Vanhempien hoitoon

Hei kaikille!
Kysyisin, että onko teillä tietoa, että onko tulossa vai onko jo tullut joku laki, että saa vanhempiensa hoitoon lomaa samalla tavoin kuin omien lastensa hoitoon. Olen tällaisesta jotakin kuullut. Olisiko jollakulla lisätietoa.

Miten vaikea sairaus täytyy vanhemmalla olla? Miten pitkäksi aikaa tarvitsee lomaa? MIten täytyy todistaa? Jos esim vanhus toisella paikkakunnalla vaikuttaa avun tarpeessa olevalta, niin sinnehän on sitten lähdettävä hänen asioitaan hoitamaan, vaikka työssä olisikin. Onko tähän siis tullut jotain lakisääteistä apua.? (Entä miten olette selvittäneet tällaiset asiat tähän asti.)

Itselläni oli juuri tilanne, että jouduin lähtemään Tampereelta Turkuun katsomaan isääni, joka oli joutunut sairaalan ensiapuun aivoverenkierrossa ilmenneen ongelman takia. Onneksi sain sen hoidettua muulla kuin työajalla, mutta pakkohan tällaisessa tilanteessa on lähteä, vaikka olisikin töissä.

Olisin mielelläni saanut lisätietoa teiltä.
9489
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Ei vielä ole mitään lomaa omien vanhempien hoitoon, vaan kyllä ne asiat on hoidettava omalla ajalla. Vanhusten hoidosta kirjoitetaan nykyään paljon ja varmaan sitä kautta tulee jonain päivänä joku "loma" mutta siihen mennee varmaan vielä aikaa. Ja josko sitten kuitenkaan toteutuu.

Vuorotteluvapaa on hyvä jos vanhemmat tarvitsevat pitempiaikaista hoitoa. Sitä kannattaa harkita. Lyhyemmät hoidot on tehtävä joko töiden jälkeen tai palkattomana. Minä olen onneksi vielä kotona pienten lasten kanssa (vaikka ikää yli 40), niin samalla pystyn huolehtimaan myös iäkkäistä vanhemmistani.

Äänestä
  • Saakos sitä sitten ottaa palkatonta milloin haluaa vanhempiensa hoitoa varten. Onko mitään lakia asiasta. Minusta on kamalaa, että täytyy hoitaa vanhempiaan kaukaisella paikkakunnalla. Täytyyhän sinne jotenkin päästä ja saada aikaa.

    Missä vaiheessa se laki on tässä vaiheessa, että saisi lastenhoitovapaan kaltaista lomaa ja miten te hoidatte nykyään tällaiset tilanteet?

    Ei paljon huvita olla töissä tekemässä jotain toisarvoista siihen nähden, että läheinen tarvitsee apua kaukana.

    Mitä ajattelette te vanhempianne rakastavat?

    Äänestä

  • sitä sitten kirjoitti:

    Saakos sitä sitten ottaa palkatonta milloin haluaa vanhempiensa hoitoa varten. Onko mitään lakia asiasta. Minusta on kamalaa, että täytyy hoitaa vanhempiaan kaukaisella paikkakunnalla. Täytyyhän sinne jotenkin päästä ja saada aikaa.

    Missä vaiheessa se laki on tässä vaiheessa, että saisi lastenhoitovapaan kaltaista lomaa ja miten te hoidatte nykyään tällaiset tilanteet?

    Ei paljon huvita olla töissä tekemässä jotain toisarvoista siihen nähden, että läheinen tarvitsee apua kaukana.

    Mitä ajattelette te vanhempianne rakastavat?

    Lakia ei ole ja tuskin aivan heti tuleekaan sillä uusien lakien tekeminen vie aikaa. Palkattoman saaminen vanhempien hoitoa varten riippuu pitkälti työnantajasta ja työtehtävistä. Vaikka huoli vanhemmista painaa ja tietää, että pitäisi olla heitä auttamassa niin ei välttämättä pääse lähtemään töiden takia. Näin se vain on, ikävä kyllä. Yksi mahdollisuus olisi palkata vanhemmille apua. Nykyään alkaa yksityisiä kodinhoitopalveluja olla saatavilla aika tavalla ympäri Suomea, joten sitä kautta voi löytää vähän helpotusta vanhempien hoitoon.

    Äänestä

  • ........ kirjoitti:

    Luulin, että sellaista valmistellaan? Tuntuu turhauttavalta tehdä jotain toisarvoiselta tuntuvaa työtä siinä tilanteessa, että läheinen tarvitsisi apua.

    Niin, voisihan sitä palkata jonkun yksityisen palvelun tietysti tarkkailemaan ainakin illalla, mutta toisaalta, jos joutuu esim. sairaalaan nopeasti, niin haluaisi kyllä sinne itsekin heti lähteä.

    Äänestä

Saa sairaslomaa pitkäksikkin aikaa.
Vaimoni oli 2kk sairauslomalla,kun hänen isänsä sai syövän.

Äänestä
  • Millä perusteella hän sai sairaslomaa? Psyykkistenkö. Siis, jos läheinen sairastuu vakavasti, niin sittenkö voisi saada psykiatrilta lomaa. Kuulostaa järkeenkäyvältä ja hyvältä idealta, mutta saiko hän sillä perusteella, että järkyttyi niin pahasti, ettei pystynyt tekemään työtä????

    Tuo kävisi ehkä tuollaisessa vähän pitkällisemmässä, mutta jos pitäisi kiireesti päästä lähtemään, niin ei kai sitä psykiatrilta saisi tuollaista pikapika-lomaa.

    Äänestä

  • perusteella kirjoitti:

    Millä perusteella hän sai sairaslomaa? Psyykkistenkö. Siis, jos läheinen sairastuu vakavasti, niin sittenkö voisi saada psykiatrilta lomaa. Kuulostaa järkeenkäyvältä ja hyvältä idealta, mutta saiko hän sillä perusteella, että järkyttyi niin pahasti, ettei pystynyt tekemään työtä????

    Tuo kävisi ehkä tuollaisessa vähän pitkällisemmässä, mutta jos pitäisi kiireesti päästä lähtemään, niin ei kai sitä psykiatrilta saisi tuollaista pikapika-lomaa.

    Perusteeksi riitti se että hänen isänsä oli huonossa kunnossa.
    Työterveyslääkäriltä hän sitä haki.En tarkkaan muista kaikkea,siitä on muutama vuosi aikaa.
    Varmaankin psyykkiset syyt,niin ettei työnteosta tullut mitään.Oli muuten 2kk sairaslomalla.

    Äänestä

Jos vanhemmat asuvat kaukana ja on enää yksi jäljellä, niin onko tulossa siis joku laki, että saa mennä hyysäämään akuutissa tilanteessa. Sehän olisi ihan kamalaa, jos itse vaikka jossain typerässä työssä olisi kiinni ja pitäisi olla läheiselle tukea antamassa.

Se on kamalaa, kun vanhukset asuvat kaukana ja ovat vanhoja.

Äänestä

Kuntasi sosiaalivirastoon, siellä osataan
varmasti neuvoa, kuinka sinun tulee toimia.. :)
Tässä yksi linkki asiasta..

http://www.stm.fi/Resource.phx/vastt/sospa/shvan/omaishoito.htx

ja lisää löytyy hakusanalla omaishoito.. :)

Lomaa?.. siitä sinun on sovittava, sitten
työnantajasi kanssa, miten sen siellä järjestätte.. :)
Virkavapaa tai muu vastaava järjestely?.. :)

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

lomaa?? kirjoitti:

Hei kaikille!
Kysyisin, että onko teillä tietoa, että onko tulossa vai onko jo tullut joku laki, että saa vanhempiensa hoitoon lomaa samalla tavoin kuin omien lastensa hoitoon. Olen tällaisesta jotakin kuullut. Olisiko jollakulla lisätietoa.

Miten vaikea sairaus täytyy vanhemmalla olla? Miten pitkäksi aikaa tarvitsee lomaa? MIten täytyy todistaa? Jos esim vanhus toisella paikkakunnalla vaikuttaa avun tarpeessa olevalta, niin sinnehän on sitten lähdettävä hänen asioitaan hoitamaan, vaikka työssä olisikin. Onko tähän siis tullut jotain lakisääteistä apua.? (Entä miten olette selvittäneet tällaiset asiat tähän asti.)

Itselläni oli juuri tilanne, että jouduin lähtemään Tampereelta Turkuun katsomaan isääni, joka oli joutunut sairaalan ensiapuun aivoverenkierrossa ilmenneen ongelman takia. Onneksi sain sen hoidettua muulla kuin työajalla, mutta pakkohan tällaisessa tilanteessa on lähteä, vaikka olisikin töissä.

Olisin mielelläni saanut lisätietoa teiltä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu