hei jos joku niin saa ottaa yhteyttä musta olis kiva saada näistä sateenkaaripiireistä enempi tuttuja niin vammaisista kuin "terveistäkin" eli ihan kaikenkarvaisista:) mun mese on [email protected]