Kuulin

että jossain päin suomea oli tapahtunut seuraavaa.Äiti,tytär ja juuri syntynyt vauva asuivat yhdessä. Äiti oli n. 80 v. mummo ja hänen tyttärensä tuli vanhana äidiksi. Eli oli saanut vauvan juuri.Vanha äiti soitti neuvolan terveydenhoitajalle, että hänen tyttärensä ei jaksa hoitaa vauvaa. Pelkää, että tekee vauvalle jotain. Äiti ja vauva olivat neuvolakäynnillä, kun sos.työntekijä meni sinne ja pikaisesti huostaanotti vauvan siltä seisomalta. Terveydenhoitaja oli mummon puhelun perusteella ilmoittanut sossulle, että asiat on huonosti. Ja tapahtui näin. Ei mitään haastatteluja, ei tukitoimia, ei mitään. Tosin muutaman päivän päästä vauva pääsi omaan kotiin takaisin.Mitä mieltä olet,voiko olla mahdollista, että näin voitaisiin toimia. Huhuko?
2343
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

huhu,jos epäilevät lapsi lähtee

Äänestä
  • Jos lapsen isoäiti soittaa, onko se huhu, varsinkin jos asuvat kaikki yhdessä?
    Ehkä vanha isoäiti olisi puhelullaan halunnut apua tyttärelleen, mutta esittänyt asian epäselvästi?
    Raskausmasennus? Sehän voi koitua nuorempienkin osaksi.
    Onneksi lapsi palasi kotiin, toivottavasti saavat tarvitsemansa avun.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nimetön kirjoitti:

että jossain päin suomea oli tapahtunut seuraavaa.Äiti,tytär ja juuri syntynyt vauva asuivat yhdessä. Äiti oli n. 80 v. mummo ja hänen tyttärensä tuli vanhana äidiksi. Eli oli saanut vauvan juuri.Vanha äiti soitti neuvolan terveydenhoitajalle, että hänen tyttärensä ei jaksa hoitaa vauvaa. Pelkää, että tekee vauvalle jotain. Äiti ja vauva olivat neuvolakäynnillä, kun sos.työntekijä meni sinne ja pikaisesti huostaanotti vauvan siltä seisomalta. Terveydenhoitaja oli mummon puhelun perusteella ilmoittanut sossulle, että asiat on huonosti. Ja tapahtui näin. Ei mitään haastatteluja, ei tukitoimia, ei mitään. Tosin muutaman päivän päästä vauva pääsi omaan kotiin takaisin.Mitä mieltä olet,voiko olla mahdollista, että näin voitaisiin toimia. Huhuko?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu