en voinut uskoa silmiäni!Oma siskoni ja juuri Julius,miksi Tiia teki sen jos hän kerran tiesi että olin ihastunut Juliukseen!Lähdin juoksien pois kahvilasta ja kyyneleet vieri poskiani pitkin juostessani kotiin. Äiti ei onneksi ollut kotona ja isä oli töissä.Paiskasin oven kiinni ja juoksin kattomaan peilistä itseäni.Meikit olivat levinneet ja päätäni särki yhä.EI!Ei voi olla totta en halua uskoa tämän olevan totta.Menin suihkuun ja kuulin oven käyvän mutta en reagoinut mitenkään siihen,enkä edes välittänyt tietää kuka tuli.Vessan ovi ei ollut lukossa edes,yleensä kyllä pidän ovea lukossa mutta nyt en laittanut sitä lukkoon. Kuulin oven kahvan hitaasti kääntyvän ja ajattelin että varmasti mutsi sieltä tulee kysymään jotain tavallista.Yhtäkkiä huomasin että siellä oli kyllä ihan eri hahmo kuin äitini.Olisin kyllä tunnistanut äitini jos hän olisi tullut."Tiina"?Kuulin jonkun sanoavan.Kauhistus se oli joku poika!Pelästyin kuoliaaksi ja olin ihan paniikissa.K-kuka siellä oikein on?Sanoin ihan peloissani,minä vain joku sanoi.Se oli Julius!En ollut uskoa korviani.Mitä minä nyt teen,olin ihan peloissani."Tiina,mul ois asiaa sulle" Julius sanoi ihan oudolla äänellä.Se oli sellanen paha ja kylmä....¤¤¤¤¤nonni siinä teille.jatkakaa jos haluatte.en tiedä oliko toi kovinkaan hyvä mut sanokaa suoraan.;)
jatkoa..
¤thougnose86¤
2121
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
-Mä tiiän että sä rakastit mua, Julius aloitti.-Mutta Tiiaa mä rakastan vielä enemmän.Hän kohotti kättään ja kirkaisin, mutta käsi laskeutuikin olalleni. -Mutta kavereitahan me voitais olla, Julius kysyi pehmeämmin. "joo..." Ääneni oli pelkkä kuiskaus. Silloin kuului Tiian ääni "JUUUUUULIIIUSS!!?" hän huusi -Nopee, että me keritään leffaan! -Täytyyy mmennä, Julius sanoi ja virnisti ihanasti niin kuin... monta kertaa ennen kuin... Kun ovi paiskautui kiinni, aloin heitellä vimmatusti tavaroita ympäriinsä. -KUSIPÄÄT!!!!!! Huusin niin lujaa kun keuhkoista lähti. Riehumisen jälkeen minulla oli tyynni olo. Surun ja vihan sijalla oli tylsä, ontto hylätty olo....
Lähdin ulos haukkaamaan happea. Kävelin suoraan H&M:ään, joka oli meitä vastapäätä. Katselin vaatteita, ja kuin hetken päähän pistosta sieppasin jumalattoman kauniin mekon henkarista ja lampsin pukukoppiin. Siellä revin varashälyttimen iirti, ja puin mekon ylleni. Sitten marssin kopista ulos ihan niin,kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Eräs luokkatoverini, Kukkis, istui kassan takana. -Mitäs neidolle kuuluu? Hän kysyi hymyillen. -Tänään tulin vain katselemaan, töksäytin ja liihotin liikkeestä ulos.Sitten menin kirjastoon, 2:den kilometrin päähän keskustasta, jossa asuimme. Istahdin lukemaan Suosikkia, vaikka tilasinkin sitä. En tiennyt, miksi seilasin ympäri kaupunkia ja tein mitä omituisimpia asioita, nytkin otin hyllystä Sinä Minän ja piilotin sen mekon alle. Niine hyvineni lähdin.
Ulkona, käveltyäni epätoivon partaalla ainakin tunnin, istuin epämukavalle puiston penkille ja annoin itkun tulla. Itkin vuolaasti kuin vesiputous, kunnes tunsin kopautuksen olkapäässäni. -Miksi itket? Pojanääni kysyi.