Tätini täyttää 90 vuotta, enkä pysty millään keksimään mitä antaisin lahjaksi. Tätini on melko hyväkuntoinen ja täysissä sielun voimissa, ei tarvitse rollaattoria eikä muutakaan tavaraa, sillä sitä on vuosien kertyessä tullut jo tarpeeksi.
Lahjakortti kauneushoitolaan? Jalkojenhoitopaketti? Kampaamoreissu? Vain nämä ovat tulleet mieleeni. Löytyisikö keltään parempia ehdotuksia?
Lahjakortti kauneushoitolaan? Jalkojenhoitopaketti? Kampaamoreissu? Vain nämä ovat tulleet mieleeni. Löytyisikö keltään parempia ehdotuksia?
Vastaukset 34
Vanhimmat
autoa, niin voisit tarjota tädillesi autoretken, jonka aikana kävisitte vaikka leivoskahvilla. Minulla on lähipiirissäni kaksi 86-vuotiasta. Heitä ilahduttaa suuresti, kun otan mukaan tavalliselle kauppareissulle lähikaupunkiin. Samalla tulee keskusteltua vaikka mistä. Anna omaa aikaasi jossakin muodossa.
Hommaa tädillesi komea, hyväkroppainen nuorimies juhlapäivän iloksi! Saat nähdä, että täti nuortuu silmissä, eikä tarvitse apuvälineitä kulkemiseen kymmeneen vuoteen.
Jos tarvitset apua lahjan hankinnassa, käänny sukulaispoikani King Kalen puoleen. Siinä sitä on avulias herrahenkilö. Osaa ja tietää kaiken.
Kokemuksesta puhun.
Nyt on mennyt Pertta-täti kehumaan sukulaisiaan!
Sinä, jos kuka tiedät, mitä 9-kymppinen nainen tarvitsee. Kerrohan mitä Sinä sait lahjaksi silloin.
Pienenä vinkkinä alkuperäiselle kyselijälle voin ehdottaa vaikka näin:
* Pariisin-matka. Jos hän on ehtinyt jo tuohon ikään käydä siellä, vaihtoehtona vaikka Praha tai Madrid. Mikäli rouva on huonokuntoinen, voi ajatella vaikkapa kylpyläluksuslomaa kotimaassa.
* Auto kuljettajineen. Oiva apu esim. kauppamatkoille (mikäli sisäkkö ei tee kauppaostoksia)
* Tilavampi asunto esim. Katajanokalta, siellähän on juuri nyt myynnissä upeita merinäköalahuoneistoja. Ja taas, mikäli rouvalla on jo sellainen, voi kyseeseen tulla lomahuvila Toscanassa.
...jne jne... vaihtoehtoja on tuhottomasti, mielikuvitus vain rajana.
Toivottavasti näistä oli jotain apua.
Ja Pertta, tulehan käymään. Olen kotimaassa vielä muutaman viikon ennen Japanin kiertomatkaa.
Nyt sinä muistelet minun 85-vuotispäiviäni, jolloin sinä järjestit ne upeat juhlat. Minun ysikymppiset on vasta ensi heinäkuussa ja jos on puoliksikaan niin hulppeat juhlat tulossa, enpä tiedä miten kunto kestää.
Minäpä kerron. King Kalen (kesä)kartanon pihalle oli pystytetty mahtava valkoinen teltta, sisällä teltassa oli pitopalvelun laittamat pöperöt, sen seitsemää kymmentä sorttia, jäätelöstä tehtyjä jääveistoksia, Karibialta lennätettyjä tuoreita ananaksia, Ranskan viinitarhoista parhaita viinejä ja shampanjaa.
Teltassa soitti espanjalainen sekstetti tulisia espanjalaisia säveliä, pihalla suomalainen puhallinorkesteri. Hunksit esiintyivät, samoin Anna Erikson.
Minut tuotiin juhlapaikalle punaisessa avo-Ferrarissa, sen sain myös omakseni (valitettavasti kuljettajaa en saanut). Tanssi jatkui koko yön, keskiyöllä oli ilotulitus.
