Olisi paras vaihtoehto ekaksi pannaksi ja hihnaksi?
Millainen panta
pennulle
101048
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Ei voi vastata kukaan, kun et kertonut koiran rotua.
Kasvattajan kyllä tulisi antaa neuvoja ainakin näissä alkeis-asioissa! Joten, kannattaa kysellä kasvattajalta, hänellä luulisi olevan edes näyttää, millainen pennulle käy ja mihin ikään asti. Tsemiä!
mahdollisimman kevyt ja huomaamaton, niin panta kuin hihnakin. toki koiran koko huomioon ottaen.
Hei! Olen opettanut omat koirani kulkemaan valjaissa. Pikkuiselle koiralle sopivat löytyy kissan valjaista ja vähän suuremmalle on sitten kokoja jo koirien valjaissa. Kannattaa opetella Turid Rugaasin kirjasta 'Kiskomatta paras' koiran taluttaminen valjaissa, niin molemmilla on mukavaa ulkoillessa. Pientä pentua opetetaan vain parin minutin jaksoissa. Tuire Kaimio keroo tästä laajasti ja asiantuntevasti kirjassaan 'Pennun kasvatus'.
ensimmäiseksi.
Mulla kax isoa vinttikoiraa ja kyllä molemmilla oli alussa pehmeä pentupanta. Pian noi jäi pieneksi ja siitä pikkuhiljaa sit ollaan levennetty pantaa.
Olen tätä mieltä että koira pitäs ekax opettaa pantaan, koska valjaissa sen on yleensä helpompi kiskoa. Valjaita me käytetään pääosin juoksutapahtumissa, ku siell nää on ihan villejä.
Mutt jos koira kiskoo, ni yleensä vika on siel omistajassa ;)
säädettävä ns. puolikuristava ja ihan normaali talutin. koiran kasvaessa käytin tavallista solkipantaa, puolikuristavaa ja nyt valjaita kun kiskoo remmissä innoissaan (koira 10kk)
koirulillani ollut alusta alkaen.
silloin ei vahingoidu niska jos pentu rimpuilee tai tekee äkkinäisiä liikkeitä eikä kurkkua paina..mikäli kuitenkin päädyt pantaan on se oltava riittävän leveä eli kahden nikaman ylittävä silloin ei niskaan tule vaurioita.
Käy katsomassa artikkeli kaulapannoista :
http://www.kumikana.org/koulutus/kaulapannat.htm
Hei,
http://www.koiramaa.fi/index.php tuolla Koiramaan nettikaupassa on jos jonkinlaisia pantoja ja valjaita. Käy tsekkaamassa.