Saataisiinko loppu Passatin tukivarsiongelmiin ?

Selviä pelisääntöjä kaipaava

Olen lukenut monia tukivarsien takuita koskevia kannanottoja tällä palstalla, eikä asiasta milloinkaan saa lopullista selvyyttä.

Minulla on passat vm.98 ja selvitin itse takuuasiaa alkuviikosta ja minulle kerrottiin että vm.98 kohdalla takuu on loppunut kolmen vuoden päästä, elikkä vuonna 2003 ei kyseisiin vuosimalleihin ole enää takuita. Jokaiselle vuosimallille luetaan takuut ilmeisesti eri listoilta.

Niinpä olen jo iloisen Passatin omistajan joutunut kärsimään viime kesänä yhden etualatukivarren ja pari viikkoa sitten kaksi alatukivartta lisää, yhteensä 620 euroa.

Samaa lystiä on tiedossa tulevaisuudessakin, sillä Passatin etupäässä on yhteensä 8 tukivartta.
Vm. 99 Passatin kohdalla takuu on ilmeisesti neljä vuotta tai 150000 km.

Taidetaan olla tultu semmoiseen pisteeseen että jos VAG aikoo meitä vanhojen Passattien omistajia vielä jatkamaan merkin parissa, niin takuuehdot pitäisi tehdä julkisiksi ettei niitä jokaisen kohdallaan tarvitse arpoa !!!

Jatketun takuun säännöt pitäsi olla samat kaikille merkkihuollon sijainnista huolimatta.
Jos asiaan ei tule selvyyttä, aion ainakin itse vaihtaa automerkkiä ja pysyvästi.

Herättääkö asiallista keskustelua ?

8

2555

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • heisja

      Itse painiskelin viimme keväänä -98:n kanssa samojen kysymysten parissa. Tukivarret meni kuiteinkin pulitakuuseen eli VAG maksoi puolet osien ja työn hinnoista. Mikähän on sitten tämä ns. vuosimallit? Valmistunumeron mukaan auto on kuitenki jo 99? volkkarillahan vuosimalli vaihtuu syksyn paikkeilla?

      • Selviä pelisääntöjä kaipaava

        Syy siihen että sinulle on korvattu puolet osien hinnasta on ilmeisesti juuri siinä, että autosi valmistusnumeron mukaan katsotaan vm99 takuulistoja.


    • Uusi volkkaristi

      Kertokaapas asiantuntijat nyt maallikolle mistä on kysymys näiden tukivarsien kohdalla? Olen seurannut palstaa ja niistä puhutaan aika usein. Minulle on tulossa lähiviikkoina uusi Passat Variant TDI -03 ja asia kiinnostaa.
      1. Miten tukivarsien vaihtotarve ilmenee?
      2. Vaikuttaako ajotapa niiden vikoihin?
      3. Kuinka usein niitä on vaidettava?
      4. Miten pitkään VAG vastaa niistä?

      • Selviä pelisääntöjä kaipaava

        Vastauksia ei asiantuntijalta:

        Ensinnäkin en osaa sanoa koskeeko nämä ongelmat enää uusia Passatteja, sillä minulle on ainakin sanottu että osien laatua on parannettu.

        1.kolinat alkavat kuulua parhaiten 20-30 km/h ajettaessa ns. nimismiehenkiharoilla ja pakkasilla auto alkaa myös hiljaisella vauhdilla kitistä kuin hetekka ennen vanhaan

        2.varmaankin se minkälaisilla teillä joutuu
        ajamaan vaikuttaa kuinka nopeasti viat alkavat

        3. vaikea sanoa, autoni tukivarret alkoi kolista n.3v paikkeilla (sitä ennen oli jo kallistuksenvakaajan päät ja raidetangonpäät vaihdettu takuuseen)

        4. sinun kannattaa kysyä takuusta omasta merkkikorjaamostasi ja luottaa vaan heidän sanaansa

        Toivottavasti sinun autosi on tehty laadukkaammilla osilla kuin omani sillä suurimman osan auton ajasta sen etupäässä on jotain kolissut.


      • Masa

        Pyörän suunnalta kuuluu kitinää ja "kirskuntaa" joustliikkeen aikana ja rattia käännettäessä.


      • VW mies

        kolmas passatti menossa eka oli -97 110hp tdi puolitoista vuotta omistuksessa 7kpl tukivarsia tuhoutui, vielä viimeiset 4kpl 150000 ajettuna paikallinen merkkikorjaamo kustansi ne. Toinen 2001 pd tdi 100hp ajoin 50000km 2vuotta ei yhtään tukivartta mennyt, eikä muita vikoja. Nyt 2003 tdi variant 130hp 4motion saas nähdä kuis käy.


    • mk

      ...se on kun testaus jätetään asiakkaalle ;) Mutta kaippa Wolsu on sen arvoinen... Ja saapahan ainakin ajella lepposin mielin kun tietää olevansa auton tuotekehittelyssä mukana...

    • Ex vw-mies

      Vw-groupissa kesti noin 5 vuotta ,että sai aikaiseksi kestävät tukivarret ja pitivät asiakkaita lähinnä pilkkanaan (kestotestaajina).Moni asiakas vaihtoi muihin merkkeihin tukivarsi ongelmien takia ja valmistaja ei ota mitään kantaa asiaan ?Miksiköhän vw ei enää myy niin hyvin kuin aikaisemmin?Tukivarsi/ovienlukot ym. ongelmat ovat syöneet vw:n mainetta ja moni on vaihtanut toisiin merkkeihin,joten uskoisin vw-groupin heräävän,mutta tosin jälkijunassa :(

      ...onneksi on valinnan vapaus ja saa valita myös niitä merkkejä joiden valmistaja antaa tuotteelleen pitkän takuun ja vastaa tuotteestaan,eikä testauta sitä kuluttajalla?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      287
      3192
    2. 202
      2898
    3. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      71
      2484
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      223
      1958
    5. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      14
      1392
    6. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      42
      1371
    7. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1327
    8. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      24
      1298
    9. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      51
      1267
    10. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      162
      1231
    Aihe