Nyt on eläkeläisten aika ryhtyä lakkoon,
äänestyslakkoon, 15% lisää liksaa tai lappuja
ei kirjoitella.
äänestyslakkoon, 15% lisää liksaa tai lappuja
ei kirjoitella.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Olen samaa mieltä äänestyslakkoon ellei tule korotuksia, kuka siitä kärsii ?
tuossa. ;)
Nuoret ne nukkuu, eivätkä äänestä. Siinähän on mahdollisuus meille eläkeläisille nyt, kun meitä on niin paljon.
Vaalien jälkeen voi aina laittaa edustajalleen sähköpostia, jos on asiaa tai mielipidettä.
Äänestysprosentti on nykyisinkin kovin alhainen, joten lakossa on ollut n. 40 % äänestäjistä viime aikoina.
Mitäpä iloa siitä on? Valituksi tulevat juuri ne suupaltit, joitten töiden jälkiä kaiken aikaa "nautimme".
Samat tyypit, samat puliveivarit, siellä päättävät edelleenkin.
Mitäpä sitä muistelemaan menneitä, eli ennen vaaleja annettuja lupauksia, kun aina voidaan sanoa, että en saanut ehdotustani läpi, kun toi toinen puolue tyrmäsi.
Emmehän me seuraa äänestämämme edustajan toimia enää sitten, kun hän on eduskuntaan tai kaupunginvaltuustoon päässyt. Luotamme, että MINUN asiaani hän siellä ajaa.
Hah. Ja huoh.
Keskieläke n. 10000 €/kk. 15 % = 150 €. Eli 150 miljoonaa €/kk eli 1800 miljoonaa €/vuodessa.
Kukakohan maksaa. Joten jätä suosiolla lappusi kirjoittamatta.
Työvuosien aikana pistettiin eläkkeisiin
rahaa paljon enemmän.
Kerrohan paljonko nyt kahdekasankymmpiset ovat eläkkeidensä maksuihin panneet?