Ikävää on, että perhepäivähoitajille laitetaan niin paljon lapsia hoitoon, että eivät ehdi pitämään silmällä kaikkia muksuja.
Lehti kirjoitti, että tämä hukkunut poika(2,5 v) oli jo ulkona odottamassa vanhempiaan ja hoitaja puki PIENEMPIÄ sisällä.
Kaikkiaan hoidossa oli 5 lasta ja yksi oma lapsi.
Pitäisikö kunnan maksaa isompaa palkkaa ettei tarvitsisi tuollaista lapsikatrasta hoitaa näin tuhoisin seurauksin?
Vanhemmat joutuvat kuitenkin luottamaan järjestettyyn hoitoon.
Lehti kirjoitti, että tämä hukkunut poika(2,5 v) oli jo ulkona odottamassa vanhempiaan ja hoitaja puki PIENEMPIÄ sisällä.
Kaikkiaan hoidossa oli 5 lasta ja yksi oma lapsi.
Pitäisikö kunnan maksaa isompaa palkkaa ettei tarvitsisi tuollaista lapsikatrasta hoitaa näin tuhoisin seurauksin?
Vanhemmat joutuvat kuitenkin luottamaan järjestettyyn hoitoon.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Todella karmaisevaa ! Pienemmät lapsiryhmät ehdottomasti ! Suomessa on kyllä rahaa, on eri asia, mihin sitä suunntaaan. Lapsissa ja nuorissa on tulevaisuus ! Vanhuksia on kunniakaasti hoidettava. Suomi menossa alhaiseen tasoon lastenhoidon (vammaishoito, erikoislapset, erkoisopettajat/koulut) ja vanhustenhoidon suhteen. LISÄKSI: Lastenhoito on todella vastuunalaista työtä (kasvatus) samoin vanhustenhoito, MIKSI nämä alat ovat alipalkattuja ?!? Ihmettelee suomalainen.
Aivan totta toisaalta... Mutta päivähoidon ammattilaisena olen enemmän sitä mieltä, että työntekijöitä tulee palkata riittävästi, ettei liian isoja lapsiryhmiä muodosteta.
Ketään lasta ei saa päästää yksin tai kaverin kanssa pihalle päivähoidon aikana. Juuri tässä karmaiseva esimerkki mitä voi tapahtua.
kun omat lapset oli kunnallisessa päivähoidossa niin huomioni kiinnittyi monesti siihen kun lapset olivat ulkona että valvonta oli riittämätöntä, vaikka ulkona kyllä valvojia oli riittävästi. Näitä valvojia tuntui kiinostavan huomattavasti enemmmän keskenään seurustelu kun se mitä lapset puuhaa. Asioihin alettiin sitten puuttua kun jollain oli jo naama verillä tai muuta sattunut. Näin itse asioita - sillä vähällä ajalla jonka lasten pois hakeminen kesti - joihin olisin puuttunut välittömästi omassa pihassa ollessa. Kiireestä saati vastuusta hoitajilla ei niillä hetkillä ollut hajuakaan, päinvastoin. Mutta tämähän koski vain tätä paikkaa, vai koskiko?
arvostella muitten tekemisiä... tukea, hoitajalle ja lapsen perheelle, kamalassa onnettomuudessa.
just noin se on ja sama pätee vanhainkotiinkin, hoitajat juoruaa omista ja muiden asioista eikä tee työtänsä,kai siinä kiire tulee työnteon kanssa kun suuri osa työajasta menee kaffitteluun ja juoruiluun
on helppo arvostella, koska laki sallii korkeintaan 4 lasta hoitajalle ja hoitolasta ei saa tai ei ainakaan saisi päästää pihalle yksin. Osa syyllinen kunta ,koska antanut liikaa lapsia hoitajalle jos nyt hoitaja oli edes kunnan palveluksessa.
perhepäivähoitajasta. Siellä yksi hoitaja hoitaa yksin lapsia.
Juoruavista tarhantädeistä ei ole tässä tapauksessa kysymys, muita "tätejä" kun ei siellä ollut.
Olen kyllä samaa mieltä kanssasi siitä, että päiväkodeissa henkilökunnan omat keskustelut tuntuvat menevän lasten edelle kuvaamallasi tavalla. Olen omin silmin nähnyt, kuinka suurehkot lapsiryhmät kulkevat esim. retkelle ensimmäisinä ja "tädit" tulevat hännänhuippuina ryhmässä jutellen omia henkilökohtaisia asioitaan. Välillä sitten huudellaan lapsille että "odota", "ei saa vielä mennä" tms. Ihme ettei auton alle ole vielä kukaan jäänyt. Olisikohan se niin vaikeaa yhden "tädin" kulkea lapsiryhmän edellä, yhden keskellä ja yhden perässä?
Tokihan toiset hoitajat hoitavat hyvin lapset, huolehtivat järkevästi liikkumiset, ovat silmä tarkkana niin sisällä kuin ulkonakin, mutta ainahan löytyy näitä tapauksia, joille juttelu aikuisten kanssa on se "täkein juttu".
Mutta korostan vielä, että tässä kyseisessä hukkumistapauksessa oli hoitajana perhepäivähoitaja. En lähtisi syyllistämään häntä näinkään valitettavan tapauksen jälkeen. Ainoa asia joka kummastuttaa, on niin lähellä taloa virtaava suojaamaton joki.
Liian usein perhepäivähoitajilla näkee liikaa lapsia!
Korppikotkat on haaskalla heti kun pienen lapsen ruumis on nostettu joesta??!!
Eiköhän hoitaja ole saanut tässä tapauksessa jo ihan riittävän tuomion julkisen lynkkauksen muodossa?
Helppo olla jälleen jälkiviisas ja kertoa miten olisi pitänyt toimia.
Kuinkahan paljon vastaavia tilanteita, joissa olisi mahdollisuus onnettomuuteen tapahtuu päivittäin?
Ainoa tapa kuolla ei ole kuitenkaan hukkuminen, lapsi voi ehtiä esim. tielle jossakin poikkeuksellisessa tilanteessa ja jäädä vaikka auton alle. Joka paikkaan ei ole mahdollista laittaa aitaa ja suojella lasta kaikilta mahdollisilta vahingoilta, vaikka pyrkimys ja halu siihen olisikin.
Tapahtunut on erittäin traagista ja varmasti raskasta lapsen vanhemmille ja myöskin lasta hoitaneelle ilman muiden "hyviä neuvoja" siitä miten olisi pitänyt toimia! Antakaa toisten surra rauhassa ja keskittykää omien lapsienne täydelliseen kasvattamiseen.
Ei sentään korppikotkia. vaan järkevästi ajattelevia ihmisiä.
Tässähän oli kyseessä kunnallinen perhepäivähoitaja, jolloin kunnan velvollisuus on pitää huolta siitä, että ylimitoitusta hoidettavista lapsista ei tule.
Jälkiviisaasti (ja seuraavia tapauksia ajatellen)olisi pukenut pienemmät ensin ulos. Eivät ne olisi päässeet taapertaamaan paksuissa toppahaalareissaan juuri kävelemään oppineina pois pihasta.
Kummallista on ettei kunta ollut vaatinut aitaa pihalle, koska vuolas ja leveä joki sijaitsee vain 40 m päässä pihasta.
Parempi palkka vähemmän lapsia!
Tapahtunutta ei voi kelata taaksepäin, mutta olisi hyvä oppia tuollaisista tilanteista jotain uusi näkökulmia.
suorastaan nolo toteamus joesta oli: "Jokea ei ole ennen osattu ajatella turvallisuusriskinä".
No siis haloo! Mikä se sitten on?
Päättäjät vastuuseen, että turvallisuutta ei oltu huomioitu ja perhepäivähoidossa oli liikaa hoidettavia.
niin, että kun vie lapsensa hoitoon, niin olettaa että siellä kans hoidetaan hyvin. Ei yhtään lasta saisi hoitaa hengiltä. Tässä on hoitaja tehnyt työnsä huonosti, ja siitä saa kärsiä lapsensa menettänyt perhe. Hoito-oikeudet pois.
kovin hiljaista, ei kai niitä kiinnosta vaikka luulis että palsta on täynnä mielipiteitä,vai onko suut tukittu kaikilta, ai niin eihän ne osaa kirjoittaa tänne..unohdin
Perhepäivähoitajan työ on vaativaa työtä.On huolehdittava hyvästä ravinnosta, on suunniteltava päivän kulkua, keksittävä hyviä leikkejä ja askarteluja. on kyettävä olemaan tasapuolinen lapsille eli omat lapset eivät saa saada esim. parempaa ruokaa tai muita etuuksia.
Saattaa harhauttaa se seikka, että työtä tehdään kotona, ja hoitolapsetkin on monesti otettu omien lasten "leikkikavereiksi". On kuitenkin muistettava, että hoitaja ottaa vastuulleen vieraiden lasten hoidon PALKKAA vastaan
Se, että palkka on liian pieni työhön nähden on huono juttu, mutta toisaalta, vaikka palkka olisi kuinka suuri ei oma jaksaminen ei riitä jos hoitolapsia on liian monta.
Vanhemmat joutuu kyllä maksamaan lasten hoidosta maltaita ja sekin on väärin. Kuten joku kansanedustaja on puhunut, pitäisi lastenhoidon olla kaikille ilmaista ja lasten verovähennykset (huoltajille) takaisin. Poistettiin 90 luvulla !!!
Valtiovallan pitäisi turvata jokaiselle lapselle hyvä hoitopaikka, NIISSÄ EI SAA SÄÄSTÄÄ.
Sen takia valtion pitäisi hoitaa tämä asia, että kunnan virkamiehet eivät päivähoitoat eriarvostaisi maksukyvyn mukaan.
Se , että lapsia oli teipattu tuoleihinsa helsinkiläisessä päiväkodissa kertoo siitä, että sielläkin on liian vähän hoitajia lapsimäärään nähden.
Lapsille vain paras on kyllin hyvää. Kaikki hyvä mitä lapsi saa osakseen pienestä pitäen koituu hänen hyväkseen kasvutielle aikuisuuteen.