Minkä ikäisenä olette laittaneet lapsenne hoitopaikkaan (siis päiväkotiin, ryhmäperhepäivähoitoon tms.)ja miten se on sujunut? Ja miten olette harjoitelleet ennen hoitoon siirtymistä eli oletteko esim. käyneet avoimissa pk:ssa,parkeissa yms. Hoitoon jättäminen riippuu tietysti lapsesta mutta kaipailisin kuitenkin jotain kommentteja aiheesta.Omani on esikoinen ja ajattelin viedä hoitoon 2-vuotiaana.
Sopivan ikäinen hoitoon?
Peppi
241540
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Näin sanoi tarhatäti meille. Isommilla kestää kauemmin. Oma poika aloitti noin 13-kuisena eli viime viikolla. Olen itse vielä kotona, mutta ei ole uudella paikkakunnalla tuttuja, ei sukulaisapua eikä lapsiseuraa. Pitivät lapsen kannaltakin ihan hyvänä, että saa kavereita ja vähän etäisyyttä äitiin. On niin kiinni minussa, isä aina töissä eikä elämänsä aikana poika varmaan 10 tuntia erossa äidistä.
Viime viikolla aloitti 3 päivää viikossa, alussa oltiin tunti kahden siellä, toisena päivänä jäi yksin pariksi tunniksi ja 3. jo vähän pidempään. Nyt olen vienyt noin 9 - 14:30 eli iltapäivän välipalan jälkeen hakenut pois. Itkua on ollut, mutta eiköhän se siitä. Eilen oli jo syönyt hyvin, mutta tänään on taas vapaapäivä, että saas nähdä kuinka perjantaina.
Olisin itse vienyt vain muutamaksi tunniksi viikossa, mutta tarhantätit kuitenkin korostaa, että mitä pienempi,sitä helpommin sopeutuu ja mitä pitempiä päiviä, sen parempi. 2 päivää viikossa olisi lapsen sopeutumisen kannalta ollut tarhatätien mielestä liian vähän.
13-kuisen kuuluukin olla vielä äidissä kiinni, eikä sitä suhdetta ole kiire rikkoa mihinkään. lapsen olisi parasta olla kotona vanhempien hoidossa kolmeen ikävuoteen saakka - näin sanovat psykologit ja muut alan asiantuntijat. ei vuoden ikäinen vielä tarvitse ikätovereiden seuraa eikä kiire sosiaalistumiselle ole. esim. muskari tai hetket leikkipuistossa muiden kanssa riittävät hyvin noin pienelle. alkuperäiselle sanoisin siis, että ole lapsesi kanssa kotona niin pitkään kuin mahdollista, se on kuitenkin paras paikka lapsellesi!
Ei voi muuta sanoa,kun että hui kauhistus!!!!Itselläni on 3 lasta.Alta 7v,alta 5v ja nuorin on 1v9kk.Vanhemmat on ollu 3vuotiaaseen asti kotona,jonka jälkeen olen vienyt heitä seurakunnan kerhoon,joka on 2x viikossa,2h kerrallaan.Siinä saa leikkiseuraa ihan sopivasti ja sen lisäksi ollaan puistoissa paljon.Edes eskaria en ole laittanut vanhinta lastani suorittamaan päiväkotiin,vaan hoitaa senkin puolen kerhossa,kun se on mahdollistakin.
Mitä tuohon nuorimpaan tulee,niin en kyllä millään muotoa laittaisi häntä vieläkään hoitoon,en,en,en!!!On niin pieni vielä ja niin kiinni minussa ja saa ollakkin ihan vapaasti.Ei vielä kovin kaipaile leikkiseuraa ja vaikka seuraa olisikin,niin enempihän tuon ikäinen leikkii yksin kuitenkin.Kaikista eniten kaipaa äitin syliä,suukkoja ja haleja ja niitä me harrastetaan pitkin päivää.
Ole hyvä ihminen lapsesi kanssa kotona niin kauan,kun hän on vielä pieni.Niin nopeasti menee aika...ei uskoisi,että tuo mun yksi vauva lähtee jo tänä vuonna kouluun.
Tuli jotenkin niin surullinen olo moisesta tarhatädistä...
Ollaan uusia paikkakunnalla, mies on töissä klo
9-22:30, viimeiset 3-4 kk ehkä 7 päivää viikossa. Jouluna oli 2 päivän vapaa. Yö ajettiin sukulaisiin, päivä siellä, seuraavana aamuna mies lähti ajaan takas kotiin. Oma firma, toisella paikkakunnalla. Pakko painaa, kun ei löydy soveltuvaa työvoimaa.
Sukulaiset on 500 km:n päässä. Ei ole tuttuja. Ei lastenhoitoapua. Kyllä tekee mammallekin hyvää, että on vähän aikaa tarhassakin ja saa äitikin hengähtää. On nimittäin erittäin vaativa tapaus tämä meidän lapsi. Ekat 2 kk ei yhtään päiväunia ja sit max 30 min ilman äitiä. Erittäin vähäuninen eikä ole ennen 7,5 kk ikää viihtynyt hetkeäkään yksin. Järjestettyä toimintaa ja actionia olla pitää. Vaatii nukutusta, vierihoitoa, ei kestä liikauttaa, ei rasahdustakaan tai on heti pystyssä ja jos vartin ehtii nukkua, ei nuku enää. Yötkin käsi kädessä mamman kans. Isä nukkui ekat kuukaudet evakossa vierashuoneessa.
Ei äitikään veny loputtomiin, että sano psykologit mitä huvittaa, niin psykologin tarve tulee, jos äitin pitää olla saatavilla 24 h vuorokaudessa 3 vuotta.
poika oli 2,5v kun meni perhepäivä hoitoon..siellä on ollut nyt 1v8kk vaikka oon itse ollut kotona valtaosan ajsta..aluksi ja vieläkin kaikki ihmettelee miks ihmeessä piän lasta hoidossa,vaik ite oon kotona..eivät millään näytä ymmärtävän sitä että mei poika haluaa hoitoon..esim. nyt joulun aikaan kun oli yli viikon loma,joka aamu kyseli,pääseekö nyt leikkimään kavereiden kaa? Niin ja kun poika oli 2v,tuli mummo kotiin hoitamaan että pääsin atk kurssille LOMALLE:) Kyllä ne äidinkin voimavarat on rajalliset,varsinkin jos melkein yksin joutuu kaiken kantamaan...nyt tuo mein tyttö on 1v3kk ja kouluun hain..saa nähdä pääsenkö,mutta jos onni käy niin tyttö aloittaa hoidon n.1kk päästä!!Toivon että pääsisi veljen kanssa samaan paikkaa..
Poikani meni tarhaan 10 kk ikäisenä. Pari viikkoa ennen tarhan alkua kävimme muutamana päivänä harjoittelemassa.
Kaikki sujui hyvin, eikä suurempia ikävöimisiä ole ollut. Poika on nyt 2,5 v ja tuona aikana on korkeintaan kaksi kertaa jäänyt itkemään ja senkin lopettanut, kun olen ulko-ovelle päässyt.
Uskon, että mitä pienempänä vie, sitä paremmin tottuu siihen, sekä oppii sosiaalisia taitoja.
Itse en voisi kuvitellakaan olevani 24/7 lapsen kanssa.
Onhan vanhemmilla ja äidillä oikeus hengähtää omassa rauhassa. Itse vien myös silloin tällöin vapaapäivinäni lapsen tarhaan, jotta saan rauhassa olla ja tehdä omia askareitani. Jos se jotakuta häiritsee tai joku sitä arvostelee, niin en voi muuta kuin nauraa heille :)
Lisäksi tarhassa oppivat leikkimään ja olemaan toisten lasten kanssa. Siellä saavat askarrella, jumpata, käydä retkillä ja tehdä kaikkea sellaista, mitä ei välttämättä monikaan jaksa kotona touhuta. Lapseni on myös oppinut monia asioita siten, kun on katsonut mallia toisilta lapsilta. Joten itse näen todella positiivisena asian.
Olen myös sivusta seurannut niitä, jotka vievät lapsensa vasta 2 vuoden tienoilla tarhaan. On melkein järjestään ollut vaikeampaa lapsella aloittaa se ja sitä kautta vanhemmilla on ollut suurempi huoli, kun lapsi jää huutamaan tai ei syö tai muuta vastaavaa.
Kyllähän nekin lapset tottuvat, mutta uskon kyllä siihen, että lapsi tottuu paremmin, mitä pienempi on tarhaan mennessä.
mulla ei ole tullut. Ymmärrän tosin että olet ihan yksin lapsen kanssa. Oma kokemus on että ei kannata viedä pientä hoitoon. Ekan vein parivuotiaana ja aina kaduin sitä, joten päätin hoitaa tämän toisen kotona.
Ekan lapsen kanssa itse olin epävarmempi ja huolissaan omasta työurasta, turhaan, kun näin myöhemin aattelen. Lapsi oli sitten korvatulehduskierteessä monta vuotta jne. Harmittaa vieläkin. Tämän toisen kanssa taas olen rennompi ja mulla ei ole ketään ystäviä eikä tuttuja, mutta käydään puistossa kahestaan ja touhutaan kaikkee.
Kyllähän tää rankinta työtä on, olla lapsen saatavilla. Ymmärrän hyvin että sulla toi on hyvä apu ja sehän on pääasia, että homma menee hyvin.
Tässä keskustelussa on jäänyt huomiomatta myös tuo raha puoli eli ei ole kaikilla mahdollisuutta olla kotona pienellä kodinhoidon tuella kolmeen ikävuoteen saakka. Pakko olla molempien töissä että saa asuntolainan maksettua.
että toki tol päivähoidol voi osansa olla, mutta kierteen voi saada kotihoidossakin. Näin sanoo asiantuntijat. Ite olen ollut hyvä jos kuukauden, kun on korvat puhkaistu ekan kerran ja omal pojal ei viel toisel vuodel ole ollut kuin yksi flunssa eikä ainootakaan korvatulehdusta.
Edelliseen vielä, että joillakin voi olla asuntolainan lisäksi vielä molemmilla opintolainaakin.
Mutta olen tuo 24/7 tunnin kirjoittaja ja 2 viikossa alkoi tarha sujua. Iloisesti on poika lähtenyt tarhaan ja ite ollut keräämässä vaatteita. Vaikka on vähän itkeskellyt ja harjoittelua ollut, sopimuspäivilläkin 2 viikossa alkoi jo tarhailu sujua. Eilen löytyi jo niin leikkeihin keskittynyt poika sieltä, ettei edes huomannut äidin tuloa. Tädit sanoi, että oli aamulla heti itku loppunut, kun äiti lähti. Syönyt hyvin, nukkunut hyvin ja koko päivän naureskellut, taputtanut ja kalkattanut kuin puuropata.
Meillä on poika vielä ylisosiaalinen ja utelias pakkaus, että silminnähden tarha tekee hyvää. Jaksaa sitten olla paremmalla päällä kotonakin, kun on jotain virikettä tarhassakin saanut. Ja ennen kaikkea äitikin jaksaa olla parempi äiti, kun saa itsekin väliin hengähtää ja pääsee jopa kampaajalle.
Taas kuulin Haukiputaalla tapahtuneesta ikävästä tapauksesta, että äiti oli tunnustanut surmanneensa 5-kuisen lapsensa. Kotona vain ollut normaalisti 4-vuotiaan kanssa, kun isä tullut kotiin ja löytänyt surmatun vauvan. Niin järkyttynyt, ettei poliisit ole edes päässeet kuulusteleen miestä vielä. Puhumattakaan sit näistä sekopäistä, josta Iltis eilen otsikoi, että vanhemmat juottaneet kossua 1-vuotiaalle.
ja me äidit toinen toisiamme,niin mielellämme syyllistetää.-mikäs siinä onhan lopputulos melkein taattu.
Mulla on kuitenkin kokemusta tosta ja päiväkodin täti on aivan oikeassa.
Mitäköhän psykologit ovat tutkinnoissaan ajatelleet, kun suomessakin aika lyhyet perinteet näillä pitkillä ä-lomilla, emmekä tämän kummoisempia ole?
Juu,nyt kun vihdoin äidit ovat voineet olla 3vuotiaaksi kotona,on myös pakko systemaattisesti viedä jopa 2luokkalainen iltapäiväkerhoon,kun itsenäistymis prosessi ei ehdi kehittyä enää 4vuodessa,eli suomeksi napanuoran venytys ja itseluottamus että pärjätään ilman äitiä.
Ennen se oli itsestäänselvyys ja jopa häpeä,osoitus huonosta kasvatuksesta,jos lapsi ei pystynyt olemaan koulun jälkeen itsenäisesti.
Mut tähän on tultu,ja näin on nykyään eletävä.
Itselläni on kaksi lasta,ekan vein hoitoon, kun oli 10kk ja ei mitään ongelmia,sopeutui hyvin on itsenäinen ja traumaton persoona,koko tarha aika meni hyvin samoin koulu,vaikeuksitta.
Toisen kanssa oli mahdollisuus pitää äidin lähellä ja hoitoon 2,5 vuotiaana.Mikä ikä,pahin mahdollinen,uhma,mielikuvitusmaailma ja tottuminen,ihmisen toinen luonto.
Eipä ollu helppoa ei,ajattelin ,et ei tule ikinä mitään,mut yhdessä ollaan takkuiltu äidin sylistä tähän kamalaan maailmaan.Mut varmasti ei helpointa kautta lapsen kannalta.
Äiti on tarkeä, mut ei ainut lasta onnelliseksi tekeva olento,vaan tutut turvalliset vaihtelut,joita maailma kuitenkin tarjoilee.
Lapsen kuuluu olla äidissä kiinni,mut millä tavalla,niinkö et kukaan muu hoitaja ei kelpaa?Epäilenpä tuota,et on normaalin rajoissa.Äiti on läsnä muulloin ihan tarpeeksi,vaikka töissä käykin,kuten isäkin.
et puhut nyt lastesi parhaasta,vai omasta parhaasta?Ovat nimittäin ihan eri asioita.
ei ollut kyllä millään tavalla rankkaa,vaan tosi lepposta oloa,senkun teki normaaleja asioita lapsen ja omaan tahtiin.
Mulla on joko tosi rankka työ(asiakaspalvelu työ)tai ihmeellinen pää,mut en pidä kotona oloa mitenkään rankkana tai arvostettavana uhrauksena.
niin kyllä siinä työn puolelle menee. Ei niin lepposaa että saa kaiken hoidettua, luulisin. Näin olen kuullut. Itellä taas töissä on lepposaa ja rauhallista. Ehkä työ on sitten niin helppoo vaikka onkin asiakaspalveluu.
kun ei ole apua saatavana, ei pääse edes kampaajalle tai vessaan ilman itkua, kun mies on töissä kuukaudesta toiseen 12-15 tuntia vuorokaudessa parhaillaan 7 päivää viikossa. Alkaa siinä seinät kaatuun päälle ja kaipaan aikuista seuraa, kun lähimmät tutut on 500 km päässä.
Ainakin jos on yhtä seurallinen lapsi kuin meillä, että ei nukkunut 1/2 tuntia pidempään jos sitäkään päivällä, vaunuissa ei ollenkaan ja kukkui aamusta puolille öin, vaati viihdykettä non-stop tai kitisi tauotta koko ajan ja yölläkin piti nukkua käsi kädessä äidin kans.
Toista se on jos lapsi on enkeli kuin velipoikani pienenä, nukkunut 8 tunnin päiväunet ja täydet yöunet päälle. Sanoo mummonsakin meidän pojasta, että melko marisijoita on hänkin nähnyt, mutta meidän poika on yliveto - mutta täysi päivänsäde, kun vaan joku järjestää koko ajan actionia.
saisi hoitoon laittaa.Ihan tutkittu juttu .
Itse olen tarhantäti.Omat hoitanut eskari-ikään kotona .
Hyvin löytyy seuraa puistoista ,pihalta,harrastuksista .Kotonakin voi askarrella ,lukea ja lauleskella .
Nukkuvaa lasta ei pitäsi herättää kesken unien ...säälittää niin aikaset herätykset pikkuisilla :(
Päiväkotien touhu on aika rankkaa niin lapsille kun aikuisillekin jo pelkästään metelin vuoksi .
En ymmärrä miten toisilla ei rahat riitä .Mies pienituloinen ja on asuntolainaa ...asiat täytyy vain laittaa tärkeyjärjestykseen !
toisilla riittää?
Mut kerro sinä minulle,mistä voisimme säästää jotta voisin jäädä 300e palkalla kotiin
Mieheni tienaa 1600e käteen.
meillä on tarkat laskelmat viimevuoden menoista.
Eli ruokaan 700e/kk sis vaipat ym talous tavarat jotka prisma laskee puolestamme.
Laskut,asumme 3henkinen perhe lähiössä omassa rivitalossa myös 700e kk.
Ja lainan lyhennys 600e kk.Pienin mahdollinen jos aiomme lyhemtää eikä makseta pelkkiä korkoja.
Pitäis varmaan jotain vaatteitakin joskus ostaa ja bensaa vanhaan autoomme,vaan kun ei riitä mun laskuopin mukaan.
Olisi kivaa jos vastaisit ihan oikeasti ja kertoisit minkalaisen arvojärjestyksen lapsiperheenä tekisit?
Säästäisitkö ruoasta,jättäisitkö laskut maksamatta vai myisitkö kodin?
Suomessa hinta taso asunnoissa on jo niin eri luokkaa riippuen mistä sen joutuu hankkimaan,et jossain keskisuomessa on ehkä vaikeaa kuvitella mitä maksaa kolmio etelässä ja mitä maksaisi vuokra.
jouduimme laittamaan alle 2-v. tilapäisesti päiväkotiin (jouduin petiin) ja vaikka hoitajien mielestä lapsella sujuu hyvin, lapsi emmekä me ole samaa mieltä. Lapsi kertoo, kuinka hän itkee ja on yksin jne. Mieheni tutustui lapsen kanssa päiväkotiin viikon verran ja kertoi, ettei sopeutettavia juuri kukaan huomioinut. Hoitajilla on kädet täynnä töitä, mutta nuoret hoitajat eivät selkeästikään ymmärtäneet, että itkevää 1,5-v. pitäisi jotenkin lohduttaa. Ei riitä, että hoitaja sanoo "äiti ei ole nyt täällä" ja "hiljaa". Oli kuulemma tosi karua katseltavaa samoin kuin yhteiset pottasessiot: "Nyt kuule istut siinä!" Onko parasta pottatreeniä 13-kuiselle? Hoitajilla ei ole tarpeeksi aikaa huomioida pienen tarpeita ja sen he tunnustuvat itsekin. Siksi pienen PARAS paikka on kotona tai sitten pienessä ryhmässä, hyvän ja turvallisen pysyvän hoitajan huomassa.
Itsekin olen sitä mieltä, että lapsen paras paikka on kotona 2-vuotiaaksi asti. Ärsyttää silti jotkut kotiäidit, jotka arvostelevat niitä äitejä, jotka käyvät töissä. Esim. itse olen tutkijana yliopistossa, jossa kaikki työsuhteet on määräaikaisia. Olen sellaisessa työssä vielä, jossa "sijaista" on käytännössä mahdotonta palkata tilalle, sillä itse teen myös väitöskirjaa (sitähän ei voi kukaan muu tehdä kuin väitöskirjan tekijä itse). Mikäli jäisin esim. kolmeksi vuodeksi kotiin, niin voisin heittää hyvästit yliopisto-uralle - meillä kun projektirahoitus loppuu jos tuloksia ei tule. Onko siis oikein vaatia äitiä heittämään hukkaan 5 vuotta opiskelua yliopistossa ja lupaava "ura" siksi, että lapsi voisi olla yhden vuoden enemmän kotona? Onneksi meillä on mieheni kanssa suurin piirtein samat palkat, joten olen todennäköisesti vuoden kotona, jonka jälkeen mieheni hoitaa toisen vuoden lasta kotona.
Tänä päivänä naiset opiskelee yhä pidempään ja jos ja kun töitä saa, niin eipä siinä kestä olla 3 vuotta kotona kenenkään. Auttamattomasti jää työelämän jalkoihin. Työkokemusta on oltava.
onko mielessäsi käynyt, että työkokemusta voi hankkia myös ennen lapsen tekemistä? minä olen maisteri ja olin työelämässä seitsemän vuotta ennen raskaaksi tulemista. minulla on vakituinen työpaikka, mihin palaan sitten kun lapsi on kolme vuotias. että kyllä minun ainakin auttaa olla kotona 3 vuotta. ei työpaikkani mihinkään häviä. työnantaja ei saa työtodistuksessa mainita äitiyslomaa eikä hoitovapaata, joten nämä seikat eivät ole "hidasteena" siinäkään vaiheessa kun vaihtaa työpaikkaa.
ellei satu olemaan määräaikaista työpaikkaa, jolloin pelkona on, että työsuhdetta ei uusita jos on kauan kotona. Esim. minun alalla lähes kaikki ovat määräaikaisessa työsuhteessa / virassa...sitä vakituista odotellessa
katsellut maailmaa ym. ettei tarvi vanhempana katua. Kun biologinen kello tikittää kiihtyvästi, niin olisiko pitänyt työ panna lapsen edelle todetakseen sit 4-kymppisenä, että katso kun ei enää hedelmöitykään niin herkästi kuin nuorempana. Ilman työkokemusta kun ei niitä vakituisia työpaikkojakaan jaella.
Nekin harvat, jotka sen on sattuneet saamaan, potkitaan tänä päivänä ulos, senhän kuulee jo uutisissa. Eikä tarvi montaa kertaa ammattiliiton lehtiä lukea, kun huomaa, että trendi on myös siirtää ne 3 vuotta kotona olleet siitä vakituisesta tehtävästään vakituiseksi kahvinkeittäjäksi alempiarvoisiin hommiin.
Jos oletetaan että raha yms. materiaaliset asiat eivät ole esteenä kotiinjäämiselle niin hoitaisin lasta kotona ainakin 2-vuotiaaksi asti.2-vuotias osaa liikkua ja ilmaistakin itseään melko hyvin eikä jää heti muiden jalkoihin leikkipaikoilla jne. On tosin täysin lapsesta kiinni missä iässä on hyvä mennä hoitoon.Kyllähän puolivuotiaskin vauva varmasti sopeutuu uuteen hoitopaikkaan ajan kuluessa (pakkohan se joskus on)mutta itse en kuitenkaan laittaisi ihan pientä esim. päiväkotiin jos ei olisi rahallisesti ihan pakkotilanne.
On myös fakta että useimmiten lapset sairastavat enemmän hoidossa kuin kotona ollessaan ja pienen sairastaminen on raskasta.Mutta kuten sanottu riippuu niin olosuhteista ja lapsesta mikä on sopiva ikä viedä hoitoon.