Käytätkö kelloa,

milloin sait ensimmäisen kellosi? Satuin katsomaan aamu-TV:n ohjelmaa. Puhuttiin mm. kelloista. Itse sain ensimmäisen kelloni ylioppilaslahjaksi. Se on minulla vielä jossakin, joskaan en käytä sitä. Kännykkä on minun kelloni nykyisin. Kaupungilla kulkiessani olen havainnut, että suuria, yleisiä kelloja on paljon vähemmän kuin vähän aikaa sitten. Lisäksi niihin ei ole aina luottamista. Vedettävät kellot olivat ympäristöystävällisiä. Olen havainnut, että kello on hyvä olemassa, jos kännykkä täytyy kokonaan sulkea.
15742
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

sain kun täytin 15 vuotta. Olin pitkään täysin sen lumoissa, katselin sitä jatkuvasti. Tämä sama kello oli sitten vuosikausia ranteessani, kunnes minulla ilmeni nikkeliallergia. Totuin hyvin elämään ilman kelloa. Nykyään on kännykkä minunkin kelloni.

Äänestä

Kun sai ostettua oman rannekellon. Ensin piti lainata äidiltä,että saattoi kesken työmatkan (7km)
polkupyörällä ajaessa vilkaista. Kyllä sen kanssa ehti mutta jos sen tarvikin äiti piti lähtä polkeen varttituntia aikaisemmin. Kotona en tarvi mutta aina kauemmas lähtiessä se on ranteessa. Varsinkin kaupunkiin 25 km päähän lähtiessä se on välttämötön ja helpommin näkyvillä kuin kännykkä. Asiaista poiketen kerron,että kännykkä on hyvä yövalo,

Äänestä

Lahja on isältäni.Se on 17-kivinen teräskuorinen taskukello ja on minulla vieläkin tallessa.

Äänestä

rannekelloa, mulla on monenlaisia kelloja joita vaihtelen mielialan mukaan.
Ensimmäisen kelloni sain muistaakseni kun pääsin ripille.

Äänestä
  • kun lähden kaupunkiin, sillä kännykän kaivaminen taskusta/laukusta alkoi oleen jotenkin turhauttavaa. Paljon helpompi vilkaista ranteesta mitäköhän se kello nyt on.

    Ostinkin viime keväänä tosi upean aika hintavan kellon, pysynyt hyvin ajassa, siis hintansa väärtti.
    Vanhoja kelloja on kyllä kertynyt laatikon pohjalle aika monta.

    Äänestä

  • käytän rannekelloa kirjoitti:

    kun lähden kaupunkiin, sillä kännykän kaivaminen taskusta/laukusta alkoi oleen jotenkin turhauttavaa. Paljon helpompi vilkaista ranteesta mitäköhän se kello nyt on.

    Ostinkin viime keväänä tosi upean aika hintavan kellon, pysynyt hyvin ajassa, siis hintansa väärtti.
    Vanhoja kelloja on kyllä kertynyt laatikon pohjalle aika monta.

    rannekelloja on monen sorttista ja väristä, halpaa ja kallista, helpompi siitä rannekellosta on aika katttoo kuin kännykästä.
    Joskus kun unohtunu kello kotiin niin sitä on ihan toistaitonen, tuntuu että jotakin puuttuu.

    Äänestä

Sain rippilahjaksi ensimmäisen rannekelloni.
Se oli kaunis sokeripalan muotoiseksi kutsuttu, siro, melkein koristeellinen kello. Vedettiin päivittäin nupista, joka oli siinä kellon sivussa.
Tähän ikään onkin sitten ehtinyt olla jo monta rannekelloa. Tällä hetkellä ei ole minkäänlaista, sillä nikkeliallergian takia en siedä yhtään mitään missä on vähänkin nikkeliä, ja kaikissa , muovikelloissakin näköjään on. Viimeinen rannekelloni oli kokonaan muovia, ranneke nahkaa, mutta kuinka ollakaan , se 'tappi', millä säädetään rannekkeen kokoa, siis ne reijät rannekkeessa(onpa vaikea selittää) se pieni nupi siis, sisälsikin nikkeliä ja sain oireita so. kutinaa ja punaista ihottumaa. Huomasin sitten etten tarvitsekaan rannekelloa. Meillä on kaksi seinäkelloa, on kellon aika tässä tietsikassa, telkkarissa, autossa, ja Kanadassa asuvilta ystäviltämme saimme lahjaksi kauniin pöytäkellon, joten en todellakaan tarvitse rannekelloa.
- Vaikka, jos joku tietää sellaisen kellon, missä ei ole, itse kellossa, eikä rannekkeessa yhtän nikkeliä, niin voisin hankkiakin vielä sellaisen isotauluisen kellon, minkä näyttö on niin suurilla numeroilla ettei tarvitsisi tiirailla.

Äänestä

Aloittaessani oppikoulun minulle ostettiin ensimmäinen kello. 17-kiveä, sen muistan.

Kellon käyttö.
Vielä työelämässä ollessanikin, loman alkaessa heitin kellon hyllyn nurkkaan.

Nyt viimeisen kymmenen vuoden aikana en ole rannekelloani tarvinnut.
Kotona ja loma-asunnolla on seinäkelloja.
Ulkona, kaduilla, lentoasemilla ym. yleensä näkökenttään löytyy kello.
Jos tarvetta on niin kysyn aikaa vaimoltani.
Hätätilanteessa katson kännykästä.

Yleensä annan elintoimintojeni määrätä elämänrytmini. Aina ei ole mahdollista!

Äänestä

Ensimmäisen kelloni sain kun menin oppikouluun. Vuosien varrella olen saanut lahjaksi useampiakin. Työni oli kuitenkin osittain sellaista, että kello ja sormukset olivat haitaksi ja jossain vaiheessa ilmeni myös nikkeliallergia. Siksi en ole käyttänyt kelloa vuosiin, kännykkä on ollut kelloni ja tietokoneessa näkyy aina aika. Kelloja on kotona useita, mutta kaupungilla harmittaa juuri tuo ilmiö, enää ei ole samoja julkisten rakennuksien kelloja kuin ennen ja jos on, eivät näytä aikaa.

Äänestä

Seitsemän vuotta sitten jätin kellon pois ranteesta, välillä vedän sitä, ettei koneisto aivan jumiudu, jos joskus vielä tarvetta ilmenisi.

Taisin ripille päästessäni saada ensimmäisen kelloni, vuonna 1953. Ja vuonna 1965 valmistuessani ammattiin sain äidiltäni Omega-kellon, jota siis edelleen vetelen silloin tällöin. Harva tekninen laite lienee toimii 40 vuotta vikaantumatta? Tarkemmin tässä muistellessani siihen onkin kerran vieteri vaihdettu.

Äänestä

Sain ensimmäisen kelloni rippilahjaksi.Se katosi jonnekin lumihankeen rimppareissulla heti seuraavana talvena.Sitten olikin taas aika ilman kelloa kunnes oli rahaa uuteen.Nyt ihmettelen miten oikein ehdin koulua käydessäni autoon ja junaan.Kaipa kaupungissa oli enemmän katukelloja luokan seinällä kello ja kotona.Nykyisin otan heti kotiin tultuani kellon ja sormukset pois.Mökillä en käytä koskaan.Kännykkä on hankala kaivaa esiin aikaa katsoakseen.Siinä voi olla äkkiä levällään muutkin tavarat.

Äänestä
  • Rippilahjana minullakin on ensimmäinen kello saatu.
    Hauska juttu nuoruudesta muistuu mieleen kun kylän eräs nainen joka tykkäsi kaikesta koreasta piti kelloa molemmissa käsissä, hän oli nimeltään "rusettiLempi".
    Minä tein vähän samalla tavalla kun matkustin Kanadaan toissa talvena . Minulla oli ranteessa kello jota siirtelin kulumassa olevaan aikaan ,mutta kaulassa korukello jossa oli Kanadan aika,joten tiesin missä ollaan menossa kun aikaa matkaan kului 18 tuntia. Huvitti ,että nythän minä olen niikuin se Lempi muinoin.

    Äänestä

Helsingissä 1950 paperinkeräyksessä maksettiin kilojen mukaan mitä sinne tuotiin, tarpeeksi kun paperia sinne vietiin sai rannekellon, taisin olla 9 tai 10 vuotias.En kyllä muista kilo rajaa millä se saatiin, paljon sitä kerättiin.
Nyt kuitenkin meillä Espoossa,Ilmaislehtien jakajat saavat rahaa jaetuista lehdistä.
Me viemme ne keräyslaatikkoon ja maksamme niiden tyhjenyksestä.
Näin se aika muuttuu.
Taisi olla 8vuotta sitten kun minulla on kello ranteessa ollut, aika hoituu kännykällä ja kotona radiosta.

Äänestä

ollut kello friikki. ensimmäsen rannekelloni ostin
omilla rahoillani, jotka pikkupiikana ansaitsin, ollessani 14 vuotias.
Aikuis`iällä on tullut osteltua, varsinkin matkoilta hienoja merkkikelloja (halpoja piraatteja):)),
että saa vaihdella arkeen ja juhlaan, asusteiden mukaan, onhan sekin osa pukeutumista, kuten korut
ja laukut.

Äänestä
  • Näin unta, että mummo tuli meille kylään ja hänellä oli käsilaukussa rannekello. Kuinka ollakaan niin kävi ja olisin ollut kauhean pettynyt, jos sitä rannekelloa en olisi saanut. Olin silloin n. 11-vuotias. Se on tallessa edelleen ja monta muutakin sen jälkeen ostettua tai saatua. Käytän lähes päivittäin edelleen rannekelloa. Kännykän kelloa en ole oikein oppinut käyttämään. Kesällä pyöräillessä katson matkamittarin kellosta aikaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


sinihelmikki kirjoitti:

milloin sait ensimmäisen kellosi? Satuin katsomaan aamu-TV:n ohjelmaa. Puhuttiin mm. kelloista. Itse sain ensimmäisen kelloni ylioppilaslahjaksi. Se on minulla vielä jossakin, joskaan en käytä sitä. Kännykkä on minun kelloni nykyisin. Kaupungilla kulkiessani olen havainnut, että suuria, yleisiä kelloja on paljon vähemmän kuin vähän aikaa sitten. Lisäksi niihin ei ole aina luottamista. Vedettävät kellot olivat ympäristöystävällisiä. Olen havainnut, että kello on hyvä olemassa, jos kännykkä täytyy kokonaan sulkea.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu