osaako joku kertoa onko internetissä paikkaa josta löytäis kaikkien ammattialojen keskimääräisiä palkkoja?
kiinnostaisi sähköasentajan, sänköinsinöörin ja putkimiehen keskimääräisiä palkkatietoja?
kiitos jo etukäteen
kiinnostaisi sähköasentajan, sänköinsinöörin ja putkimiehen keskimääräisiä palkkatietoja?
kiitos jo etukäteen
Vastaukset 6
Vanhimmat
Jostain liittojen sivuilta kannattaa katsoa. Mutta ihan tilastojen mukaan (jossain lehdessä julkaistu), putkimies tienaa eri ammattiryhmistä keskimäärin 3. eniten eläkeikään mennessä. Lääkärit ja juristit pääsevät juuri ja juuri ohi, jos eivät jää varhaiseläkkeelle. Tarkoittanee siis sitä, että putkimies pääsee hyville palkoille jo siinä vaiheessa, kun tuleva lääkäri painiskelee peruskurssiensa kanssa.
"Mutta ihan tilastojen mukaan (jossain lehdessä julkaistu), putkimies tienaa eri ammattiryhmistä keskimäärin 3. eniten eläkeikään mennessä. Lääkärit ja juristit pääsevät juuri ja juuri ohi, jos eivät jää varhaiseläkkeelle."
Just joo, katoppa vähän niitä palkkoja ja mieti sitten uudestaan. Itseasiassa siinä lehdessä oli että 13 työvuoden jälkeen lääkäri on tienannut nettona saman verran kuin putkimies. Tietenkään tähän ei ole laskettu opintorahaa ja asumislisää jota lääkäri tietenkin saa opiskelujensa aikana, eikä todennäköisesti myöskään harjoitteluista saatuja palkkoja. Tähän kun vielä lisää sen, että valmistumisen jälkeen lääkäriltä jää aika paljon ylimääräistä rahaa, niin monesti ne voivat mennä rahastoihin tms. tuottavaan, kun putkimies makselee vielä omasta palkastaan 20 vuoden asuntolainansa korkoja.
En mitenkään halua mollata putkimiehiä tai vähätellä heidän tienaamansa rahamäärää, hyvinhän hekin ovat palkattuja. Mutta kannattaa muistaa, että syystä tai toisesta lääkärit ovat hyvin (ellei yli-) palkattuja Suomessa, mutta kaikki putkimiehet eivät pääse edes kohtuullisen hyville palkoille.
Yleisenä neuvona kaikille: ota selvää mistä olet kiinnostunut, ota selvää missä olet hyvä, ala opiskelemaan ahkerasti sitä, ja huomaat parin vuoden päästä että olet hyvässä työpaikassa ja hyvin palkattuna.
"Mutta kannattaa muistaa, että syystä tai toisesta lääkärit ovat hyvin (ellei yli-) palkattuja Suomessa, mutta kaikki putkimiehet eivät pääse edes kohtuullisen hyville palkoille"
Syystä tai toisesta... Oliskohan syynä se, että putkimiehen koulutus kestää vain kolme vuotta, lääkäriksi pääseminen vaatii paljon kauemmin (pelkkä lukio jo 3v). Myös töitä opintojen eteen pitää tehdä, ei se lääkiksessä opiskelu mitään leikkimistä ole. Tätä taustaa vasten on helppo ymmärtää, että lääkärit tienaavat enemmän kuin putkimiehet - ottamatta kantaa siihen, ovatko lääkärit mahdollisesti ylipalkattuja.
lääkärillä n. 6v lukion jälkeen ja siinä ajassa ehtii jo kertyä mukavasti opintovelkaa.. Opintojen ohessa työssä käynti voi käydä aika raskaaksi ja palkka ei ennen papereita luonnollisesti ole kovin huikea (toki huomattavasti enemmän kuin opintotuki tai ei mitään). Sitten eurokoulutus 2v. nykyisin on pakollinen vaihe, jonka kanssa voi toki samanaikaisesti erikoistua, tällöin palkka on jo opiskelijaa parempi. Toki, mitä enemmän on opintojen ja mahdollisen päivätyön lisäksi halukas käyttämään aikaansa (illat, vko-loput) päivystystyöhön, joka on vaativaa ja vastuullista toki myös, sitä enemmän saa rahaa. Jos sitten haluaa erikoistua vaikkapa yleislääkäriksi, niin vielä saa opiskella toiset 6v, tuolloin toki työn ohella ja palkkaa jo tulee. Palkka riippuu kaiken kaikkiaan hyvin suuresti työpaikasta (kaupungista, sairaala/terv.as./erikoistuneella yksit. lääkäriasema vai joku muu) ja luonnollisesti siitä, onko erikoistunut vai (erikoistuva)eurolääkäri. Keikkafirman kautta huomattavasti saa enemmän palkkaa kuin vaikka kaupungin työntekijänä (muita etuja voi olla vähemmän esim. lomat). Haitari on siis lääkärin palkoissa hyvin suuri. Ylipalkkaukseen en oikein usko.
Kyllä kannattaa ihan tällaisia käytännön aioita miettiä, vaikka toki omat kiinnostuksetkin ottaa huomioon, kun alaansa etsii. Palkka ei liian tärkeä kriteeri saa olla! Eikä siis palkka riipu vain alasta vaan myös työpaikasta ym. Putkimiehellä palkka varmaan ok, jos töitä jaksaa tehdä.
Eiköhän jostain www.mol.fi -sivustolta löydy. Muistaakseni ainakin uravalintaan liittyvässä avo-testissä oli niitä.
Olisiko tästä sivustosta apua?
http://www.palkkalaskuri.fi/
Ja tuossa aiemmin tulikin esiin jo AVO-ohjelma, sitäkin kannattaa käydä kurkkaamassa.