Runoja miten vain

murteellakkiin runon lykätä,
vuan siitä ei suata monj tykätä.
Se esteettistä korvoo suattoo
ruastoo ja äkkijä joku jo
merjmuanlle riitoo huastoo.
Hyvvee jatkova kaikkille vuan!
Ylleiskielellä ens kerralla
tavataan!

Mitäs sanotte jos määki, vanha kuppe,
runoi kirjotteleman täs ehtol ruppe,
kirjota niimpal, et kynä sauhu
ja palstal kuulu vaa runojem pauhu.

Aamul sit ku jokane herä
ni kaik ova niimpal runojem perä
et uussi kirjottama täyty ruveta,
ei runop palstal saa huveta.

Täsä haron tukkaa,
mua likkarukkaa
rakastaako kukkaa?

Mää en kuo sukkaa,
joskus runnoo pukkaa.
Ottaisikko mukkaa?

Nyt pakkanen paukkuu ja on luminen maa
kohta kuitenkin lauhtuu on lämmin taas sää.
Silloin kauneimmat kukatkin loistaa saavat
se parantaa mielemme suurimmat haavat.

Vaikka jyviä mustia kylvämme maahan
silti toraiset siemenet levossa mullan
muotonsa muuttavat parempaan
hurmaten jokaisen loistollaan.

Joka mielemme toraisen jyväsen
pois kitkemme mullasta penkkien,
kukkanen heikoin ja hennoinkin
silloin loistaa lämmössä auringon

Mullasta jokainen synnyimme
ja multaan se painuu ylväinkin pää.

Kun luen noita temppuja, ne tuntuu olevan noitatemppuja.
Tule, tule vajjaan tunnin kuluttua vajjaan !
Aja sitte varovasti, tuleva rovasti !
On tiijettävä palstan kurista, vaikkei mua kukkaan kurista.
Joissaki joissaki ui ankeriiaita.
Välistä mennee välistä, sano kahta lintua tähännyt mehtästäjä.
O' haettava luuta, sillä koera o' kalunnu luuta.
Nyt maata, enkä voi kääntää maata.
Omistan lukemattomia lukemattomia kirjoja.

Matot ulos hilasin
hiki piässä hötkelsin
lunta matoelle nakkelin
harjalla hurjasti huitelin
lumet poekkeen pelemuutin
pölypunkkiin nirrin nitistin.

Teenhä miekii runon tähä
vaik unine oonkii vähä
muut on jo eile käyneet
runosa värvänneet.

Vaik mie oon monta yötä kukkuna
nii en jaksa ainakaa nukkua
untako vähemmä tarvihtee
aikaa jää paremmi ihtellee.

Täs runos on murret mukan
ei kai siint huonoo tykkää kukan
tämmöse runo mie lykkäsi kans
aamuaivot ei pane paremmaks.

mutta laitan tähän ekaluokkalaisen yht'äkkisen pulputuksen:

Kaksipa mummoa veikeää,
he päättivät lähteä etelään.
Majoittuivat he hotelliin,
ja tuumivat mitäs nyt tehtäisiin.
Sonnustautuivat he ranta vaatteisisiin,
ja askeleet rannalle suunnattiin.

Siihen loppui into sillä kertaa mutta lupasi lisää ja lauluksi aikoi säveltää sen.

Viik, uik, viik, uik
vinkuili pieni hiiri
kova on nälkä
mistä sais ruokaa
sitä mä tässä mietin
kolon mä kaivan
vain pienoisen reiän
ei sitä kukaan huomaa
siitä komeroon tungen
livahdan nopsaan
kai ruokaakin sieltä löydän.

Aaah—leipäähän tuolla
siihen hampaani nakkaan
kun jyrsin ja jyrsin
niin mahakin täytyy
voi, voih, tätä onnen aikaa.

Vaan mikä se tuolla
nurkan toisella puolla
kirkkaana kiiltää
sitä kurkata täytyy.
ahaa, juustoa siellä
ja ihana tuoksu
sitäkin maistan
vaik liian täynnä jo maha

hammas juustoon naksahtaa
vaan silloinpa paukahtaa
pääsee hiirunen hengestään
aivan täydessä onnessaan

kaunis kiitos mukavasta runostasi aamuhetkeen.