Parkkihalli

Voisiko Jyväskylä nyt rahoittaa meille tänne Korpilahdelle parkkihallin, kun kunnantalonhan voisi purkaa, ja siihen mahtuisi iso parkkihalli, ettei kunnanvaltuuston kokouksen aikana olisi sokosen parkkipaikka aina täynnä. Sokoksen seinässä lukee että tarkoitettu vain sokoksen asiakkaille puolituntia. Kunnanvaltuusto tekee edelleen nopeita päätöksiä, kun kauppareissulla puolessatunnissa tehdään päätökset ja käydään kaupassa. Meinasin jo vaihtaa kauppaa kun katsoin automäärää sokoksen ja nordean parkkipaikalla, että kaupassa on hirveästi asiakkaita, mutta olikin vai viisi muuta kuin minä. Että näin täälä Korpilahdella toimitaan.
0189
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Korpilahdelle kirjoitti:

Voisiko Jyväskylä nyt rahoittaa meille tänne Korpilahdelle parkkihallin, kun kunnantalonhan voisi purkaa, ja siihen mahtuisi iso parkkihalli, ettei kunnanvaltuuston kokouksen aikana olisi sokosen parkkipaikka aina täynnä. Sokoksen seinässä lukee että tarkoitettu vain sokoksen asiakkaille puolituntia. Kunnanvaltuusto tekee edelleen nopeita päätöksiä, kun kauppareissulla puolessatunnissa tehdään päätökset ja käydään kaupassa. Meinasin jo vaihtaa kauppaa kun katsoin automäärää sokoksen ja nordean parkkipaikalla, että kaupassa on hirveästi asiakkaita, mutta olikin vai viisi muuta kuin minä. Että näin täälä Korpilahdella toimitaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu