teille hyvät ystävät. Olen tehnyt syntiä, tosin aivan pikkuriikkisen vain, mutta tunnustan sen nyt tässä kaikkien kuullen.
Löin Justiinan kanssa vetoa.
Minun piti hänen sanomansa otsikon mukaan saada aikaiseksi viestiketju, jonka käy kahden vuorokauden aikana lukemassa 1500 ihmistä. Vaikeaksi sen teki säännöt, joiden mukaan en saanut käyttää provosointia enkä alkaa riitelemään vaan keskustelun oli minun osaltani oltava säädyllistä ja rakentavaa, joskin väittely sallittiin.
Olin jo vähällä menettää toivoni, mutta sain kuin sainkin määrätyn määtän lukijoita, eikä aikaakaan mennyt kuin puolitoista vuorokautta.
Voitin 100 euroa. Pitänee lähteä shoppailemaan.
Löin Justiinan kanssa vetoa.
Minun piti hänen sanomansa otsikon mukaan saada aikaiseksi viestiketju, jonka käy kahden vuorokauden aikana lukemassa 1500 ihmistä. Vaikeaksi sen teki säännöt, joiden mukaan en saanut käyttää provosointia enkä alkaa riitelemään vaan keskustelun oli minun osaltani oltava säädyllistä ja rakentavaa, joskin väittely sallittiin.
Olin jo vähällä menettää toivoni, mutta sain kuin sainkin määrätyn määtän lukijoita, eikä aikaakaan mennyt kuin puolitoista vuorokautta.
Voitin 100 euroa. Pitänee lähteä shoppailemaan.
Vastaukset 65
Vanhimmat
monia keinoja piristää parisuhdetta =)Tuhlaa nyt hyvillä mielin sitten ja itsellesi kun sen ansaitsit.
parisuhteen piristämisestä vaan siitä että Justiinalla on mennyt usko tähän palstaan täysin. Kaikki sai alkunsa siitä, kun hän väitti tätä palstaa vain sotatantereeksi. Minä puolestani lupasin osoittaa, että täällä on asiallinen keskustelu täysin mahdollista. Se riippuu vain ja ainoastaan siitä, kuka ketjun aloittaa ja sitä eteenpäin kuskaa.
Jos jokainen jättäisi pois kaikki turhat provoihin vastaamiset, niitä ei silloin edes olisi.
vedonlyönnissä on aina oma jännityksensä :)Kyllä meillä ainakin tätä joskus harrastetaan!
jos sen noin ajattelee.
Mielestäni se oli kuitenkin vain todistamisen mahhdollisuus ja uskominen omiin kykyihinsä.
Ehkäpä myös jännityksen kaipuu.
juttu miten omituiset asiat voi lähentää ihmisiä,kuten yhteinen jännäys puolin ja toisin täyttyykö vedon kriteerit vai ei ;)Siis pienistä asioista onni syntyy.
se myöskin murenee täysin.
hyvin pienistä voi kaikki mennäkkin.
Nauti voitosta!
koska osoitin Justiinalle miten hyvä yhteishenki meillä täällä on.
Ei edes se että jouduin jo paniikissa muuttamaan taktiikkaani vähän "häijymmäksi" saanut teiltä säikähtämään.
ei sitä pienistä säikähdetä!
voitostasi sinä pikkuriikkinen syntinen :) Mutta kun reilusti tunnustit on syntisi pois pyyhitty :)
Joko teillä on uusi vedonlyönti kohde. Ties vaikka tais nettoaisit sata egee ;)
En ole ajatellut enää justiinan kanssa vetoa lyödä. Se yrittää tehdä mahdollisimman paljon kiusaa huomatessaan että voi vaikka hävitä.
Sunnuntainakin menin jo muutamassa viestissä ihan sekaisin kun tämä kaakatti koko ajan selän takana.
konstit on siis monet :)) meillä isäntä sentään pistää käden ojoon ja sanoo että saiskos rahaa...
(yhteinen pankkitili sentään!)
Mitä muuta hyvää ajattelit törsätä kuin naisväelle kakkukahveet? Uudet Reinot kenties?
reinoista puhumattakaan.
Kakkukahveista piti luopua kun nämä neitokaiset eivät suotuneet pukeutumaan rooliasuun treffeille.
sinä sen puolikkaan näytön :)) sentään ja ajattelehan se minihame juttu uusiks on sentään pakkaskelit ;)
Minä sen sun kaksoiselämäsi silmäsin vaan kiireessä ja ajattelin jotta se on joku ylistys edesmenneelle Juicelle (taisi olla onneksi se kiire??)
Justiina valitsi huonon otsikon, se kun ei muistanut etttä minä todellakin diggaan Juice Leskistä. Ja se kaksoiselämää kuuluu ehdottomiin suosikkeihini.
aarteisiini on kuulunut parikymmentä vuotta jo tuplaälppäri Yölento... ja aikanaan tuli käytyä eräällä tanssipaikalla katsomassa Juicea monta kertaa peräkkäin... (se nuoruus ja ...)
aattelinkin, että mitä ihmettä sä nyt vänkäät joka toisen kanssa.
Täydestä meni kyllä, varsinkin aluks.
Sitten tuli mieleen aikojen takaa se jälkikeskustelu ja että ai niin hatamihan on se tunnettu maailman ensimmäisen hajuvalion omistaja joten mitä vaan sopii odottaa kun sille päälle sattuu...
outo juttu, että minustakin on vaikea uskoa muuta kuin se mitä täällä olen noin etupäässä kirjoittanut. Jotenkin ihmisestä luodaan mielikuva muutaman ensimmäisen viestin jälkeen. Joillekin se kuva on hyvä, toisille taas hyvin huono. Mutta yleensä se ensivaikutelma pysyy kuukaudesta toiseen samana.
No kylläpäs oletkin tehnyt julmetusti syntiä ;=)).
Oli hyvä veto, meillä menis helpostikin niin että jos minä voittaisin, niin jäisi raha saamatta. Mutta jos voittajana olisikin tuo ukkeli, niin huomauttelisi siitä saamisestaan loputtomiin ;=).
Osta nyt sitte ihmeessä jotakin pysyvää sillä rahalla, niin saat aina välillä rehvastella että katos tuos on mun vetovoittopytty ;=))).
mainitsikin että heillä on yhteiset rahat.
Niin meilläkin on.
Justiinalla vain on sellainen periaate, että hävitessään vedon tai tarvitessaan rahaa ostoksiin, jostain syystä se summa otetaan minun rahapussistani.
siitä 100 eurosta. Tarjootko kahvit jos meitä tulisi joukkio luoksesi kylään??
haukullisen ansiosta, lähetti viestissään linkin jonka avatessani putosin tuolilta ja satutin itseni, olen HYVIN VIHAINEN.
Haukullinen ei juo kahveeta lainkaan vain teetä. Voisit silti piffata meille kahveet ja käntyt etkä vahingossakaan laittaisi Haukulliselle teetä.
mielummin vaikka mehua... mutta teekin menee ja känttyä en käytä lainkaan ...
niin koskas olikaan Tampereella näyttelyt, voisin tytön kanssa poiketa sinne, saisi vielä työvuoronkin järjestettyä kun tietäisi tarpeeksi ajoissa?
Tässä on sinulle söpö kuva minimekkoisesta neitseellisen värisessä puvussa.
http://www.seta.fi/transtukipiste/nainenmiesjamonimuu/kuvat/Mimmikuva.jpg
t-paidassa teksti :
"Kiltit tytöt pääsee taivaaseen, tuhmat mihin vaan..."
Heh...... mitkä on panokset tästä aloituksesta ?
että toiset 100 euroa???
juu...uskon uskon...mutta oisit nyt ihmeessä nostannu pottia...
pahalta putsata Justiinan pankkitiliä. Pakko tyytyä vain tälläisiin pikkupotteihin.
No me ollaan joskus sovittu "sääntö" et,
"onnestain on puolet sun" (hauskana vitsinä)
Kerran voitin sitte ässä-arvalla 2000mk. ja kiltisti pulitin kaverille 1000mk. eihän tuo olisi sitä ottanut,mutta sovittu mikä sovittu...
jos vaimo sattuu jotakin voittamaan, raha menee varmasti hänen pussiinsa. Jos minä voitan niin yhtä varmasti se menee samaan paikkaan.
Enhän mä tuotakaan satasta missään näe. Huomenna meen ostaan uuden näytön ja maksan sen kokonaan omasta pussistani.
Tämä on eka lukemani yli 1100 lukijaa ja yli 70 vastausta käsittävä ketju jonka muistan ja jossa kaikki kirjoittaneet on olleet rekattuja =)
Onko sulla mitään selityksenpoikasta mielessä???
Tuntuu muuten aika uskomattomalta.
Kaikesta ihmiset sitten kans lyö vetoa.. =)
hyvä vedonlyöntikohde, jos panostan ja uskon siihen että tämä palsta ja siinä kirjoittavat ihmiset osaavat ja pystyvät myöskin rauhalliseen kanssakäymiseen???
No ollaan me sitten hyviä. Siis me lukijat. #-D
Onnea vain, joko sait rahat törsättyä??
edes rahoja saatika sitten että olisin saanut ne törsättyä.
Mutta hyviä me kaikesta huolimatta olemme.
Olisit lyönyt isomman potin likoon tästä aloituksesta...1500 menee kohta jo rikki, eikä alotuksesta ole kauaakaan. Toivottavasti ei jää muu sosiaalinen elämä välistä, kun kone sauhuaa:) Miks aina joku muu keksii tälläset hyvät ideat, nyt tätä on turha enää käyttää hyväks kun kaikki palstalaiset tietää jo..:)
on mallillaan. Olen istunut tässä koneella kaksi päivää vain todistaakseni jotakin niin vaimolleni, itselleni kuin teille kaikille muillekin.
Tänään en ole voinut lähteä mihinkään muuta kuin koiran kanssa, kun kurkkuni on niin kipeä ja kuumettakin on ollut. Mutta aika ei kulu millään tuolla sängyn pohjalla.
Onneksi vaimo palasi juuri omilta asioiltaan ja vie koiraa nyt ilalla.
parempi veto menossa, kun ylittää jo aika nopeesti sen rajan, tais olla hyvä otsikko tämä:D
aivan väärä käsitys minusta. En mä sentään niin ahne ole.
Vai olenkohan???
sit huomen paljonko sait;D
Hitsi kukahan mun kans tollasii vetoi löis;D
Uuden näytön loputkin rahat kasassa :) ??
Näyttää niin uhkaavalta tuo lukema perässä jotta kaitpa Justiinakin alkaa pian uskomaan jotta kyllä täällä saa ihan asiallista tekstiä ja ihan tavallisella otsikolla vt. aloituksesi tässä ketjussa...
Tuleehan tästä kuitenkin aika hyvä tuntiliksa. Vai mitä???
kahdessatoista tunnissa.
Voi olla ettei tarvitse laittaa omia rahoja likoon ollenkaan.
jo,eikä mulla ole vieläkään käsitystä siitä miten näin on voinut käydä? :)Siis en viitsinyt tuonne ylemmäs vastata kun tiedot on näin paljon muuttuneet.Hyvä rekatut ja mukavat jutut,Hatamille onnea vaan tässä uudessa vedossa joka tämä taatusti on ;)
tuohon sun jököttää-kohtaan oli liian syvä hierarkia :) mutta tosissaankin niin googlettamalla saa mitä ihmeellisempiä sanakäänteitä ja yleensä ne on niitä joita ei sitten etsikkään...
maininnut niin kysyppäs googlelta pölyharjaa =)
kaikkee sitä pitää kokeillakkin!
ainakin joskus ;)
Tässä asiakas kertoi muutama päivä sitten olleensa koiransa kanssa aamukävelyllä ja koira oli kiinnittänyt huomiota naiseen joka puhdisti käynnissä olevan auton ikkunoita ja puhua papattanut kaiken aikaa.. no asiakas oli sitten jäänyt "kuulolle" kun koirallakaan ei ollut kiirettä ja alkanut sitten ihmetellä jotta kelle se naisihminen oikein puhua pulpattaa? Seurannut siinä sitten jo uteliaisuuttaankin... nainen saanut lasit raapattua ja mennyt apukuskin puolelle tempaissut oven auki ja istunut penkkiin ja vetänyt oven kiinni
... hetken päästä ovi lennähtänyt auki ja nainen touhuissaan ulos autosta! Huomannut koiransa kanssa sivusta seuranneen ihmisen ja alkanut selittää tälle :" Minä joudunkin ajamaan ihan itse! Voi hyvä tavaton, minä ajankin itse..."
Ja hypännyt ratin taakse ja kaasuttanut pihasta ajotielle...
kannattanut jättää auto parkkiin???
rekattua kommenttia ja 1928 lukenutta :)
piti vielä kurkistaa tänne kun sain nuo koirat takaisin sisälle :) Hyvää yötä
Ei kovin ruumiilliseksi työksi voi sanoa, mutta aivonystyröitä pitää senkin edestä käyttää;D
Olen tienannut kolmessa vuorokaudessa uuden näytön, maksoi muuten 260 euroa, ja rahaa jäikin vielä langattomaan hiireen, joka täytynee hankkia seuraavaksi.
Olette te mahtavia ihmisiä.
Mutta enää sitä tuskin kannatta yrittää. Justiinakin otti jo nokkiinsa; väitti että tämä on teidän kanssanne suunniteltu juttu. Kaikkea se nainen voi kuvitellakin. Ei luota edes omaan aviomieheensä.
joten mukavia päiviä uudelle näytölle ja sinulle !
Minä lähden vaihteeksi töihin.. tämä olikin mukava ketju, kaikki oli rekattuja :))
Todella harvinainen tapaus. Johtunee kai siitä että rekkaamattomat ajattelivat minun häviävän jos eivät lisää pökköä pesään.
syy miksi eivät kirjoittaneet tähän lainkaan ;)
Nooh,minä sitten veloitan lähetettyjen kommenttieni perusteella sulta joskus palkkani tästäkin avusta.
Kakkukahveet tai teet ovat sinun , jos joskus jossain satumme tapaamaan.
niin minä laitan sen minihameen ja sinä varot justiinan käsiveskaa(ja mulla on hauskaa) ;)
Kiva kun voitit
Tuntuuko oikeinkin hyvälle kaivaa näitä vanhoja juttuja jatkuvasti?
vituttaako ?