2½ -vuotias hukkui Lapuanjokeen

Hoitaja myös

Todella ikävää, ikävää, osanotto lapsen suvulle, ja hoitajalle.
Ei mitään kamalampaa voi enää sattua, kyllä on kauhea vastuu lasten hoidosta, jokainen virhe, voi maksaa koko elämän, kuten tässä, monen ihmisen elämä pilalla, ja sen pienen, ei saanut, kuin aloittaa, kun jo vietiin taivaan kotiin.

Jokainen tietää, ettei tälläistä saisi tapahtua, mutta aina niitä vaan tulee.

Älkää syyllistäkö ketään, aika vain oli pikkuisen lähteä, emme voi sille enää mitään.
Kaikkea hyvää jaksamiseen, elämä voittaa, ja pikkuisen hyvä olla.
Ikävää.

18

5207

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Guitar83

      Ikävä tapaus, todellakin. Myös täältä osanotot asianomaisille.

      Juuri muutama päivä sitten keskusteltiin pomon kanssa siitä että miten vaikea noita pikkuisia on valvoa esimerkiksi päiväkodissa, vikkeliä kun ovat tarvittaessa. Oma äitini on toiminut perhepäivähoitajana tasan kaksikymmentä vuotta ja sen hullunmyllyn keskellä olen itsekin kasvanut. Tuntuu aina ikävältä kun hoitopaikkoja syyllistetään, vaikka näillä se perimmäinen vastuu onkin. Mitä kuitenkin vierestä tuli aikanaan seurattua, niin on se yhdeltä ihmiseltä mahdoton tehtävä vahtia täysin herkeämättä viittäkin lasta. Tässä tapauksessa tosin hoitajan tyttö oli myös mukana ja silti näin pääsi käymään. Surullista.

      Toivottaisinkin jaksamista molemmille osapuolille. Taatusti tuntuu tällä hetkellä pahalta, puolin ja toisin.

      • loputtomiin?

        Päivähoitajalla oli uutisoinnin mukaan kaksi lasta ylipaikalla eikä aitaa pihansa ympärillä. Pitääkö tosiaan loputtomiin ymmärtää? Kyllä tässä oli selvästi otettu tietoinen riski lasten turvallisuuden kustannuksella.

        Ja päivähoitaja on itse vastuussa hoitolapsista, hän ei voi sysätä vastuuta tyttärensä niskoille. Hän ei voi laittaa osaa lapsista etukäteen pihalle ja jäädä itse pukemaan loppuja.

        Minulla on lapsi, en koskaan tule hyväksymään tuollaisia laiminlyöntejä. Toivon vain, että päivähoitajille ja vastaaville aletaan antamaan kunnon rangaistukset laiminlyönneistä.

      • lastentarhanopettaja
        loputtomiin? kirjoitti:

        SE on hyvä, että tällaisissa tilanteissa toitetaan sitä, että hoitajilla on vastuu lapsista jne. Mutta miksi se ei näy palkoissa? En tarkoita, että se olisi pelastanu tätä lasta, mutta ei tajuta, kuinka tärkeää työtä teemme, ennen kuin jotain tällaista sattuu. En kyllä yhtään ihmettele, ettei parhepäivähoitajien paikoille ole tunkua ja kyllä työntekijät alkaa päiväkodeistakin kadota. TYötä koko ajan lisää, ei sijaisia, ym. resursseja pienennetään. Ei ole ihme, että jotain sattuu. Ja työntekijät väsyy.

        Osanottoni minunkin puolesta tämän onnesttomuuden molemmille osapuolille!

      • Miina I
        lastentarhanopettaja kirjoitti:

        Pahimman laatuista työntekijän riistoa. Yhdellä ihmisellä on siinä hoidettavana 4-5 pientä, suunnilleen samanikäistä lasta ja lisäksi siivous, ruokahuolto jne. Palkka on lisäksi pieni ja perhepäivähoitajilla ei juurikaan ole koulutusta.

        Minusta tuossa on outoa se, että piha oli aitaamaton. Päivähoidon tarkastaja oli minusta syyllistynyt laiminlyöntiin, kun oli hyväksynyt hoitopaikaksi talon, jossa on aitaamaton piha ja joka sijaitsee vaarallisella paikalla joen rannalla.

      • Guitar83
        loputtomiin? kirjoitti:

        Päivähoitajalla oli uutisoinnin mukaan kaksi lasta ylipaikalla eikä aitaa pihansa ympärillä. Pitääkö tosiaan loputtomiin ymmärtää? Kyllä tässä oli selvästi otettu tietoinen riski lasten turvallisuuden kustannuksella.

        Ja päivähoitaja on itse vastuussa hoitolapsista, hän ei voi sysätä vastuuta tyttärensä niskoille. Hän ei voi laittaa osaa lapsista etukäteen pihalle ja jäädä itse pukemaan loppuja.

