meidän tyttö kolme kk ja viikko päälle eikä vielä käänny selältään vatsalleen.. alkaa jo takaraivo litistyä kun koko ajan vaan selällään eikä aikomustakaan kääntyä. mitä tehdä? olisiko vinkkejä?
huolestunut
keiju06
4450
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
kiirekään kääntyä. Kyllä se kallo muokkautuu siitä sitten uudestaan kun on niin pehmeä pidemmän aikaa. Ja jos lattialla leikitte, niin osaat varmaan itse kääntää lapsen makuulleen tai sivuilta leikittää.
ei todellakaan tarvitse olla vielä huolissaan! Luulenpa, ettei kovin moni kolmen kuukauden ikäinen käänny vielä itse. Kyllä jokainen lapsi oppii jossain vaiheessa itse kääntymään, jotkut aikaisemmin ja jotkut myöhemmin.
Meidän pojalla muotoutui pää vähän toispuoleiseksi, kun nukkui koko ajan vain pää toiseen suuntaan eikä auttanut sängyn kääntäminen tms. Kun on ny puolivuotias, pää on jo molemmilta puolilta melko samanlainen, eli kun kasvaa ja nukkumistyyli muuttuu ja hereillä olo lisääntyy, niin kyllä se pää siitä muotoutuu hyväksi.
Kääntymisestä vielä, että keskivertolapsihan kääntyy vatsalleen 4-6 kk ikäisenä, joten ei todellakaan ole kiire! Ei sitä kääntymistä myöskään tarvitse mitenkään harjoittaa, sen lapsi kyllä oppii itsestään kun aika koittaa.
Nukuta kyljellään ja tasaisesti molemmilla kyljillä. Näin meil tehtiin jo synnärillä. Ja kyl se pää muotoutuu vielä.