Minulla oli ylläni valkoinen iltapuku, joka putosi päältäni kaksi kertaa, olin nimittäin laihtunut monta kiloa jännityksestä.
Koko suku oli juhlimassa, ulkomailtakin tulivat, Hollannista, Keniasta, Swazimaasta, Islannista.
Nyt siitä on kulunut melkein viisi vuotta. Jännityksellä odotan jo, mitä rakkaat sukulaiseni (ennenkaikkea King Kale) keksivät, kun täytän 90.
Sen kyllä tiedän, että paremmaksi aikoo panna, mokoma;)
Tohkeissani tuossa jätin ihan huomioimatta jälkikommenttisi Japanin-matkasta. Oletko liikematkalle lähdössä vai lomailemaan? Milloin lähtö tapahtuu? Minun moubailini on taas epäkunnossa, niissä on se heikkous, että mitä enemmän on toimintoja, sitä helpommin tulee vikoja. Siksi kysyn näin.
Rakas Pertta täti täyttänyt jo 85 vuotta ?? Valitettavasti ei minulla ole ollut mahdollisuutta tavata sinua, olen pahoillani, mutta kirjeistäsi päätellen kuullostat, niin sanotusti, erittäin nuorelta. Mikä on sinun nuoruutesi salaisuus??
mies sain pubikavereiltaan lahjaksi Lontoon matkan ja pubikierroksen siellä. Lehdessä oli näyttävä juttu Arskan synttärimatkasta. King Kalen ehdottama Pariisin matka ei siis ole kaukaa haettu idea - ehkä se sopisi naiselle paremmin. ;))
Olen minä täyttänyt 85 vuotta, ensi heinäkuussa tulee ysikymppinen täyteen.
Minun nuoruuteni salaisuus ei ole mikään salaisuus: Nuoret uljaat uroot sopivina annoksina (silmänruokaa), rakkaat, huolehtivaiset sukulaiset, vaihteleva, jännityksentäyteinen elämä ja juoksumatto. Siinä ne.
Pitkä, ihana ja rikas (kirjaimellisestikin) elämä.
Lähden Japaniin kutsuttuna. Kansainvälinen "Rich and smart" -klubin Tokion toimisto on kutsunut minut omaan vuosikokoukseensa alustamaan aiheesta "How I double my money". Tiesin odottaa kutsua, koska kuulin asiasta huhuja jo viime vuotisessa Washingtonin kokouksessa.
Matka on siis työmatka, mutta aion myös huvitella. Varasin Ritzistä sviitin koko viikoksi, vaikka aionkin käydä tervehtimässä myös sisartasi Marttaa Kiotossa.
Yritä saada moubailisi kuntoon!
Kiotossako Martta nyt oleilee? Viimeksi kun kuulin hänestä, oli sambakarnevaaleilla Rio de Janeirossa. Kylläpä se tyttö on ehtiväinen, mutta onhan se kolmatta vuotta minua nuorempikin. Niin menin minäkin vielä siinä iässä, harva se ilta oli milloin mitäkin menoa ja eikun yökerhoon jatkoille.
Nyt on ollut vähän rauhallisempaa, lonkkaleikkauksen jälkeen. Olen rajoittanut menot kolmeen iltaan viikossa ja päättänyt, että aamu viiteen mennessä on oltava sängyssä. Ja viimeistään seitsemältä sitten nukkumaan.
No, sano Martalle terveisiä minulta ja täti Eineltä. Minä kävin eilen Eineä katsomassa, kyllä se vielä tolkkuihinsa tulee, hyvät lääkkeet ja hyvä hoito.
Pauli-kummi lähtee työmatkalle Argentiinaan, siellä on jotkut messut.
ehdottomasti Martalle terveiset Kiotoon. Hänen poikaystävänsä Hai (32v) on muuttanut Martan asuntoon ja Hai haluaisi adoptoida heille tyttölapsen. Arvaathan, että se tulee olemaan vaikeaa.
Ajattelin viedä tuliaisiksi savuporoa ja karjalanpiirakoita, mitä olet mieltä? Martta ainakin pitäisi, hänhän on vanha piirakkaleipuri, jopa Suomen mestari vuodelta 1934.
Kerro Sinä Einelle terveisiä kun menet seuraavan kerran vierailulle. Pauli-kummin tiesinkin lähtevän Argentiinaan, siellähän on joka toinen kevät pidettävät Karja ja navetta -messut.
Tiedän, että sinä olet työnarkomaani ja sen lisäksi vielä päälle kaiken maailman luottamustehtävät. Ei siis ole ihme, että muistisi välillä pettää, onhan sinulla tärkeämpääkin ajateltavaa kuin vanhojen tätikultien iät.
Mutta ensiksikin, älä ihmeessä mene Martalle sanomaan, että hän on VANHA piirakkamestari, sano mieluummin, että entinen. Ja sen vuosiluvun muistit nyt vähän väärin, luulen, että sotkit sen minun merkkivuoteeni.
Marttahan oli mestari vasta vuonna 1943; minä sen sijaan olin kolmas perintöprinsessa Miss Kaukainen Karjala-kisoissa vuonna 1934. Ei ihme, että vuosiluvut menevät sekaisin.
Jaa-a, onpa niistäkin ajoista vettä Vuoksessa virrannut. Mukava on vanhoja muistella ja kuvia katsella. Muistatko sitä, kun oli koko suku minua kannustamassa ensin Järvenpäässä polkkakilpailuissa ja myöhemmin Lappeenrannassa humppamaratoonilla? Twistaamaan opin vasta paljon myöhemmin, kilpailuissa pääsin vain piirinmestaruustasolle.
Joskus iltaisin, kun muistelen vanhoja aikoja, muistelen myös sinua, kuinka Liittojuhlilla olit voimistelemassa. Olit tosi komea trikoissasi.
Harmi, että sinun piti lopettaa balettiharrastus heikkojen nilkkojesi vuoksi, mutta minä aina sanoinkin, että ei se ole miesten hommaa, liihottaa lavalla sukkahousuissa ja notkua varvastossuissa.
Nyt täytyy mennä. Tanhupiiri kokoontuu vartin kuluttua Työväenopistolla ja minulla on vielä papiljotit päässä.
Minä olen Tokiossa "Bonsai-metsänharvennuskurssilla" ensi kuussa,
ja ajattelinkin, että voisimme ehkä tavata
jossain ryokanissa kylpemisen merkeissä.
Sinne voi tulla syntymäpäiväpuvussa eli naturel.
Onneksi asut Ritzissä.
Muistelen kauhulla sitä, kun Aulis yöpyi kapselihotelissa ja painajaisten värittämän
yön päätteeksi juuttui kapseliin.
Miten lie lihonut Aulis-parka yön aikana.
Kapselin rikkominen ja Auliksen parku ja
kiroilu saavat vieläkin kylmät väreet
kirpoamaan selkäpiiheni.
Haluaisin tutustua oikeaan samuraihin tulevan
matkan aikana.
Ostin "Tytöstä tyylikäs kirjan" sitä varten.
Mis sie oot meijä Aulista nähny? Mist sie sen tunnet? Ettet vaa ois sen hutsu. Ossaat sie kaupunki mammselli ees parsii sukkii? Aulis pittää ain liija pienii kenkii ja sukkii, jot jalat näyttäsiit pienemmilt ja sen tähe sil o ain sukat riekalein.
Jos sie näät sitä jossai, vaik siel Japanis, ni sano, jot tulloo hakemaa puhtaat alusvaatteet, mie Hyvonit ostin jouluks, mut jäivät pakettii.
Vaikutat mieleiseltäni tyttölapselta. Jätä tuo King Kale huispois mielestäsi ja tule minulle omaksi kukkaseksi kultaseksi.
Tytöllä pitää tyyliä olla. Sinulla on.
Miten kamalaa kieltä Rauhalta -- hyi -- ei ihme,
että Auliskin on maanpaossa.
Kiitos HR ...kirjoitellaan!
Tapaan Sinut ilomielin Japanissa, uskoisin sen verran ylimääräistä aikaa löytyvän. Ritzin valitsin sen takia, että siellä on niin mahtava sviitti. Se on 100 % palvelukeskus, kirjaimellisesti! Lupasin yöpyä myös yön tai pari Marutei Tsurusen luona, hän on vanha ystäväni politiikkapiireistä.
Mikäli haluat, voit lähteä kanssani myös Kiotoon Marttaa ja Haita tervehtimään. Saat Martalta varmasti vinkkejä harrastamaasi Feng Shuihin.
(lukijan huom.)
You are very smart and bold (I'm sure).
If juu staat tu spiik inglis hiö, ai duu it tuu. Mai inglis is not veri gud, bat ai löön moo hela tiden.
Wen ai gou (if ai gou) tu Dzäpän, säll ai spiik inglis teö, oo sam els länguidz? Cän Martta spiik dzäpän, du juu nou?
Hau öpaut pikkuserkku? Du juu spiik eni länguidziis, pat finis? Ai spiik oolsou norska ok pelkia.
King Kale, hääv ö nais sandi. Änd andra deis, tuu.
Thänk jyy änd hääv ö nais sandi jyy tyy dier Pertta. Jyy aar sou kaind.
Ai oolsou treem opaut meni tihverent tankuees,
juu nou.
juu inlis is sou goot, ai äm veri häpi, hau vanteful juu ar in finlant. Mai fämili.
Mai laav tu king Kale tuu.
vanhan ystäväsi kanssa katselemaan hänelle tuttuja rakkaita paikkoja.herkistää ja lämmittää iäkkään ihmisen sydäntä kummasti =)
setääni hänen kotimaisemissaan viime kesänä eräänä kauniina sunnuntaipäivänä, oli meillä hauskaa ja kiirettä ei ollut. Minä nautin siitä retkestä varmaan ihan yhtä paljon.
Minulla oli termoksessa kahvit ja kylmälaukussa eväät, joten se oli oikein ulkoiluretki. Vähän väliä pysähdyttiin kävelemään ja tutkimaan vanhoja paikkoja.
Olen iällisesti samaan luokkaan kuuluva, myös tätini on 90 vee. Olen useampana merkkipäivänä matkustanut toiselta puolelta Suomea moneksi päiväksi hänen luokseen, siivonnut, laittanut pakastimen täyteen ruokaa, ulkoillut ja seurustellut.Tädin mielestä juuri tuo ajan antaminen on paras lahja.
,,,
Ellei sinulla ole antaa aikaa, niin kaunis kortti postiin> 90-kymppiselle sukulaiselle.
Ihan mukavia nuo ajanantamisjutut olisivatkin, jos välimatkaa ei olisi useita satoja kilometrejä. Olisi kiva tarjota silloin tällöin leivoskahvit, mutta kun ei ole autoa ja kulkuyhteydet kotoani tädin luokse ovat hankalia.
Sama hankaluus olisi tädin puolella, jos hän haluaisi visiteerata lapsuuden leikkipaikoilla: etäisyydet niihin ovat tuhannen kilometrin luokkaa. Yhdeksänkymppinen ei jaksa tehdä sellaisia matkoja, enkä sentään halua menehdyttää häntä - on sen verran mukava täti.
Nykyään suku tapaa enää vain tällaisissa suurjuhlissa kuten isot synttärit tai hautajaiset tms. Juuri kaikkien ikääntyminen on siihen syynä, ei jaksa enää riekkua kuten nuorempana.
Kiitos joka tapauksessa teille, jotka jaksoitte ottaa osaa ongelmaani.
Osta lahjaksi suorakaiteen muotoinen luonnonsilkkinen huivi, se on lähellä ja pehmeä ja hellä ja voi käyttää ulkona tai sisällä.
Toinen ehdotukseni olisi, kirjoita hänelle aina silloin tällöin kirje, ihan tavallisia asioita ja kuulumisia. Kirjeen voi aina lukea uudelleen ja palauttaa mieleensä eri tavalla kuin vaikka puhelun.
Annat lahjaksi myös aikaasi!
Digiboxi ja sen käyttökoulutus! (Elokuun loppu lähestyy vauhdilla.)
puhelinlasku sillä kokemuksesta tiedän eräästä lähisukulaisesta että hän ei soita kellekkään vaan odottaa että muut soittaa ja syy:koska tulee laskua!