        Minulla on lapsi, en koskaan tule hyväksymään tuollaisia laiminlyöntejä. Toivon vain, että päivähoitajille ja vastaaville aletaan antamaan kunnon rangaistukset laiminlyönneistä.

        Monenkohan perhepäivähoitajan piha oikeasti on ympäröity aidalla? Meillä ei ollut, eikä ole monella muullakaan tällä, pienellä, kylällä. Kenen velvollisuus on kustantaa sellainen, ja missä määräyksissä sellaista vaaditaan? Koskaan en nimittäin ole kuullut edes puhetta pihan aitaamisesta. Sinällään se olisi ihan paikallaan vanhempienkin luona, talo kun on 40 metrin päässä 4-tiestä.

        Eikä tietenkään täydy ymmärtää loputtomiin, mutta täytyy ottaa selville faktat ennenkuin lähtee ketään lynkkaamaan ja rangaistuksista vaahtoamaan. Hoitajilla tulee päivänmittaan useita tilanteita ettei huomiokyky tasan riitä vahtimaan jokaista herkeämättä ja se on vain hyväksyttävä näillä lapsimäärillä. Tai ehkei hyväksyttävää, muttei myöskään hoitajien vika. Itsekin olen ohimennen pihalta roudannut nappulan jos toisenkin sisälle, kun äiti on ollut laittamassa näille ruokaa, sekin mokoma kun jonkun on tehtävä. Näin esimerkiksi.

      • ammatinvaihto
        Guitar83 kirjoitti:

        jos ei päivähoitaja pysty lapsista oikeasti huolehtimaan ja heidän turvallisuudestaan huolta pitämään, ei pidä ottaa hoitolapsia. Naurettavaa syyttää muita siitä, että itse ottaa liikaa lapsia hoidettavakseen.

      • Guitar83
        ammatinvaihto kirjoitti:

        jos ei päivähoitaja pysty lapsista oikeasti huolehtimaan ja heidän turvallisuudestaan huolta pitämään, ei pidä ottaa hoitolapsia. Naurettavaa syyttää muita siitä, että itse ottaa liikaa lapsia hoidettavakseen.

        Homma nyt vain sattuu menemään niin että aivan kenelle tahansa hoitajalle, vaikka kuinka hyvä olisikin, voisi käydä näin (olosuhteet vaikuttavat aika reippaasti), ja piste. Jos et sitä kykene hyväksymään niin oma on häpeäsi. Idiotismille ei voi mitään.

      • täydellinen?????
        loputtomiin? kirjoitti:

        Päivähoitajalla oli uutisoinnin mukaan kaksi lasta ylipaikalla eikä aitaa pihansa ympärillä. Pitääkö tosiaan loputtomiin ymmärtää? Kyllä tässä oli selvästi otettu tietoinen riski lasten turvallisuuden kustannuksella.

        Ja päivähoitaja on itse vastuussa hoitolapsista, hän ei voi sysätä vastuuta tyttärensä niskoille. Hän ei voi laittaa osaa lapsista etukäteen pihalle ja jäädä itse pukemaan loppuja.

        Minulla on lapsi, en koskaan tule hyväksymään tuollaisia laiminlyöntejä. Toivon vain, että päivähoitajille ja vastaaville aletaan antamaan kunnon rangaistukset laiminlyönneistä.

        Ei tarvi ymmärtää.KOSKAAN et voi tietää mitä tapahtuu,vaikka seisot lapsesi vierellä koko ajan.

    • Hoitaja myös

      Itse myös perhepäivähoitajana toimivana tunnen syvää myötätuntoa lapsen perhettä sekä hoitajaa kohtaan.Tässä työssä tosiaan pitää olla silmät myös selässä,olen onnellinen siitä kun olen välttynyt pahemmilta haavereilta lapsia hoitaessa.Vaikka laki ei salli lapsia ylipaikoille niin kyllä niitä tuputetaan ja jos et ota huomaat kohta olevasi ilman lapsia,ja ilman palkkaa.Pph ohjaajat auliisti sanovat olevansa vastuussa kun lapsia laitetaan liikaa,mutta vastuuhan on aina meillä hoitajilla, sitä ei mikään poista eikä tarvitsekaan.Yksikin tälläinen tapaus on liikaa mutta tämä lapsi ei henkiin herää vaikka hoitaja saisi minkä tahansa rangaistuksen,todellinen rangaistus on koko ajan hänellä mielessään sitäkään ei mikään poista. Ihmettelen kyllä näitä ankaran rangaistuksen vaatijoita jotka tuovat lapsensa hoitoon kun ei lapsen kanssa pärjää kotona. Ei se silloin haittaa mitään kuinka paljon niitä siellä hoitopaikassa on, kun itse saa viettää vapaapäivän rauhassa.Hyvää jatkoa kaikille ,pidetään huolta lapsistamme,omista javieraista.

      • Annamarja

        Puhut asiaa mutta itse en veisi hoitoon lasta paikkaan joka on noin lähellä jokea ilman minkäänlaista aitaa. Vesi kiehtoo lapsia aina, on se sankon pohjalla tai joessa, kotona tai hoidossa. Päivähoidon ohjaaja pitäisi myös tässä tapauksessa saada vastuuseen, sillä riski on ollut olemassa koko ajan, koska pihaa ei ole aidattu. Aina vain pitää tapahtua ennenkuin jotain tehdään.

      • Miina I

        ettei niitten kanssa pärjätä kotona, vaan siksi että molemmat vanhemmat ovat töissä. Lastentarhaan sen sijaan yli kolmevuotias lapsi voidaan viedä saamaan esiopetusta, vaikka toinen vanhemmista olisikin kotona. Perhepäivähoito on tasoltaan tavallista kotihoitoa, ei sen kummempaa.

        Mutta kukaan järkevä vanhempi ei päästä kaksivuotiasta yksin ulos -tai vain isomman lapsen vahdittavaksi. Samoin pitää sentään voida vaatia, että hoitopaikassa on aidattu piha. Kunnan tulee minusta kustantaa aidan paneminen, jos ei sitä ennestään ole.

      • Perhepäivähoitaja**
        Miina I kirjoitti:

        Perhepäivähoitajana sanon kyllä että perhepäivähoito on paljon muutakin kuin tavallista kotihoitoa monen perheen kohdalla. Kyllä meillä ainakin annetaan lapsille enemmänkin kuin päiväkodeissa ja sitä aikaa yksilöllisyyteen on myös. Ihan samalla tavalla meilläkin tuetaan mm. lapsen motoriikan, sosiaalisuuden, kognitiivisen kehityksen, esteettisyyden, itsensä ilmaisun kehittymistä. Samalla tavalla opetetaan, kasvatetaan ja tiedetään asioista. Meitäkinkoulutetaan ja kouluttaudumme itse vielä lisää.
        On tämä työ muutakin kuin pukemista, siivoamista ja ruuanlaittoa!!
        Ihme väheksymistä pph:ta kohtaan.

        Ja kyllä. Minulla ovat useasti lapset hoidossa, vaikka vanhemmat ovat kotona. Niin pienet kuin isotkin lapset.

        Yli kolmevuotias ei saa esiopetusta. Esioptusta annetaan lapsen kehityksen mukaisesti 6-8 vuotiaana. Yleensä kuusivuotiaana, jos lapsi on kypsä seitsemänvuotiaana menemään kouluun. Eli ei niitä yli kolmevuotiaita tosiaankaan viedä päiväkoteihinkaan siinä iässä mitään esiopetusta samaan, jos vanhemmista toinen on kotona. Syy on silloin ihan joku muu.

        Perhepäiväkoti on samalla perheen yksityinen koti. Ja laki ei vaadi ketään meistä aitaamaan omaa pihaamme, ei voikaan vaatia edes kunnan rahoilla. Tosin ei kunta mitään maksaisikaan, eihän kunta maksa edes hiekkalaatikon hiekkoja,tai koko laatikkoa, senkin maksamme omasta tilistämme.

        Monikin järkevä vanhempi päästää kaksivuotiaan täysi-ikäisen ihmisen kanssa ulos, vaika tuo ihminen olisikin oma lapsi. Itse olin jo siinä iässä pienen vauvan äiti.

        Osanottoni välitän sekä lapsensa menettäneelle perheelle ja heidän läheisilleen, että hoitajalle ja hänen tyttärelleen, joka varmasti myöskin kärsii asiasta lopun ikäänsä.

      • Katamaria
        Perhepäivähoitaja** kirjoitti:

        Meidän perhepäivähoitaja on lapsillemme kuin toinen äiti. Olen pienyrittäjä ja välillä päivät hoidossa ovat hyvinkin pitkiä ja ilman ihanan hoitajamme jatkuvaa joustoa ja asennetta työhönsä oman vapaa-aikansa kustannuksella en voisi ehkä edes elättää perhettäni.
        Meidän hoitajamme on opettanut lapseni potalle ja luistelemaan ja kirjoittamaan nimensä. Hoitajamme jatkuvan opastamisen vuoksi lapsemme ovat hyväkäytöksisiä ja sosiaalisia, itselläni ei äitinä olisi ollut jaksamista työpäivän jälkeen enää hermoja vaatia "kiitosta ja ole hyvää" samalla pontevuudella saati sitten kulkea viikottain kerhoissa ja satutunneilla.
        Lapseni ovat mielellään aina jääneet hoitajan luo ja ilman tällaista päivähoitoa olen yrittäjä-äitinä voinut tehdä suurimman osan työpäivistäni tuntematta kokoajan olevani huono äiti kun en ole voinut olla kotona kuin vajaan äitiysloman ajan. Lapseni ovat hyvin kiintyneitä hoitajaansa ja me häneen. Hänen esimerkillinen käytöksensä ja suhtautuminen työhönsä ja pitkät työpäivänsä (tuntien määrää ei voi missään määrin verrata palkkaan) ovat varmasti moninverroin enemmän kuin päiväkoti olisi antanut.

      • Liinamaria
        Katamaria kirjoitti:

        Samoin meilleperhepäivähoitaja on lapsille kuin toinen "äiti". Ja perhepäivähoitajan oma perhe on kokonaisuudessaan lapselleni tuttu ja turvallinen porukka johon lapseni katsoo hoitopäiviensä aikana kuuluvan ja kuuluukin.

        Lapseni on myös oppinut perhepäivähoidossa kävelemään, käymään potalla, odottamaan vuoroaan käyttäytymään nätisti tilanteen mukaan, ruokailemaan itse, nyt jopa kuorimaan perunansa, virkkaanaan, kirjoittamaan koko nimensä, luistelemaan, hiihtämän ym. ym. Ensi syksynä hänen olisi aika lähteä esikouluun, mutta epäröin sen suhteen, koska en katso sitä tarpeelliseksi. Meidän pph osaa opettaa lapselleni kaiken sen ja enemmänkin kuin mitä lapseni oppisi esikoulussa. Vain samanikäinen porukka ja tuleviin koulukavereihin tutustuminen ovat syitä miksi harkitsen sitä esikouluun menoa. Sehän on vapaaehtoista, ei se mikän koulu vielä ole.

      • porukka ja tulevat
        Liinamaria kirjoitti:

        koulukaverit ovat 6-vuotiaalle lapselle tärkeitä kouluunmenoa ajatellen. Varsinkin, kun uskoisin, että kaikki muut ovat esikoulun käyneet.

        Sitten on vielä sekin puoli, että pienessä ryhmässä lapsesi ei välttämättä ole kaikkia lasten yleisesti sairastamia pöpöjä sairastanut. Esikoulussa ne olisi helpompi sairastaa kuin koulussa.

      • eskariin lapsi.
        porukka ja tulevat kirjoitti:

        koulukaverit ovat 6-vuotiaalle lapselle tärkeitä kouluunmenoa ajatellen. Varsinkin, kun uskoisin, että kaikki muut ovat esikoulun käyneet.

        Sitten on vielä sekin puoli, että pienessä ryhmässä lapsesi ei välttämättä ole kaikkia lasten yleisesti sairastamia pöpöjä sairastanut. Esikoulussa ne olisi helpompi sairastaa kuin koulussa.

        Saavat rauhassa tutustua ja luoda suhteita,saattaapa löytyä sydänystävä,kuten meillä kävi. "Lapset" pitävät vieläkin yhtä,vaikka ovat jo aikuisuuden kynnyksellä!

      • Tytteliinityttö
        eskariin lapsi. kirjoitti:

        Saavat rauhassa tutustua ja luoda suhteita,saattaapa löytyä sydänystävä,kuten meillä kävi. "Lapset" pitävät vieläkin yhtä,vaikka ovat jo aikuisuuden kynnyksellä!

        Tuolle hoitajalle ei enää saisi antaa lapsia hoitoon.

      • ja niin
        Annamarja kirjoitti:

        Puhut asiaa mutta itse en veisi hoitoon lasta paikkaan joka on noin lähellä jokea ilman minkäänlaista aitaa. Vesi kiehtoo lapsia aina, on se sankon pohjalla tai joessa, kotona tai hoidossa. Päivähoidon ohjaaja pitäisi myös tässä tapauksessa saada vastuuseen, sillä riski on ollut olemassa koko ajan, koska pihaa ei ole aidattu. Aina vain pitää tapahtua ennenkuin jotain tehdään.

        Asun pienellä paikkakunnalla ja täällä ei saa lasta hoitoon, kova on pula perhepäivähoitajista. Kunnasta aina tuputetaan yhtä paikkaa joka on jokivarressa ja ilman aitaa. Sinne en lastani vie. Miksi kunta ei tee asialle mitään? Tosiaan,aina pitää tapahtua ensin jotain kamalaa jotta asioihin puututaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      237
      45129
    2. Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella

      Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole
      Maailman menoa
      120
      25941
    3. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      321
      15629
    4. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      161
      10772
    5. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      122
      9687
    6. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      36
      9041
    7. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      80
      8445
    8. 238
      6808
    9. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      219
      6463
    10. Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä

      Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri
      Maailman menoa
      56
      6068
    Aihe