Minä haluaisin täst nyt jonkinlaisen jatkiksen, joten voitte siinä aina vuorotellen jatkaa tätä minun alkua :)
Oli kirpeä talvi-ilma ja minun piti kävellä postilaatikolle hakemaan posti. Nenäni, varpaani ja korvani oli ihan jäässä ja tunsin poskieni punoittavan ja kohta halkeilevan. Kävelin postilaatikolle ohkasissa kuteissa, koska ajattelin tämän reissun menevän äkkiä, mutta toisin kävi. Enhän minä voinut juostakaan, kun olin ihan tönkkö. Avasin postilaatikkoni kannen ja siellä oli vain joutavaa roskapostia, paitsi yksi kirje. Haistoin jo kaukaa, että siihen oli kaadettu litra tolkulla hajuvettä ja tämä kirje oli isälleni.... (jatkakaa!)
Oli kirpeä talvi-ilma ja minun piti kävellä postilaatikolle hakemaan posti. Nenäni, varpaani ja korvani oli ihan jäässä ja tunsin poskieni punoittavan ja kohta halkeilevan. Kävelin postilaatikolle ohkasissa kuteissa, koska ajattelin tämän reissun menevän äkkiä, mutta toisin kävi. Enhän minä voinut juostakaan, kun olin ihan tönkkö. Avasin postilaatikkoni kannen ja siellä oli vain joutavaa roskapostia, paitsi yksi kirje. Haistoin jo kaukaa, että siihen oli kaadettu litra tolkulla hajuvettä ja tämä kirje oli isälleni.... (jatkakaa!)
Vastaukset 6
Vanhimmat
Minut valtasi suuri uteliaisuuden tunne. Kuka kumma lähettää isälleni jotain tällaista? Minun oli pakko avata se, ja niinhän minä teinkin, vaikka olinkin jäätymäisilläni. Kirjeessä luki: Rakkaalle Markukselle(isäni):
Olen ihaillut sinua kauan, en malta odottaa, kunnes tiemme kohtaavat. Toibottavasti löydämme pian yhteiset sävelet. Rakastan sinua, sihteerisi Ursula.....
Hätkähdin luettuani kirjeen loppuun. Miten Ursula voi tehdä tämän omalle miehelleen? Onneksi tiesin, että isä ei voisi IKINÄ jättää äitiäni jonkun sihteerinsä takia. Rypistin kirjeen mytyksi ja heitin lähimpään roskikseen. Kävelin muun roskapostin kera kotiini. Asuin isossa kerrostalossa, mutta kun tulin käytävään kuulin äitini ja isäni riitelevän kovaäänisesti...
mitä se Ursula tuli tänne tänä aamuna? äiti tiukkasi ja litisti isän seinää vasten.
-minä minä..en minä tiedä! isä yritti turhaan.
painuin pois sotatantereelta, en jaksanut taas kuunnella kun äitiä pänni jokin.
Luikin huoneeseeni peloissani ja laitoin radion soimaan niin lujalle kun kerrrostalossa pystyi. Kuulin kuinka ovi kolahti. -HELENA! Laita se toosa pienemmälle! äiti huusi. En totellut, joten äiti tuli huoneeseeni. Hänen silmänsä olivat itkusta punaiset ja turvonneet, ja hän sammutti radion. -Tule syömään, äiti kehotti. Astelin keittiöön tympääntyneenä. 2-vuotias pikkusiskoni Katja istui tuolilla keittiössä. -Mijsä isi on? Hän kysyi. Keittiöön syntyi vaivautunut hiljaisuus...
-no...isi ei enää tule, se on Ursulan kanssa...Äiti selitti.
-Mjiksi isi meni Ursulalle? Katja kysyi hämmästyneenä. -KOSKA SE ON NIIN JUMALATTOMAN PASKA ÄMMÄ! Minä huusin hysteerisenä. Olin vihannut isää niin kauan kuin muistin. Aina se vokotteli vieraita ämmiä , ei sen kanssa kehannu mihinkää lähteä, heti oli kommentoimassa jonkun nuoren misun rintoja. kerrankin se oli hesessä tujottanut jonkun nuorikon avonaisen paidan rinnuksiin... Mä olin kuolla häpeästä, kun äiti kirkui isän korvaan "Saakeli jossä et ny lopeta tota flirttaailuas, ni saat lähtee kokonaan!!!" Isoveljeni Jaani oli nauranut hysteerisesti, mutta minä olin potkaissut häntä kipeästi sääreen.
Äiti herätti mut päiväunistani.
-hellu, voitko syödä ruokas loppuu?
-EN! mä huusin , vaik olin aikeissa sanoa "kyllä äiti".
-Helena kulta...Äiti sanoi kärsivästi. Minä nousin pöydästä, ja ryntäsin itku kurkussa omaan huoneeseeni. Mikä mulla oikeen oli? Ainahn mä olin toivonu, et faija lähtis mut nyt... Mä olin surullinen ja raivoissani yhtäaikaa. Mun teki mieli itkeä niin, että kyyneleet ehtyisivät, ja toisaalta taas mieli raivota; hakata seinää ja heittää onnettoman pieni pystykorvamme Hector ulos ikkunasta. En pystynyt kumpaankaan. Hector hiipi huoneeseeni.
-Tuu tänne Hecku, en mä sua ikkunasta heitä, maanitteelin koiraa.Se ei melkein koskaan ollut muualla kuin mun huoneessa, faija oli kantanut sen kupitkin mun kämppään. Isän ajatteleminen toi kyyneleet silmiini.
-Hector, sano sä isälle, että palaa, minä kuiskasin itkuisena.Äkkiä itkin. Itkin vuolaasti, niin että paitani rinnukset kastuivat.
Sitten tuli suunnaton raivo. Otin isän kuvan kirjoituspöydältä ja heitin sen ikkunasta ulos.
-PASKA UKKELI! Karjuin foton perään.
Mutta...
POING!
Kuva osui jotain ämmää päähän! Tunnistin naisen Ursulaksi.
-HAA! IHAN OIKEIN SULLE SENKI HUO... kiljuin kurkku suarana. Mutta... oih! Nainen olikin naapurin Eliisa, joka toi meille aina kindermunia.
-Minä en ole koko elämäni aikana nainut kettään! Eliisa rähjäsi.
-Oi...anteeksi, erehdyin.. piipitin nolona.