Täsä aattelin mää
voiskoos tää,
puhheen muorossa punnoo
meinaan niiku runnoo.
Murre oma kiäli
tehrä hyvä miäli.
Ilo olis mulla,
jos moni tulla
mukkaan vois
uutta runnoo tois.
Niinääs ku lukkee
saa elloon tukkee.
Runoja rustaamaan
hetkiä kuskaamaan.
Kaikki siis mukkaa
älä kynnää hukkaa.
Murteella tai ei
miälen mukkaa.
voiskoos tää,
puhheen muorossa punnoo
meinaan niiku runnoo.
Murre oma kiäli
tehrä hyvä miäli.
Ilo olis mulla,
jos moni tulla
mukkaan vois
uutta runnoo tois.
Niinääs ku lukkee
saa elloon tukkee.
Runoja rustaamaan
hetkiä kuskaamaan.
Kaikki siis mukkaa
älä kynnää hukkaa.
Murteella tai ei
miälen mukkaa.
Vastaukset 17
Vanhimmat
murteellakkiin runon lykätä,
vuan siitä ei suata monj tykätä.
Se esteettistä korvoo suattoo
ruastoo ja äkkijä joku jo
merjmuanlle riitoo huastoo.
Hyvvee jatkova kaikkille vuan!
Ylleiskielellä ens kerralla
tavataan!
Ilta on,
yö luokseni hiipii,
unen,levollisen tuoko mukanaan,
vai rauhatonko on unien maa.
Pää tyynyyn, silmät umpeen,
unten maailma mieleen tunkee.
Tuoko kauniin haavemaan,
vai painajaisen, aavemaan.
Ennen untani mietin,
ajatuksen kaus saan,
maahan kauniin haavemaan,
sieltä unen varmaan nähdä saan.
Siellä kaunista on,
kukkain tuoksu huumaa,
puro pieni mereen soljuu,
lintuin laulu surun torjuu.
Näin haaveillen,
jo uneen vaivun
päivän riennot,
huolet, luotain torjun.
Levollisen unen saan,
aamulla taas herään,
uuteen aamuun,
päivän nousuun.
Yötä kiitän,
unen levollisen annoit,
jaksan päivän tulevan,
yötä uutta odotan.
Mitäs sanotte jos määki, vanha kuppe,
runoi kirjotteleman täs ehtol ruppe,
kirjota niimpal, et kynä sauhu
ja palstal kuulu vaa runojem pauhu.
Aamul sit ku jokane herä
ni kaik ova niimpal runojem perä
et uussi kirjottama täyty ruveta,
ei runop palstal saa huveta.
No onks tää nyl laitaa,
ku verim päälleni jo yöpaitaa,
piti uurelleen poiketa kattomaa
ton runoilijar rohviilia!
Kummonen noi hianoi runoi lykkää,
et niistä meikämuijakin tykkää?
Jatka siä runoilemistas vaa!
Kyl minult ainaki aploorit saa.
Täsä haron tukkaa,
mua likkarukkaa
rakastaako kukkaa?
Mää en kuo sukkaa,
joskus runnoo pukkaa.
Ottaisikko mukkaa?
Nyt pakkanen paukkuu ja on luminen maa
kohta kuitenkin lauhtuu on lämmin taas sää.
Silloin kauneimmat kukatkin loistaa saavat
se parantaa mielemme suurimmat haavat.
Vaikka jyviä mustia kylvämme maahan
silti toraiset siemenet levossa mullan
muotonsa muuttavat parempaan
hurmaten jokaisen loistollaan.
Joka mielemme toraisen jyväsen
pois kitkemme mullasta penkkien,
kukkanen heikoin ja hennoinkin
silloin loistaa lämmössä auringon
Mullasta jokainen synnyimme
ja multaan se painuu ylväinkin pää.
Kun luen noita temppuja, ne tuntuu olevan noitatemppuja.
Tule, tule vajjaan tunnin kuluttua vajjaan !
Aja sitte varovasti, tuleva rovasti !
On tiijettävä palstan kurista, vaikkei mua kukkaan kurista.
Joissaki joissaki ui ankeriiaita.
Välistä mennee välistä, sano kahta lintua tähännyt mehtästäjä.
O' haettava luuta, sillä koera o' kalunnu luuta.
Nyt maata, enkä voi kääntää maata.
Omistan lukemattomia lukemattomia kirjoja.
Matot ulos hilasin
hiki piässä hötkelsin
lunta matoelle nakkelin
harjalla hurjasti huitelin
lumet poekkeen pelemuutin
pölypunkkiin nirrin nitistin.
Teenhä miekii runon tähä
vaik unine oonkii vähä
muut on jo eile käyneet
runosa värvänneet.
Vaik mie oon monta yötä kukkuna
nii en jaksa ainakaa nukkua
untako vähemmä tarvihtee
aikaa jää paremmi ihtellee.
Täs runos on murret mukan
ei kai siint huonoo tykkää kukan
tämmöse runo mie lykkäsi kans
aamuaivot ei pane paremmaks.
mutta laitan tähän ekaluokkalaisen yht'äkkisen pulputuksen:
Kaksipa mummoa veikeää,
he päättivät lähteä etelään.
Majoittuivat he hotelliin,
ja tuumivat mitäs nyt tehtäisiin.
Sonnustautuivat he ranta vaatteisisiin,
ja askeleet rannalle suunnattiin.
Siihen loppui into sillä kertaa mutta lupasi lisää ja lauluksi aikoi säveltää sen.
Ulos kattoin unisena,
aamu valjennu lumisena.
Lenkille vois mennä
ei kai pyrtölleen lennä.
Tuuria on mulla
sohjoa ei voi tulla,
jos pintansa pitää pakkanen
ei kompuroi akkanen.
Kaikille päivää ilosta
ja polkua silosta.
Arkana pieni poika tuo
luistimet jalassaan,
anovan katseen luo
pelko katseessaan.
Miksi mun pitää
en tahtois lain.
Isot tönii vain
ei siit tuu mitää.
Iskä innoissaan
tahtoo mun pelaamaan.
Muistaa nuoruutaan
ei mua kuulekkaan.
Nyt karataan
ei huomaakkaan.
Viik, uik, viik, uik
vinkuili pieni hiiri
kova on nälkä
mistä sais ruokaa
sitä mä tässä mietin
kolon mä kaivan
vain pienoisen reiän
ei sitä kukaan huomaa
siitä komeroon tungen
livahdan nopsaan
kai ruokaakin sieltä löydän.
Aaah—leipäähän tuolla
siihen hampaani nakkaan
kun jyrsin ja jyrsin
niin mahakin täytyy
voi, voih, tätä onnen aikaa.
Vaan mikä se tuolla
nurkan toisella puolla
kirkkaana kiiltää
sitä kurkata täytyy.
ahaa, juustoa siellä
ja ihana tuoksu
sitäkin maistan
vaik liian täynnä jo maha
hammas juustoon naksahtaa
vaan silloinpa paukahtaa
pääsee hiirunen hengestään
aivan täydessä onnessaan
Vaari lukkee lehtee,
mummu kahveeta tekkee.
Äkkiä sannoo vaari
on loppunut elon kaari.
Nyt jo poistu täältä
meinaa maan päältä.
Mummu viereen pukkaa
voi hertsukkaa.
Kuka hän olikaan,
kysyä jos saan.
En mä tierä lain
ilmotus täs on vain.
Miks juoksutat mua
turhaan kuuntelen sua.
Puhhuu kun tuttu ois
jonka tuntea vois.
Eipähä koskaa tiärä
millon munki vois viärä.
Elämä on kertaallista
ei oo siinä petraamista.
Tuus ny kahveelle vaa
tommoset voit unohtaa.
Päivä kerrallaan
elo on parhaillaan.
kaunis kiitos mukavasta runostasi aamuhetkeen.
Meidän joulukuusi
sai uuden elämän.
Paikka aivan uusi
luona pihapetäjän.
Nyt lumet oksillansa,
ne koristeena on,
se tuntee kuuluvansa
taas jälleen luontohon.
Linnut onnellisna
levähtää oksilla,
saavat suojaksensa
tuulella, tuiskulla.
Pappa potkukelkallaan
kauppaan lähti poikkeemaan.
Hyvin luistaa keli
kelkka hyvä menopeli.
Sitä huomaa ei
mikä volttiin vei.
Kelkan eteen tupsahti
pyllylleen lupsahti.
Katsoi ympärilleen hän.
Ei kenenkään näkevän
halua kuperkeikkaa moista
oli se aikamoista.
Hiekkaan kelkka pyssäs
ukon lentoon sysäs.
Kulku vain jalankulkijalle
eipä kelkottelijalle.