Lapsi hukkui

Tehtiinkö Uudessakaarlepyyssä rikos kun perhepäivähoitajalla oli MTV3:n uutisten mukaan hoidettavana kuusi lasta?

Kuntiin on jaettu tiedoksi STM:N kirje jossa kunnille on tehty selväksi, että ryhmäkokomääräyksistä ei saa poiketa.

Nyt kuitenkin oli jälleen siis poikettu - ja seuraksena kuolema:
http://www.valtakunta.info/Valtakunta/#hukkuiko

http://www.petrinurminen.net
6440
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Lakia on rikottu mutta miksi ja millaisen painostuksen alaisena hoitaja on liikaa lapsia ryhmäänsä ottanut? Jokaisen, joka huomaa lakia rikottavan tulisi ottaa kantaa kun virheitä huomaa. Eräänä aamuna vein omaa lastani hoitoon, ja hoitaja kertoi että tänään puuttuu kaksi hoitajaa (päiväkotiryhmästä)mutta hän saa kaveria toiselta osastolta tarvittaessa. Kuulemma sijaista ei oltu saatu (tai ei kysytty) ja kasvatustoimenjohtaja oli sitä mieltä, että eiköhän se päivä tai pari mene näin. kieltäydyin jättämästä lastani hoitoon ja pyysin päiväkodinjohtajaa hoitamaan asia. Kaksi sijaista tuli puolen tunnin kuluessa sairastuneiden tilalle ja näin hoidon turvallisuus varmistui. Nikä lie tämän hirvittävän tapahtuman tausta? Esimerkissäni hoitaja tiesi tekevänsä väärin mutta pomot käski ja hän totteli, muut vanhemmat olivat jättäneet lapset hoitoon. itse alan ammattilaisena tiesin, että se on riski ja lasten oikeus saada turvallinen hoito.

Äänestä

Päivähoitaja joka vain haluaa rahaa.
Vähintään kymmenen 10 vuotta vankeutta , se olis oikein nuon huolimattomalle muka hoitajalle.
Ehdottomasti kielto ettei saa toimia alalla.
Ja lisäksi korvaukset rahallisena 160000 e.

Äänestä
  • että miltä päivähoitajasta tuntuu jos hoidettava lapsi kuolee. Aika lohdutonta kyllä ja lisäksi vielää vankeutta ja parin vuoden palkkatulot korvauksiin. Hoitaja/päiväkoti oli kyllä tässä asiassa huolimaton mutta ei varmastikkaan tahallaan tehty.

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    että miltä päivähoitajasta tuntuu jos hoidettava lapsi kuolee. Aika lohdutonta kyllä ja lisäksi vielää vankeutta ja parin vuoden palkkatulot korvauksiin. Hoitaja/päiväkoti oli kyllä tässä asiassa huolimaton mutta ei varmastikkaan tahallaan tehty.

    tapahtuma! Kuitenkin on niin, että hoidossa oleva lapsi on hoitajan vastuulla. Jokainen ymmärtää sen, että 2,5 vuotiasta ei saa yksin pihalle päästää vaikka olisi kysymys vain minuuteista, nimittäin siinäkin aikana voi tapahtua paljon kuten huomattiin. Empatiseeraan kuitenkin hoitajaakin, koska en usko, että on jatkuvasti huolimaton ja lapset olisivat olleet "omillaan" hänen hoidossaan, mutta kun se valvova silmä ei saa herpaantua hetkeksikään ! Osanottoni pojan vanhemmille ja tälle perhepäivähoitajalle ! Itku tuli kun tuon jutun luin lehdestä ja toivon, ettei niin tulisi koskaan enään kenenkään kohdalle sattumaan!

    Äänestä

  • ****** kirjoitti:

    Lapsiryhmät eivät olisi liian suuria. Nytkin hoitaja puki kuulemma vielä pienempiä lapsia kun isommat olivat ulkona. Eikö pitäisi pitää kaikki sisällä ja mennä yhtä aikaa ulos.

    Syyllisiä ovat mielestäni myös päivähoidonojaaja joka on antanut hoitoon liikaa lapsia ja lautakunta jos on tiennyt, että hoitopaikat ovat ylitäytettyjä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Rikos? kirjoitti:

Tehtiinkö Uudessakaarlepyyssä rikos kun perhepäivähoitajalla oli MTV3:n uutisten mukaan hoidettavana kuusi lasta?

Kuntiin on jaettu tiedoksi STM:N kirje jossa kunnille on tehty selväksi, että ryhmäkokomääräyksistä ei saa poiketa.

Nyt kuitenkin oli jälleen siis poikettu - ja seuraksena kuolema:
http://www.valtakunta.info/Valtakunta/#hukkuiko

http://www.petrinurminen.net

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu