Miten

Miten olette kasvattaneet laatutukkia (mänty, kuusi, koivu) omaan tietämykseen, kokeiluun ja kokemukseen perustuen. Eli kun unohdetaan ne Tapion, Metsäkeskuksen, Mhy:n ja muiden virallisten ohjeet.
5958
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Pyrkinyt tarpeeksi ajoissa harventamaan riittävästi sittenkin meinaa jäädä liian tiheäksi.myöskin aukot pyritty tekemään ennen puiden suurempaa lahoamista.

Äänestä

Alkaa näin julkisesti tunnustamaan,mutta 40 vuoden aikana parhaan tuloksen olen saanut pääosin luontaisesti syntyneitä männiköitä karsien ja yläharventaen.Kuten tiedämme se täytyi ennen tehdä salaa ettei rauhoitus iskenyt.Tänä päivänä kohteita kelpaa katsella ja vertailla naapurin kuvioihin.Rehevien maiden männiköihin karsintakaan ei juuri laatua tuo,mutta kaikkien runkojen karsinta lisää kyllä kasvua,valo(oksien varjostus)lämpö (samoin)ja ravinteet (pieneliötoiminta)lisääntyvät,korostan että minulla on vain 40 vuoden kokemus,vertailukoealoja olen pitänyt,tieteellisyydestä en tiedä mitään.

Äänestä

kompromissia. Jos kasvatat pelkkää laatua et saa määrää jos määrää et saa laatua, näin etenkin männyllä.
Istuttaisin taimia 2500-3000/ha ja kasvattaisin siinä asennossa n 15 v . Taimikkoa lievästi raivaisin ja mä-ku taimikoista lehtipuut
pois.
Sitten raivaisin taimikon asentoon 1800-2000/ha ja n 10 v päästä ensiharvennus. Kun taimikko on nuorena karsiintunut ei se vanhemmiten enää paljoa oksitu, mutta kuutioita alkaa tulemaan kun puut saavat lisää valoa.
Jatkossa 1-2 harvennusta tilanteen mukaan. Männyn laatua voi nostaa ajoissa aloitetulla pystykarsinnalla.

Äänestä
  • Kompromissia ja kompromissia. Taidettiin kysellä omakohtaisia kokemuksia. Nuo sinun ohjeet on kopioitu Tapiolta ja jokainen huomaa että et muutenkaan ole ollut metsänhoidon kanssa tekemisissä.

    Että sellanen tapaus tällä kertaa!

    Äänestä

  • kyllä kysyä kirjoitti:

    Kompromissia ja kompromissia. Taidettiin kysellä omakohtaisia kokemuksia. Nuo sinun ohjeet on kopioitu Tapiolta ja jokainen huomaa että et muutenkaan ole ollut metsänhoidon kanssa tekemisissä.

    Että sellanen tapaus tällä kertaa!

    Komemusmaailmani metsäasioissa on: 32 v istutusta-hakkuuta-raivuuta ja 15 v omaa metsää hoitaen.
    Kyllä Tapion ohjeilla aika pitkälle pärjää kunhan niitä soveltaa tilanteen mukaan. Esim. tuo mainitsemani taimimäärä ylttää 30-50 % Tapion ohjeen.
    On kylmä totuus että puun laatu ei yksin metsänomistajaa elätä, kyllä määrääkin tarvitaan.
    Nykyään kun laadusta ei kovin paljon euroja hyvitetä niin puun kasvuun kannattaa kyllä panostaa.
    Olen monet kerran harventanut näitä isäntien "laatumetsiä" jolloin ensiharvennus-
    saldo ollut 20 k-motin tietämissä. Myyntitulo on juuri ja juuri peittänyt hankintakulut. Ja tällaiset metsät ovat muutaman vuoden erittäin arkoja lumituhoille.
    Herra "tällainen tapaus" kertoo vaan omat viisaat metsänkasvatus-mallinsa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


laatutukkia kirjoitti:

Miten olette kasvattaneet laatutukkia (mänty, kuusi, koivu) omaan tietämykseen, kokeiluun ja kokemukseen perustuen. Eli kun unohdetaan ne Tapion, Metsäkeskuksen, Mhy:n ja muiden virallisten ohjeet.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu