Sananvapaus

"Sananvapaudella Suomessa tarkoitetaan oikeutta olla poliisi- ja oikeusviranomaisen kanssa eri mieltä jostain asiasta. Siksi tätä oikeutta rajoitettiin. "

Åke Tyvi
1106
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Meidän perustuslaki antaa edelleen oikeuden tuoda mielipiteet esille kenenkään ennakolta estämättä. Kaikki alakohtaisemmat rajoitukset jäävät kuitenkin tuomioistuimessa perustuslain etusijan jalkoihin. Perustuslaki on siis edelleen muihin sääntöihin nähden etusijalla.

Mahdolliset muutokset perustuslaissa ja laintulkinnassa eivät aiheuta käytännössä muuta kuin sen, että keskustelut siirtyvät ulkomaalaisille sivuille joihin ei Suomen laki tehoa.

Suomessahan on ollut pitkään se tapa, että laki ei ole se joka on kirjaan kirjoitettu vaan lainkäyttö on riippuvainen tulkitsijasta. Valta ei siis ole kansalla. Valta on poliisilla joka tulkitsee lakia mielihalujensa mukaan. Erimielisyydet poliisin kanssa siis pitää puida salassa julkisuudelta normaaleita valtusteitä käyttäen. Valitustiethän eivät johda muuhun kuin valittajan syyllistämiseen.
Mahdolliset uudet rajoitukset ovat selkeä esimerkki virkavallan halusta edelleen jatkaa ihmisten alistamista. Olemme siis jälleen todistaneet miten kynä on miekkaa terävämpi.

Käytännöntasolla Suomen laki ei ole tähänasti puhunut sanallakaan prostituutiosta, mutta jo vuosia poliisit ovat ahdistelleet prostitoituja sekä heidän asiakkaitaan. Nyttemmin vasta lait ovat kääntymässä seksipalveluja vastaan lakipykälin.

Avoimessa euroopassahan tulisi jo monenkin miettiä, että kannattaako jäädä Suomeen taistelemaan omista oikeuksista vai olisiko edukasta muuttaa muualle. Toisaalta olemme itsenäisiä ja olemme myös oikeutettuja taistelemaan omista oikeuksistamme ja siksipä ehdoittaisinkin, että ne jotka eivät hyväksy tapojamme ja pyrkivät rajoittamaan lakipykälillä oikeuksiamme voisivat muuttaa pois Suomesta eivätkä suinkaan ne jotka haluavat elää vapaasti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ake kirjoitti:

"Sananvapaudella Suomessa tarkoitetaan oikeutta olla poliisi- ja oikeusviranomaisen kanssa eri mieltä jostain asiasta. Siksi tätä oikeutta rajoitettiin. "

Åke Tyvi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu